Tuulitietojen merkitys GGR:ssä

Youcanrunbutyoucanthide

Slats menee kisassa toisena. Tuulitietomiesten logiikan mukaan hänellä on ollut tuulitiedot parhaimmasta päästä ja hän on pystynyt purjehtimaan niiden mukaan menestyksekkäästi.

Miten on selitettävissä, hän tahtomattaan joutui myrskyyn, joka lähes keskeytti hänen kisan ja koitui kahden muun veneen tuhoon.

Selitys; näillä hitailla n. 120 mailin vrk-veneillä ei pysty väistämään myrskyjä eikä vastaavasti tyveniä. Ellei matkassa ole onnea ja sijainti tsäkällä suotuisa sääilmiön, matalan tai korkean, liikkeeseen nähden. Vielä hankalammaksi asian tekee se, että esimerkiksi matalan liikettä ei tarkasti pystytä ennustamaan, kuin tarkkuuden määritelmästä riippuen kolmen päivän päähän.
Matalassa on sekin hankaluus, että tuulen suunta ja voimakkuus voi suuresti vaihtua esimerkiksi 100 kilometrin säteellä.
Syvän matalan keskus, esimerkiksi hurrikaani, eteenee tyypillisesti 10-20 solmun nopeudella. Vor veneen pakomahdollisuudet olennaisesti paremmat kuin tämmöisen 5 -6 solmun paatin pakomahikset.
Korkeapaineet on taas niin laahoja, että siihen jämähtää eikä ehdi muodostuvan alta pois. Nämä hyvän tuule kapeat vyöhykkeet muodostuvat ja häviävät niin nopeasti veneiden vauhtiin nähden,että niitä voi samoin, tsäkällä, pystyä hyödyntämään.

8

330

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusjatuuri

      Eiköhän jokainen vene seuraa säätietoja HF-radiollaan. Kun katselee GGR-veneiden tracking-viivoja, kilpailua ylivoimaisesti johtava Van Den Heede näyttää purjehtineen melko suoraviivaisesti. Hän on myös kisan kokenein yksinpurjehtija.
      Kaikkia matalapaineita ei tietenkään pysty väistämään, mutta osaa niistä on pystytty - kuten ilmeisesti Tapion väisti saamiensa säätietojen perusteella. Hienoa, että Slats selvisi samasta myräkästä, mihin hän sekä Gregor ja Tomy joutuivat. Se ei ollut väistettävissä ja oli McIntyren selostuksen mukaan poikkeuksellinen jopa Etelämerellä.

      • Youcanrunbutyoucanthide

        Tapion väistöliike on mitätön, kun sen laittaa kartalle säätiedon ja sen kehittymisen päälle.
        Van Den Heede purjehtii suoraviivaisesti; johtotähti on mahdollisimman lyhyttä reittiä, ei tuuliolosuhteet. Toki niitäkin tulee seurata, mutta reittivalinnan ensisijainen kriteeri on lyhin tie maaliin.
        Vaikka pohtii koko ajan parasta reittiä, ei viiden solmun nopeudella liikuttaessa koko ajan muuttuvassa säätilassa ole pohtimisella juuri lainkaan merkitystä.


    • On varmaan yksi ero myös tiimin koossa. Vor-veneissä navigaattorit ja säämiehet ei joudu valvomaan öisin ja korjailemaan aurinkopaneeleja, moottoria jne. VORissa on maissa ja veneessä rajoittamaton säätieto ja veneessä kehittyneet tietokoneohjelmat tilanteen tutkimiseen. Kelin kovetessa GGR-kisaajat purjehtivat tauotta ja VORissa navigaattori ja meteorologi koko ajan pohtivat parasta reittiä.

    • Ariel371

      160 litralla naftaa vie tuollaista venettä tyvenessä ainakin 150 tuntia 4,5 solmun vauhdilla suoraan kohti merkkiä. Se on 700 mpk ja niillä eväillä ottaa rajusti kaulaa purjeilla mutkittelijoihin.

      Ohessa saa akuston joka kerta täyteen ja tarve vauhtia hidastavan hydrogenun käyttöön vähenee ainakin 300 tunnilla. Tuon hidastuksen välttäminen lienee merimaileissa liki 2 vrk matkamäärä.

      Viisas 160 litran konettaja on ihan jo noilla eväillä viikkoa ennen muita maalissa.

      • seppomartti

        Veneessäni on 160L tankki, Tyvenien ylitys 5s vauhdilla on kuluttanut arvioni mukaan 1,5L/h eli 100h toimintasäde olisi 500 mailia hiukan liukkaammalla veneellä. Tuskin kannattaa viimeisiä litroja polttaa vaan käytännössä range on n. 400mpk. Se vastaa n 4 vrk noilla veneillä. Varmaankin kaikki käyttävät jossain vaiheessa dieselinsä . Kun kaikki kääyttävät moottoria niin kukaan ei merkittävästi hyödy verrattuna toisiinsa


      • samakaikilla

        Tuo otaksumasi 700 mpk tuntuu kyllä ylioptimistiselta! Kun itse olen yrittänyt ajaa koneella valtameren mainingeissa mm. pallonkierrollani, eteneminen on ollut toivottoman tuntuista - ei lähellekään tuota kuviteltua 4.5 solmua ja hiukan yli litra/tunti. Pieni meri/pienet mainingit on aivan eri asia kuin Intian valtameri - Etelämerestä puhumattakaan.
        GGR:ssä jokaisella veneellä on enintään 180 l dieseliä, jonka saa käyttää miten haluaa (paitsi ei maalia lähestyessä). Jotkut varmaankin lataavat akkuja, käyttävät lämmitystä ja ehkä jättävät polttoainetta hätätilanteiden varalle. En usko laskelmiisi!


    • SyMistral

      Tuntuu oudolta, jos mennään pitkiä aikoja väärällä halssilla ja sitten joudutaan vielä tyyneen vyöhykkeeseen.
      Koneajolla tuskin voidaan asiaa korjata.

    • yöhykke

      Ilman Ylen antamaa merisäätä ei kukaan pysty purjehtimaan edes Keiteleellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2496
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1142
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      80
      917
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      701
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      594
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      593
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe