Valtiojohto tuuliajolla? Pieni sisäpiiri noussut

Onko valtiojohto lopullisesti tuuliajolla? Pieni sisäpiiri noussut jo kapinaan?

Näkökulma: Airiston Helmi -sotku on lipeämässä poliittisen johdon käsistä - onko Suomi jo polvillaan?

Viranomaistiedottaminen on ollut Airiston Helmi -tutkinnassa luvattoman niukkaa. Pelkääkö Suomen valtiojohto Venäjää niin paljon, että vaikenee taustoista omalle kansalleen, kysyy toimittaja Solmu Salminen.

"Kysymys on siitä, mikseivät KRP, Suojelupoliisi tai muut viranomaiset kommentoi Airiston Helmen potentiaalisesti turvallisuutta uhkaavia maakauppoja ja rakentamista. Edelleen hämmästyttää, miksi viranomaiset tai Suomen poliittinen johto eivät ammu alas lehdistössä esitettyjä väitteitä, jos ne ovat perättömiä eikä syytä huoleen ole.

Suojelupoliisi varoitti eduskuntaa kovasanaisesti ulkovaltojen kiinteistökaupoista vuonna 2016. Airiston Helmen tapausta se ei kuitenkaan kommentoi sanallakaan.

Vaikenemisen kierteessä pahin vaihtoehto on se, että Suomeen todella kohdistuu turvallisuusuhka. Miksi Suomi ei sano kansalaisille ääneen, että kaikki on hyvin? Miksi Suomi vaikenee, jos jokin on pielessä?

Iltalehti ja useat muut mediat ovat haastatelleet sotilas- ja turvallisuusalan asiantuntijoita, jotka puhuvat nimettöminä arkaluonteisen asemansa vuoksi. Venäjän sotilasintresseistä esitetyt näkemykset ovat olleet vakavia. Vaikuttaa siltä, että turvallisuuspolitiikan sisäpiirissä vallitsee poliittisen johdon kanssa eripura siitä, kuinka rajusti Venäjä liikehtii tällä hetkellä ja miten siihen pitäisi suhtautua."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/3912fc8c-df70-4ea6-97f6-310896138f89/
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laki maakaupoista tuli voimaan 01.01.2000. Se sallii kenet hyvänsä ostaa Suomesta maa- alueita.
Mitä nyt siis itketään täysin laillisista maakaupoista ?

Äänestä

"Iltalehti ja useat muut mediat ovat haastatelleet sotilas- ja turvallisuusalan asiantuntijoita, jotka puhuvat nimettöminä arkaluonteisen asemansa vuoksi."

Eli herää kysymys, onko mitään haastatteluja ylipäätään tehty? Voihan olla, että IL väittää haastatelleensa ties minkämoisia asiantuntijoita, vaikka todellisuudessa he ovat keksineet vastaukset omasta päästään?

Moni kertoo kuulleensa jotain tärkeää tietoa salaiselta lähteeltä, joka ei halua paljastaa itseään arkieämässäkin. Ja lähes joka kerta kyseessä on huijaus. Mone ammattirikolliset käyttävät tätä tekniikkaa ja huhut loistavista sijoituskohteista leviävät kulovalkean tavoin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus

Äänestä
  • Saman tapaisella tulkinnalla, sinä kerrot mitenkä sulle tapahtuu sitä ja tätä, lapset tekee sitä ja tätä.

    Meillä ei ole mitään syytä uskoa että mitään on tapahtunut; kunhan naputtelet lämpimiksesi.

    Voihan olla että olet keksinyt kaiken kirjoittamasi omasta päästä. Jopa niin ettet itsekään tiedä sen olevan totuus.

    Eikös niin?

    Äänestä

  • vade.retro.satana kirjoitti:

    Saman tapaisella tulkinnalla, sinä kerrot mitenkä sulle tapahtuu sitä ja tätä, lapset tekee sitä ja tätä.

    Meillä ei ole mitään syytä uskoa että mitään on tapahtunut; kunhan naputtelet lämpimiksesi.

    Voihan olla että olet keksinyt kaiken kirjoittamasi omasta päästä. Jopa niin ettet itsekään tiedä sen olevan totuus.

    Eikös niin?

    "Saman tapaisella tulkinnalla, sinä kerrot mitenkä sulle tapahtuu sitä ja tätä, lapset tekee sitä ja tätä."

    Höpönlöpön, olen itse todistajana ja kymmenet tuhannet muutkin ihmiset ovat nähneet ja olleet todistamassa rikosta ihmisyyttä kohtaan. Oma veikkaukseni jota muistikuvani tukevat on, että kyseessä on koko suomenlain kumoava yliopiston paperi. Mitään hyvää, mitä paperi lupasi ei tapahtunut, mutta rikos ihmisyyttä kohtaan tapahtui, mistä paperissa ei sanottu sanaakaan.

    "Voihan olla että olet keksinyt kaiken kirjoittamasi omasta päästä. Jopa niin ettet itsekään tiedä sen olevan totuus."

    Voi hyvä tavaton, tämä on salaliittoteoria palsta, joten täällä mielikuvitus laukkaa ja mitä erillaisimpia teorioita tuodaan julki. Voitaneen sanoa, että gang stalkingia, jota olen kokenut, en ole keksinyt omasta päästäni. Mutta todellinen syy vainooni ja ihmisoikeudettomaan asemaani, vailla oikeusturvaa gang stalkingiin liittyviä rikoksia kohtaan on minulle epävarmuustekijä. Kuitenkin olen melko vakuuttunut, että yliopistopaperiin kirjoitetut sanat "saavat kuolemantapauksessa kaiken" on sitova sopimus ja ainoa sopimus, mitä gang stalkerit noudattavat.

    Miksi sitten kirjoitin tuon paperin about 15-vuotiaana? En itsekkään tiedä, minut houkuteltiin koulun läheisen talon pihalle, jonka portti oli suljettu. Talo ilmeisesti oli vuokrattavissa erilaisia tapahtumia varten, koska siinä ei käsittääkseni asunut kukaan. Houkuttelija avasi portin ja siellä oli ulkona pöytä ja tuoli, tuolissa istui silloin about 25-vuotias jalkaan tatuoitu nainen minihameessa. Joka antoi minulle paperin eteeni ja lupasi muistaakseni pientä palkinto sen täyttämisestä. Siellä oli lisäkseni sellainen isokokoinen mies (sellainen rikollisjengiläisen näköinen tyyppi) mahdollisen lapsensa kanssa. Aina kun epäröin kysymyksen kansa, vastasi mahdollinen isä pojalleen juuri tuohon kysymykseen. Mahdollinen isä seisoi siis selkäni takana niin, että hän näki paperista missä kysymyksessä arkailin vastata.

    Kun olin vastannut kysymyksiin, otti nainen toisen paperin ja sanoi sä sopisit hyvin tähän. Hän piti kättään koko ajan paperin päällä, eikä antanut minun ottaa sitä käteeni. Se oli sellainen A4 paperi, joka oli täynnä tekstiä ja jossain vaiheessa mihinkään muuhun liittymättä siinä todella oli kohta "saavat kuolemantapauksessa kaiken" tai "sitoudun maksamaan kuolemantapauksessa kaiken" tai jotain sellaista. Siitä on niin pitkä aika, että minun on mahdotonta muistaa eksaktia tekstiä. Kuitenkin sitoutuu ja saavat sanat esiintyivät tässä pitkässä ja sekavassa tekstissä. Tämä minihameeseen sonnustautunut nainen kuitenkin tulkitsi tekstiä minulle "kuoleman tapaukset ovat harvinaisia, ja suomessa ihmiset elävät pitkään", eli paperia tulkittiin kuin yliopiston ihmiskoetta, jossa laki ei koske sitä miten suostumus on saatu. Valehtelu ja perättömät lupaukset olivat tässä tapauksessa keino saada suostumus.

    Jos esimerkiksi haluatte kehittyä armeijassa huippuunne ja olla kova jätkä, pyritte laskuvarjojääkäreihin, eikö vaan? Jos haluatte menestyä elämässänne hyvin, tämä paperi minkä täytin vaikutti tieltä parempaan elämään ja apuna itsensä kehittämiseen huippuun asti. Mutta millään ei ollut totuuspohjaa, paperissa ainoa sitoutuja olin minä ja vaikuttaa pahasti siltä, että porukka yliopistoilta on syönyt aivan kaikki sanansa. Sain vain rikoksen ihmisyyttä kohtaan. No sitten tuli allekirjoituksen paikka, ihmettelin miksi paperissa ei ole nimen selvennystä tai osoite tietojani. Ennen allekirjoitusta oli kuitenkin kohta "Haluan osallistua, valittujen kesken arvotaan leirillä jääkaappipakastin" ja ruksi sitä varten. Nainen ilmoitti minulle "Haluatko osallistua arpajaisiin?" Laitoin ruksin ja nimen sitten alle, nyt vain ihmettelen koska kaiken tämän fyysisen, psyykkisen sekä omaisuuden tärvelykampanjoiden jälkeen, minusta aletaan tekemään heidän lupaamaansa yli-ihmistä???????????????????

    Niin ja sitten siinä oli maininta, hyväksyn sivun 2 ehdot. Nainen siis piti paperista kiinni. Pahimmassa tapauksessa se mihin laitoin nimeni oli juuri sivu 2. Kaikkea paperissa olleesta tekstistä en kirjoita, koska siinä oli todella tekstiä, joka näennäisesti oikeuttaa rikokseen ihmisyyttä kohtaan. Sivu 1 onkin sitten arvoitus, sillä nainen ei ottanut kättään pois paperin päältä, joten en ole sitä nähnyt. Eikös se ole juuri sivu 2, johon yleensä nimikirjoitus vaaditaan?

    Pelkkä muistikuva tuosta paperista on vahva näyttö rikoksesta ihmisyyttä kohtaan yhdistettynä kokemaani fyysiseen, psyykkiseen sekä omaisuuden tärvely kertomukseeni. Tuhansien ihmisten olisi aika alkaa heräämään ja tajuamaan, te olette nähneet rikoksen ihmisyyttä kohtaan ja osa teistä on ollut siinä mukana!!!!!!

    Äänestä

  • HolyProphet1 kirjoitti:

    Eli siis lehden toimittaja voi kirjoittaa satuja ja sinä et?

    Miten tilanne poikkeaa satunnaisen lukijan näkökulmasta?

    Hauskoja juttuja kirjoitat, tulee hyvä mieli aina lukiessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapinaan--- kirjoitti:

Onko valtiojohto lopullisesti tuuliajolla? Pieni sisäpiiri noussut jo kapinaan?

Näkökulma: Airiston Helmi -sotku on lipeämässä poliittisen johdon käsistä - onko Suomi jo polvillaan?

Viranomaistiedottaminen on ollut Airiston Helmi -tutkinnassa luvattoman niukkaa. Pelkääkö Suomen valtiojohto Venäjää niin paljon, että vaikenee taustoista omalle kansalleen, kysyy toimittaja Solmu Salminen.

"Kysymys on siitä, mikseivät KRP, Suojelupoliisi tai muut viranomaiset kommentoi Airiston Helmen potentiaalisesti turvallisuutta uhkaavia maakauppoja ja rakentamista. Edelleen hämmästyttää, miksi viranomaiset tai Suomen poliittinen johto eivät ammu alas lehdistössä esitettyjä väitteitä, jos ne ovat perättömiä eikä syytä huoleen ole.

Suojelupoliisi varoitti eduskuntaa kovasanaisesti ulkovaltojen kiinteistökaupoista vuonna 2016. Airiston Helmen tapausta se ei kuitenkaan kommentoi sanallakaan.

Vaikenemisen kierteessä pahin vaihtoehto on se, että Suomeen todella kohdistuu turvallisuusuhka. Miksi Suomi ei sano kansalaisille ääneen, että kaikki on hyvin? Miksi Suomi vaikenee, jos jokin on pielessä?

Iltalehti ja useat muut mediat ovat haastatelleet sotilas- ja turvallisuusalan asiantuntijoita, jotka puhuvat nimettöminä arkaluonteisen asemansa vuoksi. Venäjän sotilasintresseistä esitetyt näkemykset ovat olleet vakavia. Vaikuttaa siltä, että turvallisuuspolitiikan sisäpiirissä vallitsee poliittisen johdon kanssa eripura siitä, kuinka rajusti Venäjä liikehtii tällä hetkellä ja miten siihen pitäisi suhtautua."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/3912fc8c-df70-4ea6-97f6-310896138f89/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu