minne usa hyökkää seuraavaksi

itsepäättelisin näin

Jo pariviikkoa ennen irakin sodan aloitamista(eli aikana jolloin usassa kuviteltiin että irak on helppo parin viikon operaatio) syytettiin syyria jostain. Myöhemmin kun kemiallisia aseita ei löydetty syytettiin syyriaa siitä että ne olisi viety sinne.

Iraniin ne ei uskalla hyökkää(liianpaljon ihmisiä ja todellinen ydinase uhka) eikä pohjois koreaan(ydinaseet) ja pohjoisafrikan arabialueet(jopa libya) on liian rauhallisia nykyjään(ei kukaan vois ees usassa uskoa että siellä on jotain oikeesti niin kammottavasti pielessä). arabian niemimaalla on usan entisiä ja nykyisiä liittolaisia joista vain saudi-arabia on ihan oikeesti terrorismin apuna(mutta liian voimakas). turkki lähentyy euta

Syyria on siis ainoa vaihtoehto
4309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No mittee varten hyö sinne hyökkejäisi? Kunhan ette vuottelis turhaan uusia hyökymisiä.

Äänestä
  • Israelin tiedustelupalvelu on "hankkinut" terroristeiksi pukeutuneena ydinlatingin ex-neuvostoliitosta. Pommi possautetaan tietysti saudi-arabian pääkaupungissa ja siitä syytetään tietysti al-qaidaa ja USA tulee apuun pelastamaan ja ottaa saudi-arabiankin öljykentät haltuunsa...näinkö se menee?

    Äänestä

että ne hyökkää varmasti joko Norjaan, Belgiaan, Australiaan, Japaniin, tai sitten Liettuaan. Eihän niistä koskaan tiedä. Jos väitätte muuta, olette uusnatseja usanisteja. Itse olen avarakatseinen nero ja edistyksellinen ihmisoikeusaktivisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


the man kirjoitti:

itsepäättelisin näin

Jo pariviikkoa ennen irakin sodan aloitamista(eli aikana jolloin usassa kuviteltiin että irak on helppo parin viikon operaatio) syytettiin syyria jostain. Myöhemmin kun kemiallisia aseita ei löydetty syytettiin syyriaa siitä että ne olisi viety sinne.

Iraniin ne ei uskalla hyökkää(liianpaljon ihmisiä ja todellinen ydinase uhka) eikä pohjois koreaan(ydinaseet) ja pohjoisafrikan arabialueet(jopa libya) on liian rauhallisia nykyjään(ei kukaan vois ees usassa uskoa että siellä on jotain oikeesti niin kammottavasti pielessä). arabian niemimaalla on usan entisiä ja nykyisiä liittolaisia joista vain saudi-arabia on ihan oikeesti terrorismin apuna(mutta liian voimakas). turkki lähentyy euta

Syyria on siis ainoa vaihtoehto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu