Suuri monikulttuurisuus-huijaus!

Vain valkoisten hallitsemat maat ovat "monikulttuuristumassa" eli sekakulttuuristumassa eli niiden alkuperäiskulttuurit ovat uhattuna. Muut maat pikemmin yksikulttuuristuvat eli niiden valtakulttuurit vain vahvistuvat ja vähemmistökulttuurit heikkenevät tai katoavat.

Eurooppa on ikivanha kymmenien kansojen ja kulttuurien kehto suhteellisen pienellä alueella. Jatkuva maanosaan muutto heikentää ja lopulta tuhoaa nuo kallisarvoiset kulttuurimme. Noiden kymmenien alkuperäiskulttuurien tilalle tulee lopuksi vain YKSI sekakulttuuri USA:n tapaan!

Kuitenkin länsimaiden kiihkomamuttajat väittävät, että he ovat monikulttuurisuuden kannalla eli kulttuurien puolustajia!? Monikulttuurisuus- propaganda on siis melkoinen ristiriita eli jättimäinen valhe.

Tuo monikulttuurisuus- valhekupla täytyy puhkaista. Valta- eli valhemedia ei varmasti sitä tee. Joten kansan on se tuotava esiin netissä ja somessa. Sekä PS:n, ST:n ja muiden puolueiden suomenmielisten poliitikkojen myös nostaa totuus pinnalle. Enne kuin on liian myöhäistä...
18455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niinpä. Toit esiin faktan, jota eivät toimittajat, tutkijat ja poliitikot sano. On tämä maailma mennyt kummalliseksi, kun valtava valhe elää ja voi hyvin ilman sen paljastamista!?

Äänestä

Aloittaja sanoo asian juuri niin kuin se on.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Ilman maahanmuuttajia ei olisi fatserin sinistä eikä skottiviskiä! *hik*

Äänestä
  • Niin? On olemassa maahanmuuttajia ja maahanmuuttajia. Naurettavaa pistää koko sakki saman nimityksen alla! Ihan sama kuin puhuisi ihmistenmuuttamisesta.

    Työperäistä siirtolaisuutta maahamme ja maasta pois on aina ollut ja se on ihan hyvä asia. Mutta itsearvoinen ja poliittisesti motivoitu maan suurmamuttaminen pakolaisuuden ja hädänalaisuuden varjolla on erittäin huono asia!

    Äänestä

  • Ilman kehitysmaa-maahanmuuttoa ei olisi kasvavia raiskaus-tilastoja tai rinnakkaisyhteiskunta-kehitystä.

    Äänestä

VAIN valkoisten maiden monikulttuuristaminen ja monietnistäminen on kulttuurimarxismin ja sen sisaraatteen paneurooppalaisuuden pääagenda. Brysselin eliitti on täynnä noiden aatteiden kannattajia.

Äänestä
  • Niin, koska juutalainen diaspora on voinut saavuttaa hallitsevan aseman vain eurooppalaisten keskuudessa (sisältäen Pohjois-Amerikan). Turvatakseen asemansa he tarvitsevat suvaitsevaisuutta, mutta ehkä myös sekasortoa. Siitä hyötyvät monet muutkin ja kaikki kosmopoliitit. He kaikki rakastavat syyllistää kansoja ja värejä etuoikeuksista, joita on vain heillä itsellään, ja joita he eivät halua jakaa edes saman väristen kanssa.

    Äänestä

Tyhmä avaus

Äänestä

Nyt, kun maahantunkeutujien käytöksestä ja aiheuttamistaan kustannuksista ja haitoista on saatu konkreettisia näyttöjä, puheet monikulttuurisuuden rikastavasta vaikutuksesta ovat loppuneet.

Milläköhän tätä Suomen alasajoa seuraavaksi perustellaan...

Äänestä
  • Turvaan tulemisella edelleen, koska se on niin solidaarista pilata Suomi kehitysmaa muslimi haittamaahanmuuttajilla. Kulttuurinrikastuttaminen on vain muuttunut taakanjaoksi, johon meidän on osllistuttava koska näiden kehitysmaalaisten holtiton lisääntyminen on meidän kantasuomalaisten syytä ja me olemme vastuussa maapallon ylikansoituksesta kun lisäännymme maltillisesti....

    Äänestä

Moni maa on ylpeä omasta maastaan ja kulttuuristaan.
Matkustamisen idea on nähdä erilaisia maita ja niiden kulttuuria.
Jokainen maa on erilainen. Eläköön maiden erilaisuus!
Eläköön Suomi ja suomalainen kulttuuri.

Äänestä

Suomessa on on menossa väestönvaihdos Islamilaiseen monokulttuuriin..... ja hyvin on edennyt jo 75 tuhatta kehitysmaamuslimitaustaista Suomessa vuonna 2018..... eli 28 vuoden tulos..... joka jatkuu kiihtyvällä vauhdilla kehitysmaamuslimi invaasioiden ja holtittoman lisääntymisen avustuksella jokavuotisten kiintiöiden lisaksi....

Äänestä

Minä käytän jalkineinani buutseja. Ne ovat periamerikkalaiset kengät. Rasistipersut ja maalaiset käyttävät nokian kumisaappaita ja tuohivirsuja.

Päässäni on stetson, eikä mikään hankkijan tai raision mainoslippis kuten teillä maalaisjunteilla.

Pitikö tämäkin tulla teille kertomaan ameriikasta asti?

Terveisiä sinne lantatunkion taakse.

Äänestä

Totuus monikulttuurisuudesta hirvittävä. Kyse on oikeasti monimätäisyydestä, kaiken arvokkaan ja toimivan tuhoamisesta. Monikulttuurisuudessa eikä rotujen sekoittumisessa lännessä ei oikeasti mitään hyvää.

Äänestä

Monikulttuurisuus on P:tä!!!
Suuri mamutushuijaus menossa.
Voi iso P!

Äänestä
  • Ilman muuta tämä on kaikkien "vedätysten äiti", me suomalaiset emme tarvitse tätä yhteiskuntaamme sekoittavaa ja taloudellisia uhrauksia vaativaa maahantunkeutumista.

    Ei ole mitään järkeen käypää perustetta nykyiselle toiminnalle, paitsi "hajoita ja hallitse", mutta emme yksinkertaisesti voi kustantaa koko maailmaa "kissan päiville".

    Tunkeutujamaiden kansalaiset lisääntyvät räjähdysmäisesti jo omissa maissaan, joten on odotettavissa rajuja yhteiskunnallisia muutoksia ja levottomuuksia tännekkin noiden myötä,kun talous pysyvästi taantuu ja velka-aste kohoaa sietämättömäksi.

    Äänestä

Tuo sana "monikulttuurinen" on jo muodostunut kirosanaksi. Meillä se tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän kantasuomalaisten tulee sopeutua kehitysmaamuslimien ja afrikkalaisten kulttuureihin täällä. Meidän tulee ottaa ilolla vastaan esim. kaapunaiset ja heidän käsityksensä naisten oikeuksista. Johan feministinen puolue on kannanotoissaan kertonut kuinka tuo asu on naisia voimaannuttava.

Meidän tulee ottaa iloiten vastaan ylimieliset, itseään ainoina oikeauskoisina pitävät kehitysmaamuslimit. Samoin kaikki muutkin kouluja käymättömät sosiaalielätit Afrikasta. Siinäpä sitä sitten onkin sitä "monikulttuuria"!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HerätkääTotuuteen kirjoitti:

Vain valkoisten hallitsemat maat ovat "monikulttuuristumassa" eli sekakulttuuristumassa eli niiden alkuperäiskulttuurit ovat uhattuna. Muut maat pikemmin yksikulttuuristuvat eli niiden valtakulttuurit vain vahvistuvat ja vähemmistökulttuurit heikkenevät tai katoavat.

Eurooppa on ikivanha kymmenien kansojen ja kulttuurien kehto suhteellisen pienellä alueella. Jatkuva maanosaan muutto heikentää ja lopulta tuhoaa nuo kallisarvoiset kulttuurimme. Noiden kymmenien alkuperäiskulttuurien tilalle tulee lopuksi vain YKSI sekakulttuuri USA:n tapaan!

Kuitenkin länsimaiden kiihkomamuttajat väittävät, että he ovat monikulttuurisuuden kannalla eli kulttuurien puolustajia!? Monikulttuurisuus- propaganda on siis melkoinen ristiriita eli jättimäinen valhe.

Tuo monikulttuurisuus- valhekupla täytyy puhkaista. Valta- eli valhemedia ei varmasti sitä tee. Joten kansan on se tuotava esiin netissä ja somessa. Sekä PS:n, ST:n ja muiden puolueiden suomenmielisten poliitikkojen myös nostaa totuus pinnalle. Enne kuin on liian myöhäistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu