trolling is art

Nettitrollit tuntuu taas vallanneen sinkut-palstan. Tai he jotka kuvittelevat olevansa trolleja. Osa trolleista saa oikeasti aikaan hyvääkin keskustelua, mutta sitten nämä omaa pahaa oloa purkavat saattavat pilata hyvänkin keskustelun huutelemalla niin järjettömiä lauseita, että heidän järjenjuoksuaan on hankala ymmärtää.

Miksi ihmisillä on niin kova tarve aukoa päätä tuntemattomille? Ihan rauhassa keskusteleminen voisi tuottaa järkevämpää ajatusten vaihtoa.

Ja toinen asia mikä kummastuttaa ovat kommentoijat (kaikkialla netissä), joilla on tapana käydä sanomassa aiheeseen kuin aiheeseen, että ei kiinnosta. No miksi sitten pitää lukea saati vastata jos ei kiinnosta?

Aika usea täällä, itseni mukaan lukien, hairahtaa väittelemään trollin kanssa. Pitäisi aina muistaa, että heitä ei argumentointi tai hyvät vastaväitteet kiinnosta, koska kaikki on vain itkemistä ja ulinaa.

Mutta kuinka moni haksahtaa kevyeen trollaukseen?
12295
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kerroppa ensin esimerkki trollauksesta, jota muutkin kuin sinä, voisi kutsua taiteeksi.

Perustele siis millä tavoin trollaaminen olisi taidetta.

1Äänestä
  • Kyllähän tuo Peris esim. on melkomoinen kokonaistaideteos. Hahmoa on rakennettu vuosia ja se muuttuu ja kehittyy.

    1Äänestä

  • 45674444 kirjoitti:

    Kyllähän tuo Peris esim. on melkomoinen kokonaistaideteos. Hahmoa on rakennettu vuosia ja se muuttuu ja kehittyy.

    Taiteelle on ominaista että sen tarkasteluun on laadittu normisto, kuten esim. estetiikka.

    Jos nyt päädyttäisiin arvioimaan Periksen trollaamista esimerkiksi kirjallisuustaiteen estetiikan kriteerein, niin aika lapsellisiahan nuo Periksen jutut ovat.

    2Äänestä

  • 45674444 kirjoitti:

    Kyllähän tuo Peris esim. on melkomoinen kokonaistaideteos. Hahmoa on rakennettu vuosia ja se muuttuu ja kehittyy.

    Älä lue niitä ketjuja, itse ohitan ne surutta eikä tule pahaa oloa kuten sinulle.
    Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä joku peris tekee tai jättää tekemättä.
    Yksittäiset trollaukset huvittaa jotka on tehty huumorimielessä, muuten palsta olisi aika ykstoikkoinen.

    2Äänestä

Miksi trollilla ei ole parempaa tekemistä ku trollata 24/7? Miksi et sitäkin aikaa hoida omaa elämääsi kuntoon? Eikö trollaaminen ole turhaakin turhempaa ajantappamista?

Äänestä

Naisiin pettyneitä miehiä täällä paljon ja johonkin, se kiukku ja turhautuminen on purettava. Olisi kiva keskustella täällä asiallisesti, mutta sitten on niitä älyttömiä kommentteja. Terapiaakin saa ja lääkitystä omaan pahaan oloonsa, eikä palstalla meuhkaaminen vie eteenpäin.

Äänestä
  • Ei ole kiukkua. Ihan huumoriahan tämä vaan on

    Äänestä

  • huumoria kirjoitti:

    Ei ole kiukkua. Ihan huumoriahan tämä vaan on

    Ei kyllä naurata yhtään

    Äänestä

Kyllä ihmisillä on kaikenlaisia typeriäkin mielipiteitä ihan omasta takaa ilman että ovat trolleja, onko se sitten parempi vai ei on eri asia. Mutta mitä palstan juttuja katselee niin ei ainakaan heti tule mieleen että kovinkaan sivistyksen kerma täällä kirjoittelee, usein jutut ovat aika junttimaisia, rasistisia yms..

Äänestä

Joo, palasin tänne pitkästä aikaa, ja näyttää siltä, että täällä on taas paljon trollausta. Ja täällä on myös paljon henkilöhyökkäyksiä varsinkin palstan naisten taholta. Siksi täältä joskus lähdinkin, kun asiallisesta keskustelusta ei tullut naisten ala-arvoisten henkilöhyökkäysten takia oikein mitään.

1Äänestä

"Mutta kuinka moni haksahtaa kevyeen trollaukseen?"
Kevyttä trollausta voi olla mahdotonta erottaa vilpittömästä kirjoituksesta. Eikä se ainakaan mua haittaa. Jossain vaiheessa trolli kuitenkin paljastaa itsensä sitä mukaa kun keskustelu etenee.

Äänestä
  • Mitä väliä. Ainhan sitä asioita palstoilla hieman kärjistää ihan retorisista syistä. Ei se mitään trollausta ole.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


45674444 kirjoitti:

Nettitrollit tuntuu taas vallanneen sinkut-palstan. Tai he jotka kuvittelevat olevansa trolleja. Osa trolleista saa oikeasti aikaan hyvääkin keskustelua, mutta sitten nämä omaa pahaa oloa purkavat saattavat pilata hyvänkin keskustelun huutelemalla niin järjettömiä lauseita, että heidän järjenjuoksuaan on hankala ymmärtää.

Miksi ihmisillä on niin kova tarve aukoa päätä tuntemattomille? Ihan rauhassa keskusteleminen voisi tuottaa järkevämpää ajatusten vaihtoa.

Ja toinen asia mikä kummastuttaa ovat kommentoijat (kaikkialla netissä), joilla on tapana käydä sanomassa aiheeseen kuin aiheeseen, että ei kiinnosta. No miksi sitten pitää lukea saati vastata jos ei kiinnosta?

Aika usea täällä, itseni mukaan lukien, hairahtaa väittelemään trollin kanssa. Pitäisi aina muistaa, että heitä ei argumentointi tai hyvät vastaväitteet kiinnosta, koska kaikki on vain itkemistä ja ulinaa.

Mutta kuinka moni haksahtaa kevyeen trollaukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu