Lakkoilu työrauhavelvollisuuden aikana on lainvastaista. Kun työrauhavelvollisuus on voimassa niin työrauhavelvollisuus on voimassa. Sitä ei mikään tekosyy muuksi muuta.
Lakot ja kiristys Eduskunnan lainsäädäntötyötä vastaan on perustuslain vastaista. Lainsäädäntö ei kuulu millekään ulkoparlamentaaliselle ryhmittymälle. Ei väliä kantaako ryhmittymä mc-liivejä tai lakkovahti-liivejä. Lainsäädäntö on Eduskunnan työtä.
Kiistelty lakiehdotus on käynyt kierroksella ja ay-liike on antanut siihen omat kommenttinsa. Lakia valmisteleva hallitus on ottanut kommentit huomioon ja laki tulee marraskuussa Eduskunnan käsittelyyn.
Eilen Riku Aalto ja muutama muu hänen kolleegansa tuli lennolta ja toimittaja kysyi, mitä mieltä hän on hallituksen lakiehdotuksen muutosaikeista. Riku Aalto sanoi, ettei hän tiedä niistä mitää, mutta lakkoon mennään. Hän kehottaa rikkomaan lakia.
Lakot ja kiristys Eduskunnan lainsäädäntötyötä vastaan on perustuslain vastaista. Lainsäädäntö ei kuulu millekään ulkoparlamentaaliselle ryhmittymälle. Ei väliä kantaako ryhmittymä mc-liivejä tai lakkovahti-liivejä. Lainsäädäntö on Eduskunnan työtä.
Kiistelty lakiehdotus on käynyt kierroksella ja ay-liike on antanut siihen omat kommenttinsa. Lakia valmisteleva hallitus on ottanut kommentit huomioon ja laki tulee marraskuussa Eduskunnan käsittelyyn.
Eilen Riku Aalto ja muutama muu hänen kolleegansa tuli lennolta ja toimittaja kysyi, mitä mieltä hän on hallituksen lakiehdotuksen muutosaikeista. Riku Aalto sanoi, ettei hän tiedä niistä mitää, mutta lakkoon mennään. Hän kehottaa rikkomaan lakia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko työrauharikkuri Riku Aalto ollenkaan ajatellut sitä, että poliittinen toiminta ei ole ammattiyhdistysliikkeen yksinoikeus? Jospa vastavuoroisesti Vaasan Wärtsilä asettaisi tehtaansa kolmeksi päiväksi poliittiseen työsulkuun, jos heille ei ole myönnetä totekehitystukea uuden moottorin kehittämiseen. Tuleekin yllättävä palkaton kolmen päivän loma työntekijöille!!!
Oheiset lakimuutokset ovat enemmän kuin tarpeen. Huom. pykälät 4, 5 ja erityisesti 9.
Työnanataja on ensi viikon lakkojen kolmas osapuoli. Sivulliselle toiminnasta aiheutuvat vahingot hyvinkin voivat johtaa korvausvelvollisuuteen. Artisti, tässä tapauksessa lakoista päättävät maksavat. Lakot eivät ole Sipilän hallituksen syy vaikka niin väitetään. Syyllinen on se, joka päättää lakosta ja siihen ryhtyy. Perästä kuuluu.
Pykäläkorjaukset:
1) lakkosakot suuremmiksi, nyt intialaista tasoa "100 vatsalihasliikettä raiskauksesta"
2) ay-jäsenmaksun verovähennys poistettava, nyt kaikki veronmaksajat joutuvat maksamaan 200 miljoonan erän, mikä on vastoin perustuslakia, koska meillä on liittymisen vapaus
3) työnantajan velvoite välittää ay-jäsenmaksuja on poistettava, se on perustuslain vastainen johtuen liittymisen vapaudesta ja eriarvoisesta kohtelusta
4) tukilakot ja poliittiset lakot on kriminalisoitava, työrauhavelvoitteen aikana on työrauha, lakko on lakko nimestä huolimatta
5) ay-toimitsijoiden työpaikkakiusaaminen on työsuojelurikos, se on loputtava, metoo, lakkovahdit edustavat tällaista kiusaamista, koska työt eivät ole lakossa ja jokaisella on oikeus työhön
6) ansiosidonnainen kuuluu kaikille, ei vain kassan jäsenille, nykytilanne on eriarvoistava perustuslain vastainen
7) yleissitovuudesta on luovuttava, se ei ole oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikkia yrityksiä ja kansalaisia kohtaan, yleissitovuudella rajoitetaan sellaisten yritysten toimintaa, jotka eivät ole sopijaosapuolia, sopimusvapaus, sananvapaus, liittymisen vapaus
8) ay-aktiivien painostus liittymättömiä kohtaan ovat tuomittavaa, Suomessa on perustuslain mukaan liittymisen vapaus ja pakottaminen liittymiseen on loukkaus perustuslakia vastaan.
9) ay-liikkeen lakkojen aiheuttamisista haitoista kolmansille osapuolille tahi laittomasta lakosta toiselle osapuolelle on säädettävä erikseen, miten korvausvelvollisuus toimeenpannaan, esim, jo olemassa olevan ryhmäkanteen avulla.
Meneillään olevassa Rinteen ja Arhinmäen nostattamassa työmarkkinakiistassa ei lakoista ole hyötyä ainakaan ammattiydistyksille. Työrauhavelvollisuus on voimassa ja vahingonkorvausvelvollisuuden edellyttämät syylliset on helposti luetteloitavissa.
Ei poliitiset lakot ole kiellettyjä. Kertokaa millä muulla tavalla työtätekevää ihmistä voi puolustaa, kun meillä on kapalisteja hyysäävä hallitus?.
Ei muuta kun yleislakko vaan suomeen
Lakko on täysin laillinen toimi, siitä ei ole mitään epäselvyyttä paitsi hämäämään ja sortamaan pyrkivillä työnantajilla. Se joka pyrkii kieltämään lakko-oikeuden, sillä on varmasti jotain muutakin vilunkia mielessään...
Täällä höpöttävät kaikki tukiaistaavit, kuin jotakin työelämästä ja työlainsäädännöstä tietäisivät ja ymmärtäisivät. Poliittinen lakko on oikeus, johon Suomi on kansainvälisillä sopimuksilla sitoutunut. Onhan se huolestuttavaa jonninjoutaville "mukayrittäjille" ja "tukiaistaaveille", kun palkansaajat vaativat maan hallitusta toimimaan tasapuolisesti.
Sipilä, Orpo, Soinin hallitus on läpimätä Suomen kansan varallisuutta veroparatiiseihin ohjaava jengi, jonka vastustaminen on isänmaallisuutta parhaimmillaan.
Olkaamme ylpeitä siitä, että meillä on vastuullisia järjestäytyneitä työntekijöitä ja heidän ylläpitämiä ammattiliittoja, jotka ovat valmiita toimiin heikommassa asemassa olevien suomalaisten puolesta.
Joka viides työssäkäyvä on YTK:n jäsen. YTK ei pakota jäseniään lakkoilemaan. Työt eivät ole koskaan lakossa.
YTK on työttömyyskassa, ei liitto ja kukaan, ei sitten niin kukaan pakota ketään mihinkään ammattiliioissakaan.
Asioita tehdään kun haluttan jotain, ei pakosta.
Teollisuuslitto, SEL ja muutamat muut liitot ovat vastuuttomasti lähteneet vastustamaan Eduskuntaa kiristämällä ja uhkailemalla. Onko se Suomen perustuslain mukaista? Onko se viisasta, kun on työrauhavelvollisuus on voimassa? Työrauhavelvollisuutta ei mikään tekosyy tai lakon nimeäminen muuksi muuta. Lakko on lakko. Jo Kekkonen sanoi aikanaan, että lakko on vanhentunut ase. Siitä on aikaa. Lakko on henkistä väkivaltaa, sellaista, mitä koulukiusaajat käyttävät, Kaikki ovat kiusaamista vastaan, myös kiusaaja itse, mutta kuitenkin siihen avuttoma turvautuu ja muut myötäilevät. Vaatii suurtaa rohkeutta tehdä oikein kiusaamistilanteessa, Sitä lakkokin on.
Työskentelen itse alalla jossa ei työt lopu vaikka potkut tuliskin. Siksi jotkut työkaverit ajattelee ettei lakkoilu kannata, kyllä hyvälle kaverille löytyy uusi paikka kun tekee työnsä hyvin jne. Jos yhdestä paikasta joutuu pois. Väitän itse kyse on siitä, että minkälaisilla ehdoilla tulevaisuudessa tehdään töitä ei pelkästään siitä saako uuden paikan jos yhdestä tulee irtisanotuksi. Nykyisin Suomessa ollaan tilanteessa jossa ei ole kovin mukavaa olla työssä eikä työttömänäkään. Vaikka pääosin heikennyksiä tehdään työttömien elämään vaikuttavia silti myös työelämässä olevien elämää ainakin ei johtotasolla työskentelevien asemaa heikennetään koko ajan.
metoo ei enää ammattiliittojen painostusta. SAK:n toiminta saa aikaan ahdistusta ja musertaa sopimusyhteiskunnan pelisääntöjä. Se ei ole demokratiaa. Aivan muut motiivit. Videoikaa ay-aktiivien painostus ja väkivallanteot. Sananvapaus ja liittymisen vapaus kunniaan.