osilmoituksen poliisille vihreän Toivolan rahakähminnöistä koko laajuudessaan.
Toivon että joku valveutunut kansalainen tekee rik
kgur
5100
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiva kun hokasit kirjoittamastani jutusta tämän ajatuksen. Toivotaan molemmat yhdessä rehellisten suomalaisten kanssa, että Toivola joutuu vastaamaan teoistaan henkilökohtaisesti rankimman rikosoikeuden säätämän rangaistuksen mukaisesti, sillä onhan hän sentään kansankynttilä, jonka pitäisi olla esikuvallinen käytökseltään!
Ei taida onnistua. Kansankynttilä on toiminut kansanedustajan toimenkuvan mukaisesti. Kaikenlisäksi hän on yksinhuoltaja. Me kaikki tiedämme, kuinka vaikeaa yksinhuoltajuus on.
Ei ole toiminut kansanedustajan toimenkuvan mukaisesti koska muut kansanedustajat eivät rahasta kouluvierailuista sanoi viime viikolla kansanedustaja Timo Heinonen.
Toivola on saatava edesvastuuseen lain edessä koska nyt on kyseessä kansanedustajien ja sitä myöten koko eduskunnan arvovalta jos Toivolan rahavenkulointeihin ei puututa.
Kyllä on hiljasta taas kun kyseessä on Vihreä ja vähemmistöön kuuluva edustaja.
Hakkarainen nukkuu saunalauteilla ja puolen vuoden metakka siitä ja virkamiehet juoksi, ravatti olalla kokouksesta toiseen. Ja some oli ylikuumana.