Olen taas vajonnut alas. Juon kaikki rahani ja poltan tupakkaa. Meni vuosi tai kaksi että pystyin kontrolloimaan juomistani mutta taas alkoi tässä kuussa että kaikki rahat menee tupakkaan ja olueeseen. Yritän kuunnella ylistys musiikkia ja kuunnella TV7:ää. Sitten kun sana ei avaudu niin pistän soimaan sekulaarimusiikkia. Toivoisin että Jumala ottaisi tämän kirouksen jo pois minulta. En voi tehdä mitään Jumalan valtakunnan hyväksi koska olen tällainen.
Vajonnut alas
15
284
Vastaukset
- melankolia
Eniten hävettää ja syyllisyyttä kannan tässä kun äitini on harras uskova ja joutuu kärsimään näin minun takia. Hän on varmasti rukoillu niin kuin minäkin asian eteen eikä valoa näy tunnelin päässä. Miksi Jumala ei tee asialle mitään?
- rukoile.jeesukselle
Rukoile. Ala kontrolloimaan rahaasioitasi ja laita vähemmän niihin turhiin tuotteisiin, kun ne tuovat teille pelkkää tuskaa.
Ryhdy kuntoilemaan esim. pitkiä kävelylenkkejä, kuntosalia ja uintia. Ne tuo iloa elämään.
Itse en niinkään välittäisi ylistysmusiikista, hengellisten puheet vaikkapa youtubesta parempia. Olisi hyvä löytää edes yksi uskovainen ystävä ja käydä tilaisuuksissa.
Kenties Taivaan Isä johdattaa, kun pyydät että Hänen tahtonsa tapahtuu. Rauha sinulle, turha huolehtia liikaa huomisesta.- melankolia
Hei ja kiitos viestistäsi. Juomiseni väheni ihmeellisesti suurista annoksista vain yhteen annokseen per päivä. Tuntuu että elämä hyvyilee taas. Sain ihmeellisesti myös raha-asiat kuntoon eilen. Ei tee mieli ryypätä eikä muutenkaan sählätä. Kiitos paljon.
- melankolia
melankolia kirjoitti:
Hei ja kiitos viestistäsi. Juomiseni väheni ihmeellisesti suurista annoksista vain yhteen annokseen per päivä. Tuntuu että elämä hyvyilee taas. Sain ihmeellisesti myös raha-asiat kuntoon eilen. Ei tee mieli ryypätä eikä muutenkaan sählätä. Kiitos paljon.
Jumalalle Kiitos. Hän armossaan näki tilanteeni ja halusi auttaa minua. Halleluja! Kiitos myös kaikille jotka auttoivat minua tänä pimeänä hetkenä.
melankolia kirjoitti:
Jumalalle Kiitos. Hän armossaan näki tilanteeni ja halusi auttaa minua. Halleluja! Kiitos myös kaikille jotka auttoivat minua tänä pimeänä hetkenä.
Kiva kuulla. Tsemppiä!
- elämäonenemmän
Jokainen yrittää parhaansa. Jos muuhun sillä hetkellä ei pysty, niin se on niin.
Seuraavassa hetkessä on taas jo uusi halu. Väsyneenä kokee epäonnistumista.
Sitten tuntuu masentuneelta ja kurjalta. Pääasia on että pyrkii vaan tekemään parhaansa.
Ihminen ei ole täydellinen eikä ole tarkoituskaan. Muuten ylpistyisi.
Petri kirjoitti kauniisti myös ja olen samaa mieltä. Turha huolehtia huomisesta. - eivielähätää
Niin kauan kun pystyy nettihörhöilemään, on vielä toivoa.
- AA-lainen
Mene AA:han, siellä voi alkoholisti raitistua.
- kysynpävaa
katso netistä Karpalo Projekti toiset ovat sieltä saaneet apua mitenkä pääsee alkoholi ja tupakan himosta.
- pidäuskostakiinni
Jeesus Kristus on sinunkin Vapahtaja ja rakastaa sinua ja kyllä vapaudut. Saat vielä voiton ja täydellisen vapauden.
- toimeen.tartu
Ala pelaamaan pasianssia. Lainaa kirjastosta pasianssikirja ja opettele joka toinen viikko uusi pasianssi. Pelaat sitten sitä pari viikkoa ja yrität saada niin hyvän tuloksen kuin mahdollista.
Muuten noudata Petrin neuvoa, eli ala liikkumaan ja kuntoilemaan. Siinäkin voit pitää vaikka kirjaa ja seurata miten lenkit pitenee tai punnerrukset lisääntyy. Turha tietenkään reuhtoa itseään hengiltä, mutta seuraaminen tuo sisältöä. Kävelylenkeillä voit alkaa seurata luontoa.
Merkkaa lämpötilat muistiin aamuin illoin samaan aikaan ja piirrä niistä käyrä. Vertaa sitä ilmatieteenlaitoksen tietoihin.
Aina kuule löytyy addiktion aiheita.
Kuten Petri sanoi, mukava kaveri noihin harrastuksiin olisi myös hyvä. Mutta jos sitä ei näy, niin yksinkin pärjää. - Eikiitosjeesus
Viinan kanssa vielä on toivoa kunhan et vajoa uskovaiseksi.
- Erkkipappi
Minä juon vaan ehdollisviintä. Siitä tulee jotenkin pyhempi känni.
- alkoholisti.kuivilla
Alkoholismista ei voi koskaan parantua, koska taipumus on geneettinen. Se tarkoittaa, että yhteiskunnassa, jossa alkoholia käytetään, geeneiltään alkoholisti voi olla vain joko juoppo tai täysraitis. Välimuotoja ei ole.
Ennuste on erittäin huono. Meistä alkoholisteista vain 1 - 2 % pääsee pitkäaikaisesti kuiville. Itse join 17 pulloa olutta päivässä, siis maksimaalisesti. Se tekee noin 15 g alkoholia tunnissa. Tavallisen ihmisen maksa pystyy polttamaan noin 7 g tunnissa, mutta alkoholistin kouliintunut maksa kaksinkertaisesti.
Hirveiden kärsimysten riepomana pääsin kuiville hellantaiherätyksessä ja olen nyt ollut kuivilla yli 40 vuotta. Myöhemmin jatkoin teologian opintojani ja tulin luterilaisen kirkon papiksi. Kuivilla pysymiseni on tietenkin Jeesuksen ansiota. Siunausta sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310565Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067367Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37336Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227301Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126662Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485505