Lidlissä kävijät kannattaa Saksan miljardööriä

Mitä enemmän EU-monopoli Lidlejä ja Lidleissä kävijöitä, sitä enemmän kotimainen tuotanto kärsii, sehän nyt on selvää eikä siitä tarvitse edes väitellä.

On tutkittu, että Lidlissä on suhteellisestikin vähiten suomalaistuottajien elintarvikkeita, lisäksi Lidlin voitto valuu Saksan miljardööreille.

Ei näitä S- ja K-ketjun kadehtijoita kadehdituta Saksan miljardööri, mikä kertoo kyllä vinksahtaneesta asenteesta, tiedon ja logiikan puuttumisesta aivokopasta, sillä mitä enemmän tukee kotimaisia tuottajia, sitä enemmän hyödyttää kotimaan taloutta ja työmarkkinoita.
573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta LIDL työllistää Suomessa ja maksaa veroja, eikö?

Äänestä

pitäisi vähistä rahoista tukea kotimaisia miljonäärikauppiaita ja hakea leipäjonosta sitten loput kun ei rahat riitä niiden ylihintaisiin tuotteisiin?

1Äänestä

Totta kai LIDlissä kannattaa asioida, on edullinen ja sieltä saa laatutuotteita.

Ei ole mitään hyötyä miettiä mitä Suomen verottaja saa ja mikä vaikutus LIDLissä asioinnilla on Suomen talouteen yleensäkään. Verotuloilla mm. elätetään kymmenien tuhansien ulkomailta tulleiden loisijoiden laumaa vuosikausia tai sitten vaikkapa vihreiden "kansanedustaja" laittaa rahaa omiin liiveihinsä ja sano vaan että "en tiennyt" ja sillä selvä. Talouskasvun hyödyt valuvat ihan muille kuin suomalaiselle duunarille, vaikkapa niille LIDLin asiakkaille.

Itse pyrin ostamaan kaikki kulutustarvikkeeni ulkomailta. Latviasta toin viime kuussa kulutustavaroiden lisäksi suuren määrän kuivamuonaa ja säilykkeitä. Niiden avulla voi vähentää ruokaostoksia Suomessa, toki tuoretuotteita pitää täällä ostaa. Jotain muonaa oli kyllä jäljellä aikaisemmalta Saksan matkaltakin.

Muita ostoksiani oli mm. Bosch-akkuporakone, putkistotarvikkeita viemärilinjan rakentamiseen, työkaluja ja ruuveja terassia varten sekä yksittäisiä kotitaloustavaroita. Alkoholiakin toin pienen määrän itselleni ja kaverille vähän enemmän.

Nyt jo olen keräämässä listaa siitä mitä ensi vuonna käyn hakemassa Virosta tai Latviasta.

Niin, ja tietysti vietän talven ulkomailla ja siellähän sitten pistänkin rahaa menemään kaikkeen sellaiseen josta täällä Suomessa pidättäydyn. Ja ulkomailla saa samalla rahalla enemmän, aina.

Äänestä

Suomessa on 30 000 tarpeetonta maatilaa jotka aiheuttavat yhteiskunnalle vain haittaa polttamalla järkyttävän määrän, satoja miljoonia euroja verovaroja vuodessa ja tämä raha on pois muun yhteiskunnan hyvinvoinnista noiden loisivien tilojen takia! Suosimalla lidlejä ja muutenkin ulkomaisia elintarvikkeita sitä nopeammin saadaan vähennettyä noita tarpeettomia maatiloja pois Suomesta,ostakaa mahdollisuuksien mukaan aina ulkomaisia elintarvikkeita jos se ei ole aina mahdollista on hyvä boikotoida valion ja atrian tuotteita,sekin auttaa, ne on maajussien omistamia yrityksiä,ne boikottiin heti! Suomi nousuun,tarpeettomilla maatiloilla vuosikymmeniä yhteiskunnan elätteinä loisineet ihmiset myös töihin ja rakentamaan yhteistä hyvinvointia ja maksamaan veroja!

Äänestä

Aktiivimallileikkuri sataa Lidlin laariin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhakierrellä kirjoitti:

Mitä enemmän EU-monopoli Lidlejä ja Lidleissä kävijöitä, sitä enemmän kotimainen tuotanto kärsii, sehän nyt on selvää eikä siitä tarvitse edes väitellä.

On tutkittu, että Lidlissä on suhteellisestikin vähiten suomalaistuottajien elintarvikkeita, lisäksi Lidlin voitto valuu Saksan miljardööreille.

Ei näitä S- ja K-ketjun kadehtijoita kadehdituta Saksan miljardööri, mikä kertoo kyllä vinksahtaneesta asenteesta, tiedon ja logiikan puuttumisesta aivokopasta, sillä mitä enemmän tukee kotimaisia tuottajia, sitä enemmän hyödyttää kotimaan taloutta ja työmarkkinoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu