Adventistit kuvittelevat kuuluvansa lopunajan jäännösseurakuntaan ja siksi profetian henki johdattaa heitä uskomaan sunnuntailakiin ja "adventtitotuuteen".
On kahdenlaisia adventisteja:
1. Ne jotka uskovat että sunnuntailaki on jo voimassa
2. Loput uskovat että sunnuntailaki on tulevaisuutta ja lopunajan profetiaa
Ellen White kirjoitti profeetallisesti jo vuonna 1858 julkaistuun Suuri taistelu kirjaan: ”Kirkon ja valtion arvohenkilöt tulevat yhdessä vaatimaan, että kaikkien on kunnioitettava sunnuntaita. Vapaassa Amerikassakin hallitsijat ja lainsäätäjät suostuvat yleisön vaatimukseen saada sunnuntain viettoon pakottava laki. Suurin uhrauksin hankittua omantunnonvapautta ei enää kunnioiteta. Pian alkavassa taistelussa toteutuvat profeetan sanat: ’Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisisa Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.’” ”Yhdysvaltojen protestantit tulevat ensimmäisinä ojentamaan kätensä kuilun yli ja tarttumaan spiritismin käteen; he lyövät kättä myös Rooman vallan kanssa, ja tämän kolmiliiton vaikutuksesta tämä maa tulee seuraamaan Rooman jälkiä omantunnon oikeuksien polkemisessa.” Vaikutus on myös Suomessa, jossa yhä enenemässä määrin kirkko on puuttunut politiikkaan ns. yhteisen hyvän ja sosiaalisen oikeuden pohjalta, ohjaten kansalaisten mieliä hyväksymään katolinen sosiaalinen oikeus, joka on keskiajan kirkon järjestykseen pohjautuva, ”kristilliseen” fasismiin perustuva järjestelmä.
On kahdenlaisia adventisteja:
1. Ne jotka uskovat että sunnuntailaki on jo voimassa
2. Loput uskovat että sunnuntailaki on tulevaisuutta ja lopunajan profetiaa
Ellen White kirjoitti profeetallisesti jo vuonna 1858 julkaistuun Suuri taistelu kirjaan: ”Kirkon ja valtion arvohenkilöt tulevat yhdessä vaatimaan, että kaikkien on kunnioitettava sunnuntaita. Vapaassa Amerikassakin hallitsijat ja lainsäätäjät suostuvat yleisön vaatimukseen saada sunnuntain viettoon pakottava laki. Suurin uhrauksin hankittua omantunnonvapautta ei enää kunnioiteta. Pian alkavassa taistelussa toteutuvat profeetan sanat: ’Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisisa Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.’” ”Yhdysvaltojen protestantit tulevat ensimmäisinä ojentamaan kätensä kuilun yli ja tarttumaan spiritismin käteen; he lyövät kättä myös Rooman vallan kanssa, ja tämän kolmiliiton vaikutuksesta tämä maa tulee seuraamaan Rooman jälkiä omantunnon oikeuksien polkemisessa.” Vaikutus on myös Suomessa, jossa yhä enenemässä määrin kirkko on puuttunut politiikkaan ns. yhteisen hyvän ja sosiaalisen oikeuden pohjalta, ohjaten kansalaisten mieliä hyväksymään katolinen sosiaalinen oikeus, joka on keskiajan kirkon järjestykseen pohjautuva, ”kristilliseen” fasismiin perustuva järjestelmä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Paavi on useaan kertaan vedonnut sunnuntain pyhittämiseen ja jopa sunnuntailakiin ilmastoa ja taloudellista tasa-arvoa säilyttävänä tekijänä. Paavi kutsuu sunnuntaita yhteiseksi eukaristiaksi. Britannian jesuiitat julistivat innoissaan uutisen, jonka mukaan sopimus on saavutettu Pariisin ilmastokokouksessa.
Uskotko sitten, kun kyseinen sunnuntailaki tulee voimaan?
Hei_
Sunnuntailakeja on toden totta säädetty vuodesta 321 jKr.
>>>>>>>>>>>>> Kuule, huomaan että pyrit lainaamaan Ellen Whiten sanoja mutta et kuitenkaan lainaa Ellen Whiten sanoja ?!
Huomaatko että olet lainausmerkit jättänyt pois erottamaan Ellen Whiten sanat Sinun omista sanoista. Ennen kaikkea se tärkein; Lähde puuttuu, on jäänyt ilmoittamatta, eli mistä Whiten kirjoituksesta, mistä kirjasta olet ajatellut mielipidettäsi lainaavasi ? !?
Keskiajan kirkko on aikoinaan ottanut sunnuntain oman valtansa merkiksi. Näin on informoitu.
Armaassa Suomen maassakin on lakia pyhäpäivistä ja sunnuntaista vaikka kuinka paljon.
Toden totta, sunnuntailait on säädetty, ja maailmalla on vuosisatoja ja vuosikymmeniä säädetty lakia sunnuntaista ja pyhäpäivistä tietysti, koska työvoima liikkuu pyhäpäivien mukaan. mm.
Jenkkilässä amerikoissa mm. on hyvin erilainen hallinto-palvelu-kulttuuri kuin esim. Suomessa.
Meillä Suomessa ei onneksi enää- kun on kaksi lepopäivää viikossa ole pelkoja siitä että lepopäivä aiheuttaisi suuria vaikeuksia. Toista oli -jo ollut aika- kun Suomessa oli kuusipäiväinen työviikko.
Olen ollut itse kansakoulussa toisella luokalla 1960 luvulla, kun kuusipäiväinen päättyi, ja viisipäiväinen työpäiväviikko alkoi. Se oli suurta riemua, joka ei jättänyt ketään onnesta ja riemusta hyppimästä.
Millä tavalla sitten luultaisiin että sunnuntai pitäisi kunnioittaa?
- Pitäisiko kansan rientä pakollisesti lakisääteisesti kirkkoihin ja seurakuntiin sunnuntaisin.
Joka ei mene sunnuntaina Jumalan palvelukseen rangaistaisiin sakoilla? -Vai mitä?
Sellainen leimattava passi, niin kuin pizzapassi, että kerää 10 leimaa jokaisesta käynnistä ko. paikoissa ja saat kullatun hakaneulalla kiinnitettävän papukaijamerkin rintaasi? -Vai mitä?
Olemme onneksi oikeusvaltiossa, jossa lainsätäjät ovat täysijärkisiä. Joku iso mies saattaa muuttua lapseksi ja seurata ihmistä sokeasti -kirkon johtajaa ymmärtämättä että usko on Jumalan- Jeesuksen ja ihmisen välinen rakkaus-suhde, joka on elävä ja toimiva, eikä ihmisjohtajien käskytyksen sokeaa noudattamista.
White palveli profetian lahjallaan oman aikansa seurakuntaa. Hän oli eriomainen Raamatun opettaja, joka opetti pyhyyden ja jumalattomuuden välistä eroa, ja korotti Kristuksen Jeesuksen kunniaa aina. White käytti omaa kirjailijan persoonallista kuvakieltä, jota ei joka sanalta pitä käsittää profetian lahjan asiaksi. 1 Tess 5:19-23 on Raamatun ohje arvostella kaikkea sellaista mitä väitetään profetian sanaksi. Jokainen ihminen henkilökohtaisesti käyttää 1 Tess 5:19-23 elämänsä päivät, sillä usko, tieto ja omantunto on muuttuva. Uskossa ajassa ihminen käsittää yhä enemmän. Asiat valkenevat kun aika on kypsä. On isoja asioita joita ei urbanisoitunut tavis ja tavallinen porkkanan viljelijä, ei jätkä eikä herrojen kirjoissa kulkeva voi ymmärtääkään heti.
Lisäys;
Ajan historiassa on uskonnoista aiheutuneita vihamielisyyksiä ollut glogaalisti -ei globaalisti.
Ovat siis alueellisia, ei totaalisen massiivisesti koko maapalloa käsittäviä globaaleja ilmiöitä.
Varmasti kiistaa lepopäivistä on vuosisatojen mittaan ollut alueellisesti paikoittain.
Viiden työpäivän viikossa ei korvaa lopsauteta työvoima-asioissa parlamenteissa.
Kirkkojen päämiesten henkilökohtaiset ihanteet, eivät nekään saa sokeaa kannatusta ainakaan Suomen eduskunnassa. Ovat täysijärkisiä ihmisiä vielä lainsäätäjämme eduskunnassa, jotka ajattelevat kansalaisten etua, ja eivät ryhdy vainoamaan lainkuuliaisesti elämää viettäviä muutamaa tuhatta ihmistä -pientä yhdistystoiminnan ryhmää armaassa oikeusvaltiossamme.
Oikeusvaltiomme kansalaisoikeuksiin kuuluu kansalaisen omantunnon mielipiteen vapauden ilmaisu uskonto-kunnista riippumattomalla tavalla aina. PL 11-12§.
Uskonnollinen johtajuus on vaarallinen tekijä sellaisessa merkityksessä historia on osoittanut, että aina kun ihmisten omaatuntoa pakotetaan, syntyy verenvuodatusta.
>>> Eli omantunnon asioita ei voi käskyttää eikä pakottaa koskaan.
Silloin kun uskonnollisuus käyttää politiikan suhteita, on aina syytä olla huolissaan juuri tästä asiasta.
Ihmisiä on niin asialle sokeita, että ajattelevat mielessään tulevansa hurskaaksi kun seuraa kirkon johtajan mielipidettä. Kirkon johtajan käskytys on sitä mitä se on, -yhden ihmisen näkökulmaa, ja silloin kun kyse ei ole Jumalan itsensä antamista arvoista -kaikesta siitä mitä Jeesus opetti, ja siitä mitä lain arvoiltaan aina voimassa ja olevaisena oleva Jumalan oma tahto ihmisen suhteen, joka on kirjaimiin puettu ns. kymmenen käskyn lakina. Sama "laki" on edelleen täydellinen yksinkertaisuudessaankin kattamaan kaiken sen arvon mikä kuuluu Jumalan omaan tahtoon ihmisen suhteen.
Maailman vallanpitoon perustuvat uskonnollinen valta ei kuule tätä Jumalan omaa tahtoa.
Jumala antaa ihmiselle vapautta omantuntonsa mukaan yksilöllisesti. Ihmisen tieto ja ymmärrys on muuttuva ihmisen uskon määrän sekä tiedon mukaan ihmispersoonien omassa elämässä.
Jumala huomioi oikeudenmukaisena tämän tiedon määrän. Ts. lusikoilla ja kauhoilla tietoa liapataan ja ammennetaan. Toisella on lusikka ja toisella on kauha, ja kumpiko lippaa?
Ihmisten omantunnon asioiden päättäminen poliittisella uskonnollisella vallanhimolla, ei ole oikea arvo. Ihmistä ei tee hurskaaksi ihmisen oman vaikuttimien seuraaminen, siis esim. kirkonjohtajan ihanteiden seuraaminen. Niissä voi olla monenlaisia vaikuttimia.
Maailmassa harvemmilla ihmisillä on suurta vaikutusvaltaa ihmisten johtajina.
Toimielimet tekevät päätöksiä. Toimielin on se pomo jonka alaisuudessa kaikki johtajat ovat. (hallitus/johtokunta/) Ryhmän jäsenet käyttävät äänivaltaa itsenäisenä valta-oikeutenaan.
Armaassa maassa ei yksi kirkonjohtaja saa autoriotaarista valtaa, eikä eduskunta seuraa ainuttakaan kirkonjohtajaa.- Elämme oikeusvaltiossa.
Kansalaiset tänään eivät ole keisarin lakiin koskien sapatin lakkauttamista, ja sandayn -auringon päivän kansan yhteiseksi lepopäiväksi nimittämisen lakiin 7.3.321 syylliset.
Vuosisatoja on ollut hurskaita Jeesusta Jumalaa rakastavia uskssa eläviä ihmisiä pyhäpäivänsä viettäjinä hyvällä omalla tunnolla uskossa, -eikä nämä ole uskon vilpittömyytensä vuoksi syylliset asiaan, josta eivät tiedä mitään, ei harmaata hajuakaan keisarin vuoden 321 metkuista.
Vilpittömän uskovaisia Kristus-laisia on kansankirkossammekin yksilöinä, -ja runsaasti kirkon sisäisissä herätysliikkeissä, -näissä on aktiivisia kristuslaisia uskossa.
Adventtikirkko ei tee väärin siinä että että haluavat pitää Jumalan itsensä säätämän päivän 1 Moos 2:1-4, ajan loppuun saakka jo vuosituhansien ajan. Adventtikirkko on rekisteröity 1863. Alkuperäisen seitsemännen päivän viettäjiä on aina ollut pieninä ryhminä halki vuosituhansien kuitenkin.
"Sapatilla" sillä alkuperäisellä päivällä on oma siunaus sapatin viettäjille. Tämä on perinteinen Raamatun ajan Jumalan palveluspäivä ollut.
Raamattu ei tue lepopäivämuutosta. Kyllä se keisarin metku on.
Eli Sinun pitää esittää täsmällisesti mistä mitkäkin Whiten sanat lainaat? Sitten voi katsoa mistä kyse asiayhteydessä, ja mikä on mielipiteen kirjoittajan omaa sanaa?
Ihmisten pitää seurata uskossa omaatuntoaan Jumalan edessä Jumalalle vastaten. Kirkon johtajien sanat ovat monenlaisten vaikuttimien ihmisen sanoja. Adventti kirkossa on mielipiteelleen omantunnon vapaus, eli ihminen saa uskon asioissa ymmärtää omassa aikataulussaan. Mutta toisten kirkkolaisten omaatuntoa ei omalla mielipiteellä ole vaatimusta. Adventtikirkon teologit ovat vastuullisia, tiedollisia ja hengellisiä, eli se Adventtikirkon arvo- harrastus- yhdistys- seurakunta- toiminnan ohjelma on Raamatun ev. Jeesus uskonnon tervettä alustaa jäsenien olla. Että kirkon teologeja ja henkilökuntaakaan ei pidä heihin uskoaan perustaa, sillä ovat ihmisiä. Adventtikirkon teologia ei ole yhtynyt maailman syntiin. Siellä missä ihmisiä säännöllisesti koolla syntyy yksilöiden ja ryhmien rajapintojen väliin toiveissa, tunteissa, odotuksissa ja käytännön toiminnassa ristiriitojakin.
Teologi on jokainen teologian maisteri suomessa.
Adventtikirkon teologit ovat täsmälleen samasta opintoputkesta kotoisin jokainen. Teologien tiedekunta on universaali ja globaali ns korvaavien globaalien yliopistojen yliopistoja, jotka ovat ko tiedekunnan auktorisoimia että tutkinto vaatimukset ovat pätevät korvaavat toisiaan eri maailman yliopistoissa.
Ovatko sunnuntain viettäjät syyllisiä ?
Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntainviettäjiä joilla ei ole ollut tietoa lepopäivän historiasta. He eivät ole syylliset että ovat ilman parempaa muuta tietoa viettäneet päivää jolla on sellaista keisarillista historiaa että ovat kajonneet 300 luvulla Jumalan käskyyn. (Dan 7:25) Vilpittömiä uskovaisia ovat viettäneet ”pyhäpäiväänsä” vuosisatoja hyvällä omalla tunnolla.
Lepopäivä on omantunnon kysymys jokaiselle ihmiselle itselleen.
>>> Vietä Sinäkin omalla päätökselläsi Jumalan edessä lepopäiväsi. Älä arvostele muita päivästään.
Adventtikirkossa voidaan puhua uskonpuhdistuksen historian asioita, mutta Adventtikirkossa ei syytetä eikä tuomita, eikä kielletä etteikö Kristusta Jeesusta -Jumalaa rakastava uskossaan Jumalan edessä omallatunnollaan vilpitön -olisi Jumalan oma, samalla tavalla kuin muutkin vastaavat yksilöt erilaisissa Raamatun Jeesus Kristus uskonnon ryhmissä. Adventtikirkossakin yksilöinä.
Vielä;
Seitsemännen päivän vieton logiikan yhteenveto tiivistelmänä;
1 Moos 2:1-4, 2 Moos 20:8-11, 31:12-18, 5 Moos 5:12-15, Hes 20:20, Jes 58:13-14, Ilm 14:7; Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa; Matt 12:12-13, Luuk 4:31,13:10-16, Mark 2:23-28, Lain voimassa olosta; Room 3:20,31, Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Jaak 2:10-13, 1 Joh 2:1-6, Hebr 8:10, 10:12-18.
Jumala on itse asetti sapatin; Sapatti on Herran päivä; Ilm 1:10, Jes 58:12-14.
Joh 1:1-3,14, Kol 1:12-18.
Opetuslapset viettivät sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen, -uuden liiton aikana;
Luuk 23:56, Apt 13:42-46, 16:13, 17:2, 18:4.
Jeesus ei muuttanut sapattia; Luuk 16:17, Matt 5:17-20.
Lepopäivän vietto kuuluu meidän aikaammekin tälläkin perusteella; 1 Joh 2:3-6, Joh 15:10, 1 Piet 2:21, Ilm 14:12, 12:17.
>>> Jumalan säädöksiin koskettiin Dan 7:25.
Kuitenkin kaikki laki on ajassa muuttunut, myös Raamatun lait, sillä monet Isarelin lait ovat tietysti menettäneet merkityksensä, kun teltta-pyhäkön seremonia ja sen ympärille asetetut lait lakkasivat ristillä. Myös mm. kylpyhuoneiden ja saunojen aikana on erilaiset hygienia lait tarpeettomia. mm.
Mutta ns. kymmenen käskyn laki, ei muutu miksikään. Lain arvot ovat aina olemassa voimassa.
Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten; Mark 2:27-28. Ihmisen ja sapatin suhde on myönteinen. Jumala on rakkaudessaan huolehtinut ihmisen tarpeista lepoon, hengelliseen hyvinvointiin ja Jumala suhteesta huolehtimiseen. Lepopäivä on ihmisen hyväksi.
Olen keskustelija foorumilla. En opettaja, enkä tällä hetkellä seurakuntien, kirkkojen tms. järjestöjen jäsen En foorumi-keskustelijaa kummempi-.
Sunnuntai on meidän suomalaisten pyhäpäivä. Piste.
Valtion orgaanit huolehtivat lainsäädännästä, lakien toimeenpanosta, lakien valvonnasta, ja lain mukaisesta perustuslain mukaisten tuomioistuimen tuomiovallasta. Yksi persoona ei säädä lakia. Lakia säätää eduskunta. Valtioneuvostolla on omaa lakien toimeenpanon moottorin virkaa ja veto-oikeutta kierrättää eduskunnassa laki-aloitteita uusille kierroksille. Tasavallan presidentti on tärkein suhdetoiminnan viranhaltija ulkomailla, mutta EU maissa pelkkä turisti. Tasavallan presidentti käyttää omaa veto-oikeutta lakialoitteiden kierrätyksessä valiokunnissa, ja käyttää itsenäistä toimivaltaa puolustusvoimissa, ja laissa tarkemmin rajatuissa asioissa. EU maiden asioista vastaavat ministerit. EU ministerikokous voi säätää yhdessä päivässä yhdessä kokouksessa EU lakia. Ministerit ovat aina toimialansa mukaan koolla. Esim. liikenneministerien asioita, pääministereille kuuluvat asiat, jne. Mutta eduskunta on ylin valtion orgaani lainsäädännässä. Eduskunta säätää aina lain armaassa maassa. Kirkonjohtajilla ei ole sijaa.
Vietän eläkepäiviäni harrastuksieni parissa. Organisaatio johtajien ainoat alaiset löytyvät organisaatioiden palkkahenkilöstöistä. Yhdistystoiminnan ja kunnallis elämän ihmisten itsenäinen toimivalta on äänestyslappu. Sama taloyhtiöiden asukkailla =äänestyslappu toimielimissä itsenäinen toimivalta. Viranhaltijat käyttävät rajattua itsenäistä toimivaltaa virkasopimuksiensa mukaan. Viranhaltijapäätöksiin voi aina hakea muutosta. Viranhaltija päätöksiäkin tehdään usein toimielimissä. - Kansalaisiin ei luonnollisiin henkilöihin ole suoraa autoritaarista valtaa koskaan oikeusvaltiossa, armaassa. Kaikesta lystistä on säädetty tarkemmin laissa. Oikeusvaltiomme perustuslaissa lukee; "Jokaisen on aina noudatettava tarkasti lakia, totuutta ja oikeutta. Armaassa maassa ei kukaan saa autoritaarista valtaa. Joka ainoa ihminen jolla jossakin jollakin on esimiesasema omistaa työsopimuksen, - työsopimuksessa on kerrottu perustehtävä miksi joku maksaa palkkaa, ja päätellään alaistaitovaatimukset mihin pitää orientoitua. Ei lapsukaiset jokainen jolla on punaiset posket ja henkselit paukkuu ole esimies-johtaja-tuomari.
Armaan maan laissa on säädetty tarkemmin valtion orgaanien toiminnan asetuksiksi.
Kukaan ei siis välty oikeusvaltion lainsäädännän velvoitteista.
Lakia pyhäpäivistä ja sunnuntaista on säädetty koko armaan Suomen olemassa oloaja. vuodesta 1918, koska työvoima liikkuu tämän lain puitteissa.
Uskonnollisista syistä ei lakia säädetä. Armaan maan kansalaiset valitsevat henkilökohtaiset omat juhlansa mihin osallistuvat itse, - valitsevat itse päivänsä henkilökohtaisen osallistumisensa. Armaassa maassa ei kansalaisia tulla pakottamaan juhlintaan.
Donald Trump allekirjoittaa sunnuntailain:
https://www.youtube.com/watch?v=vGKaHkajkP0
Höpöhöpö!
Ei hän mitään sunnuntailakia kirjoittanut vaan allekirjoitti sopimuksen, jolla sunnuntaita voidaan nimittää rukouspäiväksi ja mm. hurrikaani Harveyn uhrien muistopäiväksi.(26.08.2017)
"Since this president SAID he was signing a National Day of PRAYER, (which we have had many times before)."
Siirräppäs tämä helluntaipalstalle nähtäväksi.