Juristipresidenttin polvi pahentunut

Olipa kerran juristipresidentti… Suomen tasavallan presidenttien kirkkosuhteesta kertovassa kirjassa maamme ensimmäisestä tasavallan presidentistä K. J. Ståhlbergistä sanotaan seuraavaa: ”Uskonnonvapauslain säätämisessä mukana ollut juristipresidentti varoi tarkasti uskonnollisen retoriikan käyttöä virkatehtävissä käyttämissään puheenvuoroissa. Nimittäessään maahan uuden hallituksen tai päättäessään eduskunnan istuntokauden presidentti toivotti onnea ja kiitti tehdystä työstää, mutta minkäänlaisia Jumalan siunauksen toivotuksia hänen säilyneistä puheistaan on turha etsiä.”

Ståhlberg toimi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina vuosina 1908–1918. Juristipresidenttien polvi on siis nyt pahentunut. Kansakoulunopettajan koulutuspohjalta sen saattoi ehkä ymmärtää.

(Lainaus s. 33 kirjasta Ville Jalovaara 2018. Myrskyä ja mystiikkaa, Suomen tasavallan presidentit ja kirkko. Kirjapaja.)
756
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luin nyt itsekin tuon kirjan. Kiinnitin huomiota vähän toisenlaiseen juttuun: Ainakin Kekkosen lapset erosivat kirkosta, ja hän itsekin arveli että voisi erota jos ei olisi presidentti. Vähän samantapaista oli jollain muullakin presidentillä.

Luin tämän jonkinlaisena "Keisarin uudet vaatteet" -ilmiönä. Kekkonen ehkä arveli että kansa ei tykkää jos hän eroaa -- ja karrikoiden, kansa ajatteli ettei Kekkonen tykkää kirkosta eroamisesta.

1Äänestä

Stålhberg vaikutti myös uskonnonvapauslain syntyyn 1920-luvun alussa.
"Lapuan liikkeen" terroristit sieppasivat "muiluttivat" hänet 1930-luvulla. "Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa!"

Äänestä
  • Ståhlberg vaikutti keskeisesti Suomen perustuslakiin, tasavaltalaiseen halllitusmuotoon. Siltä pohjalta säädettiin sitten myös uskonnonvapauslaki. Sen vuosipäivä lähestyy.

    Äänestä

  • Tasavaltaisen perustuslain saaminen ja säätäminen oli perustana myös etenemiselle uskonnovapaudessa.

    Äänestä

  • DemokratiaSekularismi kirjoitti:

    Tasavaltaisen perustuslain saaminen ja säätäminen oli perustana myös etenemiselle uskonnovapaudessa.

    Onko näin? Suomen kuninkaalle ehdittiin jo valmistaa kruunu. Siinähän on yksi erikoisuus -- ei ristiä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Onko näin? Suomen kuninkaalle ehdittiin jo valmistaa kruunu. Siinähän on yksi erikoisuus -- ei ristiä.

    Siinäpä historioitsijalle selvittämistä.

    Äänestä

  • YksitKoht kirjoitti:

    Siinäpä historioitsijalle selvittämistä.

    Korjaanpa lausuntoa: Ei tehty kruunua, mutta suunnitelma kruunuksikin oli valmiina. Sen mukaan toteutus tehtiin kun Kemin jalokivigalleria avattiin. Mutta sama asia, ei ristiä.

    Historioitsijat eivät oikein spekuloi, se jää meille harrastelijoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lukija.huom kirjoitti:

Olipa kerran juristipresidentti… Suomen tasavallan presidenttien kirkkosuhteesta kertovassa kirjassa maamme ensimmäisestä tasavallan presidentistä K. J. Ståhlbergistä sanotaan seuraavaa: ”Uskonnonvapauslain säätämisessä mukana ollut juristipresidentti varoi tarkasti uskonnollisen retoriikan käyttöä virkatehtävissä käyttämissään puheenvuoroissa. Nimittäessään maahan uuden hallituksen tai päättäessään eduskunnan istuntokauden presidentti toivotti onnea ja kiitti tehdystä työstää, mutta minkäänlaisia Jumalan siunauksen toivotuksia hänen säilyneistä puheistaan on turha etsiä.”

Ståhlberg toimi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina vuosina 1908–1918. Juristipresidenttien polvi on siis nyt pahentunut. Kansakoulunopettajan koulutuspohjalta sen saattoi ehkä ymmärtää.

(Lainaus s. 33 kirjasta Ville Jalovaara 2018. Myrskyä ja mystiikkaa, Suomen tasavallan presidentit ja kirkko. Kirjapaja.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu