vastatkaa

Täydellistä paria ei ole. Minuakin ärsyttää puolisossani tämän menot. Mutta mitä teen ärsytykselle? Se häiritsee meitä molempia. Kun mieheni kertoo tulevista menoista ärsyynnyn ja masennun heti. Mikään ei huvita, kaikki on p-skaa. Olemme niin erilaisia joidenkin asioiden suhteen.
Eli pitääkö pitää turpansa kiinni ja esittää iloista. Lähdenkö mukaan vai jäänkö yksin kotiin? Jos lähden mukaan ärsyynnyn herkästi ja pilaan miehenikin illan. Mitä hittoa mä teen??
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Opettele luottamaan itseesi ja sitä kautta partneriisi ja nauti elämästä. Keksi itsellesi tekemistä siksi kun toinen on poissa. Mene tapaamaan omia kamujasi tai aloita harrastus, johon voit mennä silloin kun partnerikin on muualla.
Ei se toisen muualla olo ole tarkoitettu loukkaamaan sinua eikä ole kiva edes lähteä minnekään yksin tai yhdessäkään, jos syyllisyys painaa alinomaan molempien mieltä.

Sä tiedostat jo hienosti sen, että te olette erilaisia ihmisiä. Sun ei siis tartte muuta kuin löytää itsellesikin jotakin kivaa, siksi kun rakas huitelee muualla, ja kaikki on taas tasapainossa.

Äänestä

Siis millaisista menoista on kyse?Tavallisia harrastus-ja kaverimenoja vai ryyppäjäisiä?

Ei aina voi nyhjätä oman murun kanssa,mutta jos toisella on enemmän "omaa elämää" kuin toisella niin voihan se rasittaa...Tee sinäkin jotain kivaa omien kamujesi kanssa tai aloita vaikka uusi harrastus.
Samalla voit myös kysyä voisiko puolisosi mahdollisesti luopua joistain omista menoistaan yhteisen ajan hyväksi.

Ovatko menot päivittäisiä?Mieti itse miten paljon voit rajoittaa miehesi menoja hyvällä omallatunnolla,tai lähinnä pyytää häntä rajoittamaan niitä.Jos kyse on harrastus-ym menoista olet varmasti ollut tietoinen niistä jo seurustelun alkuvaiheessa.
Ryyppäämistä en itsekään siedä enkä voisi elää ihmisen kanssa joka käyttää alkoholia viikottain.

Vai onko ärsyyntymisesi taustalla mustasukkaisuus?Jos on niin onko siihen aihetta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TyttöNainen kirjoitti:

Täydellistä paria ei ole. Minuakin ärsyttää puolisossani tämän menot. Mutta mitä teen ärsytykselle? Se häiritsee meitä molempia. Kun mieheni kertoo tulevista menoista ärsyynnyn ja masennun heti. Mikään ei huvita, kaikki on p-skaa. Olemme niin erilaisia joidenkin asioiden suhteen.
Eli pitääkö pitää turpansa kiinni ja esittää iloista. Lähdenkö mukaan vai jäänkö yksin kotiin? Jos lähden mukaan ärsyynnyn herkästi ja pilaan miehenikin illan. Mitä hittoa mä teen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu