Feministit esittävät abortin miehen ja naisen välisenä tasa-arvokysymyksenä, vaikka mies ei edes voi tehdä itse aborttia, kun ei voi tulla raskaaksi.
Toisekseen, kun on kyse elämän päättämisestä (ei puhuta nyt persoonasta tai sielusta tms vaan ihan vaan elämästä eli solujen aineenvaihdunnasta ihmisalkiossa), mukaan tulevat aina eettiset kysymykset. Hyvän ja pahan kysymykset siis, oikean ja väärän.
Feministit haluavat syrjäyttää tai unohtaa nämä eettiset pulmat, jotka jokainen aborttia harkitseva nainen joutuu kohtaamaan päätöstä tehdessään.
Entä miksi feministit eivät puhu kriisiavun merkityksestä tai yleensä naisen henkisen tilan seurannasta ja tukemisesta abortin jälkeen. Eräs naislääkäri sanoi, että sairaaloista lähtee aborttitoimenpiteen jälkeen pois naisia, joiden henkinen tasapaino on järkkynyt operaation seurauksena. Miksi heidän avuntarpeestaan ei puhuta, vaan suhtaudutaan aborttiin kuin se olisi nielurisojen poistoon verrattavissa oleva toimenpide? Se on miesmäinen näkökanta, ylirationaalinen.
Oma äitini teki 1950-luvulla abortin jälkeeni tulleelle sikiölle perhesyiden takia, ja 30 vuotta sen jälkeen (!) hän oli kirjoittanut päiväkirjaansa tuskaisesti: "Tapoin lapseni." Mitä te sanoisitte tällaiselle ihmiselle?
Minusta se häveliäs tapa, jolla abortista puhutaan, kertoo siitä, että ei haluta kohdata tosiasioita. Puhutaan esimerkiksi raskauden "keskeyttämisestä" ikään kuin se voisi jatkua keskeytyksen jälkeen. Raskauden päättäminen tai lopettaminen olisi todenmukaisempi ilmaisu, mutta eihän me sodassa "kaatuneistakaan" sanota, että silpoutui tai kuoli. Ihmiset haluavat kaunistella raakaa totuutta.
Onko abortti pelkkä tasa-arvokysymys?
40
515
Vastaukset
- spermanluovuttaja
Niinpä. Monet naiset ja varsinkin feministit pitävät aborttia VAIN naisen päätettävissä olevana asiana, vaikka se tietysti kuuluu yhtä paljon miehelle eli isälle. Puolet sikiön geenistä tulee isältä. Mutta hänellä ei muka saisi olla yhtään sananvaltaa, koska "kyse on naisen oikeudesta päättää ruumiistaan"?
- abortista
Abortti on hyvin usein käytännössä vain naisen päätettävissä oleva asia, koska moniin abortteihin päädytään suojaamattoman seksin jälkeen satunnaisissa suhteissa. Mies on tässä vaiheessa jo kadonnut kuvioista / miestä ei edes tunneta. Tällaisessa tilanteessa useimmat miehet eivät toivo edes kuulevansa asiasta, he eivät toivo lapsen syntyvän.
Kun taas ollaan parisuhteessa, niin mies ja nainen keskustelevat asiasta. Se, mihin päädytään, on sitten jokaisen suhteen asia, ja ketäänhän ei voi pakottaa synnyttämään. Jos mies voisi tulla raskaaksi, niin miestä ei voisi kukaan pakottaa synnyttämään. - spermanluovuttaja
abortista kirjoitti:
Abortti on hyvin usein käytännössä vain naisen päätettävissä oleva asia, koska moniin abortteihin päädytään suojaamattoman seksin jälkeen satunnaisissa suhteissa. Mies on tässä vaiheessa jo kadonnut kuvioista / miestä ei edes tunneta. Tällaisessa tilanteessa useimmat miehet eivät toivo edes kuulevansa asiasta, he eivät toivo lapsen syntyvän.
Kun taas ollaan parisuhteessa, niin mies ja nainen keskustelevat asiasta. Se, mihin päädytään, on sitten jokaisen suhteen asia, ja ketäänhän ei voi pakottaa synnyttämään. Jos mies voisi tulla raskaaksi, niin miestä ei voisi kukaan pakottaa synnyttämään.Mies ja nainen keskustelevat kyllä asiasta, mutta VAIN nainen tekee päätöksen siitä!
Unohdit jostain syytä tuon faktan... - kuvitelmia_
spermanluovuttaja kirjoitti:
Mies ja nainen keskustelevat kyllä asiasta, mutta VAIN nainen tekee päätöksen siitä!
Unohdit jostain syytä tuon faktan...Sinä unohdat sellaisen tosiasian, että mies voi toivoa aborttia jopa enemmän kuin nainen, ja toisissa tapauksissa nainen toivoo sitä enemmän. Aina toiveet eivät mene yksiin pariskunnilla, mutta monesti ne jopa menevät.
Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin kuvittelet eivätkä asiat ole niin yksinkertaisia kuin kuvittelet. - mustavalkoista.kyllä
kuvitelmia_ kirjoitti:
Sinä unohdat sellaisen tosiasian, että mies voi toivoa aborttia jopa enemmän kuin nainen, ja toisissa tapauksissa nainen toivoo sitä enemmän. Aina toiveet eivät mene yksiin pariskunnilla, mutta monesti ne jopa menevät.
Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin kuvittelet eivätkä asiat ole niin yksinkertaisia kuin kuvittelet.Kyllä asia on hyvin yksinkertaisesti niin, että miehellä on oltava oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestään niin halutessaan.
Naisellahan tämä vastaava oikeus jo on, abortin lisäksi löytyy katumuspillereitä.
Jos nainen parisuhteessa haluaa pitää ei-toivotun ja ei-suunnitellun lapsen, hänestä tulee yksinhuoltaja, mikä taas on ihan oma valinta. Ei ole edes mitenkään harvinainen tilanne, että parisuhteessa olevalla naisella on omia lapsiaan edellisistä suhteistaan ja että nykyisellä miehellä ei ole mitään velvollisuuksia heidän suhteensa.
Huomattavasti pienempiin yhteisiin hankkeisiin tarvitaan suostumus ja allekirjoitus, miksei sitten lapsen hankkimiseen? - ei_noin
mustavalkoista.kyllä kirjoitti:
Kyllä asia on hyvin yksinkertaisesti niin, että miehellä on oltava oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestään niin halutessaan.
Naisellahan tämä vastaava oikeus jo on, abortin lisäksi löytyy katumuspillereitä.
Jos nainen parisuhteessa haluaa pitää ei-toivotun ja ei-suunnitellun lapsen, hänestä tulee yksinhuoltaja, mikä taas on ihan oma valinta. Ei ole edes mitenkään harvinainen tilanne, että parisuhteessa olevalla naisella on omia lapsiaan edellisistä suhteistaan ja että nykyisellä miehellä ei ole mitään velvollisuuksia heidän suhteensa.
Huomattavasti pienempiin yhteisiin hankkeisiin tarvitaan suostumus ja allekirjoitus, miksei sitten lapsen hankkimiseen?"Kyllä asia on hyvin yksinkertaisesti niin, että miehellä on oltava oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestään niin halutessaan.
Naisellahan tämä vastaava oikeus jo on, abortin lisäksi löytyy katumuspillereitä.
"
Ei, vaan molemmilla on yhtä suuri "oikeus" haluta lasta, tai olla haluamatta. Riippuu täysin tilanteesta, miten asia ratkaistaan. Jos tilanne on parisuhde, asia on täysin eri, kuin jos kyse on yhden illan jutusta. - mustavalkoista.kyllä
ei_noin kirjoitti:
"Kyllä asia on hyvin yksinkertaisesti niin, että miehellä on oltava oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestään niin halutessaan.
Naisellahan tämä vastaava oikeus jo on, abortin lisäksi löytyy katumuspillereitä.
"
Ei, vaan molemmilla on yhtä suuri "oikeus" haluta lasta, tai olla haluamatta. Riippuu täysin tilanteesta, miten asia ratkaistaan. Jos tilanne on parisuhde, asia on täysin eri, kuin jos kyse on yhden illan jutusta.Juuri niin, molemmilla on yhtä suuri oikeus haluta lasta tai olla haluamatta.
Nythän näin ei ole, vaan päätösvalta on kokonaan naisella. - enpä_sanoisi
mustavalkoista.kyllä kirjoitti:
Juuri niin, molemmilla on yhtä suuri oikeus haluta lasta tai olla haluamatta.
Nythän näin ei ole, vaan päätösvalta on kokonaan naisella.Päätösvalta on molemmilla sama, ja usein abortti/lapsen pitäminen on myös yhteinen päätös.
Jos mies synnyttäisi, mies päättäisi ihan samalla tavalla, haluaako synnyttää vai ei. Eihän ketään sentään voi modernissa maailmassa pakottaa synnyttämään. Vai oletko eri mieltä? - mustavalkoista.kyllä
enpä_sanoisi kirjoitti:
Päätösvalta on molemmilla sama, ja usein abortti/lapsen pitäminen on myös yhteinen päätös.
Jos mies synnyttäisi, mies päättäisi ihan samalla tavalla, haluaako synnyttää vai ei. Eihän ketään sentään voi modernissa maailmassa pakottaa synnyttämään. Vai oletko eri mieltä?No kun ei ole. Miehellä ei ole asiassa mitään päätösvaltaa ja juuri siitä on kysymys.
Ei kukaan ole pakottamassa naista synnyttämään eikä myöskään tekemästä aborttia. Nainen kuitenkin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kantakoon itse vastuun omista päätöksistään.
" usein abortti/lapsen pitäminen on myös yhteinen päätös"
Niin, ja silloin asiassa ei ole ongelmaa. Entäs silloin, kun yhteistä sopimusta ei saada aikaan? - Miten.ratkaiset
mustavalkoista.kyllä kirjoitti:
No kun ei ole. Miehellä ei ole asiassa mitään päätösvaltaa ja juuri siitä on kysymys.
Ei kukaan ole pakottamassa naista synnyttämään eikä myöskään tekemästä aborttia. Nainen kuitenkin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kantakoon itse vastuun omista päätöksistään.
" usein abortti/lapsen pitäminen on myös yhteinen päätös"
Niin, ja silloin asiassa ei ole ongelmaa. Entäs silloin, kun yhteistä sopimusta ei saada aikaan?"Miehellä ei ole asiassa mitään päätösvaltaa ja juuri siitä on kysymys."
Mitä tarkoitat sillä, että miehellä ei ole päätösvaltaa? Sitäkö että nainen on synnyttäjä ja hän viime kädessä tietenkin päättää, haluaako synnyttää vai ei? Miten haluaisit asian ratkaista? Pakottamalla nainen synnyttämään?
Minä kannatan ehdottomasti esim. miehen adoptio-oikeutta yksin adoptoimiseen, ja kaikkea sitä, mikä tukee miehen ja naisen tasa-arvoa. Mutta synnytys on asia, joka on varattu naiselle ja tätä tosiasiaa tuskin tullaan ihan heti muuksi muuttamaan. - mustavalkoista.kyllä
Miten.ratkaiset kirjoitti:
"Miehellä ei ole asiassa mitään päätösvaltaa ja juuri siitä on kysymys."
Mitä tarkoitat sillä, että miehellä ei ole päätösvaltaa? Sitäkö että nainen on synnyttäjä ja hän viime kädessä tietenkin päättää, haluaako synnyttää vai ei? Miten haluaisit asian ratkaista? Pakottamalla nainen synnyttämään?
Minä kannatan ehdottomasti esim. miehen adoptio-oikeutta yksin adoptoimiseen, ja kaikkea sitä, mikä tukee miehen ja naisen tasa-arvoa. Mutta synnytys on asia, joka on varattu naiselle ja tätä tosiasiaa tuskin tullaan ihan heti muuksi muuttamaan."Miten haluaisit asian ratkaista? "
Kirjoitin sen jo: oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestä.
Naisella on jo oikeus aborttiin, joten synnyttämään ei voi pakottaa. Jauhat turhaan tästä asiasta. - ehkäisy.ON
mustavalkoista.kyllä kirjoitti:
"Miten haluaisit asian ratkaista? "
Kirjoitin sen jo: oikeus kieltäytyä ei-toivotusta isyydestä.
Naisella on jo oikeus aborttiin, joten synnyttämään ei voi pakottaa. Jauhat turhaan tästä asiasta.Kaikkea ei voi valita, mutta raskauden VOI ehkäistä, ja mieluummin etukäteen.
- pieniä.oikeuksia
Miten.ratkaiset kirjoitti:
"Miehellä ei ole asiassa mitään päätösvaltaa ja juuri siitä on kysymys."
Mitä tarkoitat sillä, että miehellä ei ole päätösvaltaa? Sitäkö että nainen on synnyttäjä ja hän viime kädessä tietenkin päättää, haluaako synnyttää vai ei? Miten haluaisit asian ratkaista? Pakottamalla nainen synnyttämään?
Minä kannatan ehdottomasti esim. miehen adoptio-oikeutta yksin adoptoimiseen, ja kaikkea sitä, mikä tukee miehen ja naisen tasa-arvoa. Mutta synnytys on asia, joka on varattu naiselle ja tätä tosiasiaa tuskin tullaan ihan heti muuksi muuttamaan."tietenkin päättää, haluaako synnyttää vai ei"
Tietenkin nainen päättää. Saako mies nyt tasa-arvoisesti ja vastavuoroisesti päättää edes siitä, että hän ei halua olla asian kanssa missään tekemisisissä eikä tule maksamaan elatusmaksuja, jos nainen pelkästään omalla päätöksellään haluaa synnyttää? - yhdessä.tehty
pieniä.oikeuksia kirjoitti:
"tietenkin päättää, haluaako synnyttää vai ei"
Tietenkin nainen päättää. Saako mies nyt tasa-arvoisesti ja vastavuoroisesti päättää edes siitä, että hän ei halua olla asian kanssa missään tekemisisissä eikä tule maksamaan elatusmaksuja, jos nainen pelkästään omalla päätöksellään haluaa synnyttää?Että voiko mies päättää olla olematta asian kanssa missään tekemisissä?
Tuskinpa, jos nainen ja mies ovat parisuhteessa. Kyllä molemmilla on velvollisuus ratkaista asia parhaalla mahdollisella tavalla. - ldjaskjfjh
Naurettava väite, päättää omasta ruumiistaan. Naisen ruumis ei mene pilalle lapsen saamisesta, mutta lapsen menee aportista.
- LapsenOikeus
Abortissa surmataan suojaton lapsi. Kun tällä lapsen teilaamisella ei ole lääketieteellistä perustetta, on kyse mukavuusabortista. Näitä on yli 99 % aborteista. Suomessa joka viides lapsi tapetaan mukavuusabortissa. Vuosittain surmataan miltei 10 000 lasta.
Abortissa on kyse lapsen hengestä ja ruumiista. Suojattoman lapsen surmaaminen on ihmisoikeusrikos, joka rikkoo mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.
Kyseessä on myös sosiaalipolitiikan konkurssi, sillä mukavuusaborteissa lapset tapetaan rikkaassa maassa koska he olisivat olleet "rasitus". Mitään muuta ihmisryhmää ei Suomessa surmata "rasitteena".- bb65cccc
"Suojattoman lapsen surmaaminen on ihmisoikeusrikos, joka rikkoo mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta."
Jos näin kerran on, niin mikset hae asiaan muutosta? Vai onko niin, että asia ei ole oikeasti sinulle merkityksellinen?
- OikeastiÄlykäs
Onko lapsella oikeus elämään?
Onko miehellä oikeus lapsensa kohtaloon?
Onko ihmisellä oikeus uskonnolliseen vakaumukseen?
Liian vaikeita kysymyksiä tavan tallaajille, jotka uivat trendien ja frendien perässä. - onneksonehkäisyä
suomessa pitää vaan jatkaa eri ehkäisymuotojen valistamista sekä nuorille naisille että miehille, ettei tulisi epätoivottuja raskauksia. abortti ei ole tosiaankaan useimmiten helppo, eikä ainakaan kivuton ratkaisu raskauden keskeyttämiselle....aloittaja ei varmaan haluaisi, että jos hänen tyttärensä raiskattaisiin, että tytär joutuisi synnyttämään epätoivotun lapsen, entä jos vanhempi nainen saa tietää lapsensa olevan monivammainen jo kohdussa? tai alaikäinen tulee raskaaksi?...entä, jos sosiaaliset syyt ovat painavat? köyhyyttä, alkoholismia, syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia? ei kunnon parisuhdetta? hyvin pätevät syyt ja taistelut ovat sen takana, että nainen ja nimenomaan nainen saa käytännössä päättää raskauden keskeytyksestä hoitavan lääkärin kanssa...
takapajulan miehiä löytyy jopa tästä maasta, mutta onneksi häviävän vähän....takapajulan miehille:::::coitus interruptus, keskeytetty yhdyntä, ei ole ehkäisykeino, vaikka paljaalla on paras. ja jopa isokokoisille löytyy kondomeja nykyisin, ettei kiristä mistään päästä sitten:D. tosiaan ehkäisy on tasa-arvon kysymys."suomessa pitää vaan jatkaa eri ehkäisymuotojen valistamista sekä nuorille naisille että miehille, ettei tulisi epätoivottuja raskauksia. "
Onpa niinkin, että sama ihminen, joka vastustaa abortteja, vastustaa myös ehkäisyä, koska se vapauttaa naiset vapaaseen seksiin joka jostain syystä vaivaa kauheasti. Enemmän kuin mikään alkion kohtalo tai huoli syntyvyydestä. Todisteita alla, ja lisää tämän portaalin abortti-keskustelussa. Abortinvastustajilla tuntuu olevan enemmän missiona rangaista naista seksuaalisesta käytöksestä ja vapaudesta, kun että oltaisiin huolissaan sikiöista ja alkioista. Muutenhan abortinvastustajat keskittyisivät vaatimaan esim. ilmaista ehkäisyä, kun se on todistettavasti laskenut aborttilukuja niillä paikkakunnilla, missä se tarjotaan. Haluttaisiin, että naiset tekisivät laittomia abortteja, kuten muualla maailmassa, vaikka sikön kohtalo on sama kuin laillisesessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12502817/kysymyksia-ehkaisy--ja-aborttikieltokansalaisaloitteista
Erään abortinvastustajan, (joka kuulostaa kovin tutulta aina näissä aborttimoraalikirjoituksissa) facebook-päivitys, joka kertoo mikä asia oikeasti huolettaa, vaikka se puetaan abortinvastaisuuteen ja muka-taistellaan sikiön puolesta:
https://aijaa.com/1W9jg9
"6. maaliskuuta kello 18:31
"Luonnollinen järjestys on, että nainen on kotona lapsia hoitamassa ja mies tekee pitkää päivää tuodakseen leivän pöytään. Tuo järjestys pitää yhteiskunnan pystyssä uusien sukupolvien korvatessa hautaan vaipuvat sukupolvet. Naiset kiihotettiin kapinaan omaan osaansa vastaan ja nyt ollaan sitten tässä, että keskustelu tasa-arvosta jatkuu kuin Titanicin kannella orkesterin soitto laivan jo hörppiessä vettä. Koko suuri ja saavutuksiltaan uskomaton länsimainen kulttuuri tekee kuolemaa."
"Kuinka moni suomalainen mies uskaltaa olla arvokonservatiivi, joka vastustaa feministien pyhinä pitämiä asioita? Kuten abortteja, avioero-oikeutta, huorahtavaa vaatetusta, vapaata seksiä ilman avioliittoa. Jos puuttuu naisten moraalittomaan käytökseen, saa äkkiä naisten vihat niskoilleen. Turvallisinta on siis olla kesy arvokonservatiivi, joka keskittyy homoavioliittojen vastustamiseen ja muuhun ei niin tulenarkaan teemaan."
Siinäpä ne tärkeimmät.- ei.loogista
tieteilijä kirjoitti:
"suomessa pitää vaan jatkaa eri ehkäisymuotojen valistamista sekä nuorille naisille että miehille, ettei tulisi epätoivottuja raskauksia. "

Siinäpä ne tärkeimmät."Jos puuttuu naisten moraalittomaan käytökseen, saa äkkiä naisten vihat niskoilleen."
Onkohan tämä kyseinen kirjoittaja, jota siteeraat, puuttunut koskaan miesten moraalittomaan käytökseen? Mieskö saa jatkaa moraalitonta käytöstään ja tuottaa ei-toivottjua raskauksia, mutta nainen on se, joka aina tuomitaan. ei.loogista kirjoitti:
"Jos puuttuu naisten moraalittomaan käytökseen, saa äkkiä naisten vihat niskoilleen."
Onkohan tämä kyseinen kirjoittaja, jota siteeraat, puuttunut koskaan miesten moraalittomaan käytökseen? Mieskö saa jatkaa moraalitonta käytöstään ja tuottaa ei-toivottjua raskauksia, mutta nainen on se, joka aina tuomitaan."Onkohan tämä kyseinen kirjoittaja, jota siteeraat, puuttunut koskaan miesten moraalittomaan käytökseen? Mieskö saa jatkaa moraalitonta käytöstään ja tuottaa ei-toivottjua raskauksia, mutta nainen on se, joka aina tuomitaan."
Miehen osuus, hänen velvoittamisensa, sanktioimisensa jne on täysin unohdettu.
- mijes
En enää halua sitä naista ja lasta, joten miksei abortoida molempia?
- wstryw56876
Sitten kun mies vapautetaan omista vastuistaan omalla päätöksellään (ns. juridinen abortti), niin sitten abortti on vain naisen asia. Tällä hetkellä mies on taloudellisesti naisen armoilla, eikä mitään myötätuntoa tai ymmärrystä aborttiasiassa tarvitse tuntea.
"Sitten kun mies vapautetaan omista vastuistaan omalla päätöksellään (ns. juridinen abortti), niin sitten abortti on vain naisen asia. Tällä hetkellä mies on taloudellisesti naisen armoilla, eikä mitään myötätuntoa tai ymmärrystä aborttiasiassa tarvitse tuntea."
Itsekin olen tällä kannalla. Jos nainen ei tee aborttia vaikka mies sitä haluaa, pitäisi mies vapauttaa kaikesta elatusvastuusta. Tämä olisi tasa-arvoista. Tosin nytkään miestä ei voi pakottaa isäksi kellekään, vaikka se 156,39 e joutuu pulittamaan siitä yhdestä erehdyksestä. Sekin on liikaa, pakolla ei ketään isyyteen tai äitiyteen voi kiristää.
Mies ei voi pakottaa naista aborttiin tai synnyttämään, koska ei ole raskaana, ei synnytä eikä ole velvoitettu mitenkään olemaan lapsen mukana seuraavat 18 vuotta vaikka olisi siinä hetkessä sitä mieltä, että lapsi on saatava. Isyys on miehelle aina vapaaehtoista, kun nainen on aina äiti sen jälkeen kun on synnyttänyt. Lapsen hylkääminen synnyttyään on ongelmallisempi asia naiselle, kun raskaushormonit ja oksitosiini synnytyksessä pitää huolta siitä, että kiintymyssuhde lapseen muodostuu. Lapsen pois antaminen, äidin ja lapsen erottaminen tässä kohtaa on mielenterveysriski, vahingoittaa kiintymyssuhteen muodostamista ja esim. adoptioon voi antaa vasta 8 vk kuluttua synnytyksestä.
- Yhyybyää
Aborttikeskustelusta tulee hassusti mielikuva kuin miehet kärsisivät aina kovasti siitä jos nainen tekee abortin. Että miehet kokisivat aina suurta epäoikeudenmukaisuutta ja henkistä kärsimystä siitä jos nainen tulee vahingossa raskaaksi ja päättää tehdä abortin. Että miehet repivät ihokkaansa ja huutavat henkistä hätäänsä ja maailman vääryyttä aina jos kuulevat naisen abortoineen vahinkolapsen jota eivät koskaan suunnitelleet tai edes halunneet.
Aborttikeskustelusta saa käsityksen että naiset tekisivät liukuhihnalta abortteja vain miehiä kiusatakseen. Että naiset abortoisivat suunniteltuja ja toivottuja lapsia ihan arvaamatta hetken oikusta kauheaa vauvakuumetta potevalta mieheltään salaa.
Reaalielämähän menee ihan päinvastoin. Vauvakuume on yleensä paljon enemmän naisten juttu. Se on mies joka pelkää että nainen tulee raskaaksi. Usein miehet itse painostavat naisia aborttiin koska eivät halua lasta eivätkä sen mukanaan tuomaa vastuuta. Aina on kauhu siitä onko nainen varmasti huolehtinut ehkäisystä. Niin pitkään kuin mies ei raskaudu ja synnytä abortti on AINA naisen päätettävissä. Jokaisella on määräysvalta omaan kehoonsa.(ja sekopäille tiedoksi,se abortoitava sikiö ei ole mikään lapsi vielä,eihän se ole eds syntynyt ffs)
- yhyybyää
Minä puolestani olen sitä mieltä ettei aborttikysymys ole kysymys naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Se on sen sikiön keho joka tuhotaan. Siinä on kyse sikiön oikeudesta omaan kehoonsa ja elämäänsä.
However koko aborttikeskustelu on niin tekopyhää nimenomaan miesten puolelta ettei oo tosikaan. Mitä on tämä riipaiseva miesten yhtäkkinen moraalinen kauhu sikiöiden oikeuksista kun itse harrastavat varomatonta seksiä joka ei toivotut raskaudet aiheuttavat?
Ei toivotuista raskauksista pääsee hyvin helposti eroon vain sillä että harrastaa seksiä vain silloin kun on joko varma siitä ettei ei- toivotun raskauden vaaraa de facto ole tai silloin kun on valmis ottamaan vastuun seurauksista.
Aborttikeskustelusta tulee käsitys että murhanhimoiset naiset hankkiutuisivat koko ajan tahallaan raskaaksi vain tappaakseen sikiönsä jotta jalojen ja niin moraalisten miesten herkkä mielenrauha ja varsinkin oikeustaju häiriiintyisi ja he saisivat ikuisen trauman. - NeljänTytönÄippä
Toi pitää niin paikkansa! Tänään on YLEN uutisissa otettu esiin raskaana olevien naisten tupakan poltto. Mitä se kellekään kuuluu? Jokainen saa polttaa tupakkaa ihan niin paljon kun oma keho sitä haluaa! Mun määräysvaltaa omaan kehoon ei mitkään terveysnatsit tule määräämään tupakan poltto ohjeillaan.
- Thats.it
yhyybyää kirjoitti:
Minä puolestani olen sitä mieltä ettei aborttikysymys ole kysymys naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Se on sen sikiön keho joka tuhotaan. Siinä on kyse sikiön oikeudesta omaan kehoonsa ja elämäänsä.
However koko aborttikeskustelu on niin tekopyhää nimenomaan miesten puolelta ettei oo tosikaan. Mitä on tämä riipaiseva miesten yhtäkkinen moraalinen kauhu sikiöiden oikeuksista kun itse harrastavat varomatonta seksiä joka ei toivotut raskaudet aiheuttavat?
Ei toivotuista raskauksista pääsee hyvin helposti eroon vain sillä että harrastaa seksiä vain silloin kun on joko varma siitä ettei ei- toivotun raskauden vaaraa de facto ole tai silloin kun on valmis ottamaan vastuun seurauksista.
Aborttikeskustelusta tulee käsitys että murhanhimoiset naiset hankkiutuisivat koko ajan tahallaan raskaaksi vain tappaakseen sikiönsä jotta jalojen ja niin moraalisten miesten herkkä mielenrauha ja varsinkin oikeustaju häiriiintyisi ja he saisivat ikuisen trauman."Minä puolestani olen sitä mieltä ettei aborttikysymys ole kysymys naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Se on sen sikiön keho joka tuhotaan. Siinä on kyse sikiön oikeudesta omaan kehoonsa ja elämäänsä. "
Sikiö ei ole siellä valmiina vaan se kehittyy solusta. Ei ole olemassa kehoa. Meiltäkään ei kukaan kysynyt lupaa hedelmöitykseen. Siksi samalla oileudella jokainen hallitsee omaa lisäänymistään.
- huolestuttavaakyllä
sinänsä hiukan huolestuttavaa on kyllä, että euroopassa on nähtävissä liikehdintää naisten oikeuksien rajoittamiseksi...paradigmat kun vaihtuu, niin sit tapahtuu vanhoillisten liikkeiden hetkellistä voimistumista, näin uskon...vive la femme!
Aloittaja olet vähän eksynyt tuossa. Abortti ei ole koskaan naiselle mikään kannanotto feminismiin tai politiikkaan. Se on vain keino selvitä vaikeassa tilanteessa, kun ollaan tultu vahingossa raskaaksi.
Kukaan ei hankkiudu raskaaksi tehdäkseen abortin. Mitä siitä tiedän, niin ei se mikään mukava juttu ole, vaikka kovasti olet mainostanut tuolla abortti-palstalla viimeiset 12 vuotta, että kyseessä on mukava asia, ("mukavuusabortti") jonka nainen tekee vain piruillakseen abortinvastustajille ja kostaakseen jotain miehille. Ylen ja Taloustutkimuksen mukaan miehet ja naiset ovat yhtä lailla sallivia aborttimielipiteissään.
Kriisiraskaus on aina epämiellyttävä asia ja hirveä shokki, ja abortti vain se hätäratkaisu selvitä ilman isompia ongelmia kun tarvittavia resursseja ei ole alkaa perhettä perustamaan. Ja puolet aborteista tehdään perheenäideille, ilmeisesti siis ihan yhteisestä päätöksestä miehen kanssa tilanteessa, kun ollaan tultu heti synnytyksen jälkeen uudestaan raskaaksi, kun imetys ei suojannutkaan. Ei ole voimia alkaa samaa alusta kun voimat pitää keskittää että selviää yhdestäkään vauvasta.- 4290
"Minusta se häveliäs tapa, jolla abortista puhutaan, kertoo siitä, että ei haluta kohdata tosiasioita."
Abortti ei ole se nolo asia vaan vahinkoraskaus. Se on se järkytys kun on esim käyttäny ehkäisyä ja silti tulee raskaaks kuten meikä. Kuulin lääkäriltä että jopa sterilisaatio voi pettää.
Abortti on intiimiasia kuten seksi, sairaudet jne jotka saa pitää ihan itsellään. Levitteleekö miehet jostain impotenssistaan tai tumputuksistaan työmaaruokalassa? - Asia.on.tabu
En tiedä mikä laki on tänään, mutta ainakin aikaisemmin tilanne avioliitossa oli se, että avioliitossa syntyneiden lapsien isyys on automaattisesti aviomiehen ellei mies oikeusteitse kiistä isyyttään.
Samalla kuitenkin vaimo voi teettää abortin miehelleen kertomatta. Eli miehellä ei ole edes avioliitossa oikeutta tietää, että hänen siittämänsä sikiö abortoidaan. Mies joka yrittää painostaa vaimoaan aborttiin on tietenkin kuvottava sika. Tämähän on selvää?
Tasa-arvoinen vanhemmuus made in Findland.- Että.Näin
Raskaus ei ole tasa-arvoinen. Se koskee vain naista. Koska naisella on suurin vastuu, ja hän vaarantaa terveytensä, on tietenkin oikeudenmukaista, että hänellä on sen suhteen oikeudetkin.
Syytä biologiaa, tai jumalaa! miksi solvaat naisia? Ei kukaan ole valinnut syntyperäänsä ja sukupuoltaan. Minä luovuttaisin mielellään synnytyskykyni ekalle miehelle joka sen haluaisi. - valta.ja.vastuu
Että.Näin kirjoitti:
Raskaus ei ole tasa-arvoinen. Se koskee vain naista. Koska naisella on suurin vastuu, ja hän vaarantaa terveytensä, on tietenkin oikeudenmukaista, että hänellä on sen suhteen oikeudetkin.
Syytä biologiaa, tai jumalaa! miksi solvaat naisia? Ei kukaan ole valinnut syntyperäänsä ja sukupuoltaan. Minä luovuttaisin mielellään synnytyskykyni ekalle miehelle joka sen haluaisi.No sehän sopii, että raskaus koskee vain naista. Feministit voivat tästä lähtien pyrkiä siihen, ettei asia kuulu miehelle mitenkään, etenkään minkäänlaisten maksujen muodossa.
- Feministin.logiikkaa
Että.Näin kirjoitti:
Raskaus ei ole tasa-arvoinen. Se koskee vain naista. Koska naisella on suurin vastuu, ja hän vaarantaa terveytensä, on tietenkin oikeudenmukaista, että hänellä on sen suhteen oikeudetkin.
Syytä biologiaa, tai jumalaa! miksi solvaat naisia? Ei kukaan ole valinnut syntyperäänsä ja sukupuoltaan. Minä luovuttaisin mielellään synnytyskykyni ekalle miehelle joka sen haluaisi.Ja mies (vaikka mies työnantaja) joka sanoo, että naisellahan on suurin vastuu lapsesta on asenteellinen sovinisti, joka pitäisi vähintään kuohia.
Feministit pomivat rusinoita joka pullasta mielensä mukaan. Nainen on vastuussa, mutta se on yhteistä, mutta toisaalta... - Rasittunut
"Samalla kuitenkin vaimo voi teettää abortin miehelleen kertomatta"
Jos ei naisella ole resursseja raskauteen niin mitä se miehen näkemys siinä auttaa? Voidaanko alkio siirtää miehen kehoon jos kerran voimia riittää enempi? - Vain.naisen.avioliitto
Rasittunut kirjoitti:
"Samalla kuitenkin vaimo voi teettää abortin miehelleen kertomatta"
Jos ei naisella ole resursseja raskauteen niin mitä se miehen näkemys siinä auttaa? Voidaanko alkio siirtää miehen kehoon jos kerran voimia riittää enempi?Outo käsitys avioliitosta, että vaimon abortti ei ole yhteinen asia.
- NäinLuin
"Minusta se häveliäs tapa, jolla abortista puhutaan, kertoo siitä, että ei haluta kohdata tosiasioita."
Kyse ei ole häveliäisyydestä vaan siitä että jos abortista puhuu, saa naisvihaajat kimppuunsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.813918Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973287Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1202579Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1831817Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201754Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m761580Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä931568- 1081489
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11281- 551123