EU-globalisti loisille kylmää kyytiä.

Kanada on liittynyt USA:n ja Meksikon väliseen, Trumpin muotoilemaan, uuteen Naftaan eilen iltapäivällä allekirjoitetulla sopimuksella. Uudesta Naftasta on karsittu kaikki humanitääriset, ilmastolliset ym primroiska pois. Nafta koskee pääasiassa vain kauppasuhteita ja vapaata kauppaa ja se on huono asia EU:n kannalta. Suunniteltu TTIP-sopimus voidaan viimeistään nyt heittää roskakoriin.

Trumpin asettama takaraja umpeutui eilen. Trumpin taloudellinen neuvonantaja Peter Navarro kertoi neuvottelujen Kanadan pääministeri Trudeaun kanssa olleen vilpittömiä ja tapahtuneen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Trump on useaan otteeseen tähdentänyt että Kanada voi liittyä tai olla liittymättä USA:n ja Meksikon sopimaan sopimukseen. Mitään erityisehtoja ei kuitenkaan tulla hyväksymään Kanadan osalta.

Voi vain arvailla kuinka suuri merkitys tällä sopimuksella on Trumpin tulevaa presitenttiyttä ajatellen.
Myös brittien Brexit-neuvotteluille tulee aivan uudenlaista potkua sillä Trump on useaan otteeseen luvannut tukeaan briteille EU:n asettamia sanktiota lieventämään. Britit ovat ahkerasti hakeneet yhteistyötä monien valtioiden kanssa, Viimeaikoina mm. Norjan ja USA:n kanssa.
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TTIP meni jäähylle jo pari vuotta sitten, mm. koska EU ja USA eivät löytäneet yksimielisyyttä kemikaali-, lääke- ja elintarviketurvallisuudesta. EU:ssa on huomattavasti tiukempi lainsäädäntö kuin USA:ssa, jossa hormoni- ja antibioottiruokittu liha ja ammoniakkipesty kana ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. EU:n ja Kanadan välille solmittiin kuitenkin TTIP:tä muistuttava CETA.

#Neuvottelut aloitettiin vuonna 2009. Sopimus allekirjoitettiin 30. lokakuuta 2016 Brysselissä EU:n ja Kanadan tasolla. EU-parlamentti hyväksyi sopimuksen 15. helmikuuta 2017. Täysimääräinen voimaantulo vaatii vielä kunkin jäsenmaan ratifioinnin. "

CETA-neuvottelujen vaikeus antaa osviittaa siitä, mikä briteillä on brexitin jälkeen edessä. Neuvottelut vievät helposti 5-7vuotta. Toisaalta EU ja Japani neuvottelivat vastattain vapaakauppasopimuksen, jonka piiriin kuuluu 600 miljoonaa ihmistä. Japani on jo nykyään Suomen kolmanneksi suurin kauppakumppani EU-maiden ulkopuolella. Japanin markkiinoilla puhtaus ja laatu ovat avainasemassa, joten esimerkiksi puhtaiden ja laadukkaiden luomuelintarvikkeiden vienti Japaniin voisi tuoda lisäpotkua Suomen talouteen. Myös paperille ja sellujalosteille löytyy Japanista varmasti uusia markkinoita.

Äänestä

"Myös brittien Brexit-neuvotteluille tulee aivan uudenlaista potkua sillä Trump on useaan otteeseen luvannut tukeaan briteille EU:n asettamia sanktiota lieventämään."

EU ei aseta briteille mitään sanktioita. Joko päästään sopimukseen tai sitten ei. Se on briteistä kiinni.

" Britit ovat ahkerasti hakeneet yhteistyötä monien valtioiden kanssa, Viimeaikoina mm. Norjan ja USA:n kanssa."

Sen kun hakevat. Entä sitten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Breben kirjoitti:

Kanada on liittynyt USA:n ja Meksikon väliseen, Trumpin muotoilemaan, uuteen Naftaan eilen iltapäivällä allekirjoitetulla sopimuksella. Uudesta Naftasta on karsittu kaikki humanitääriset, ilmastolliset ym primroiska pois. Nafta koskee pääasiassa vain kauppasuhteita ja vapaata kauppaa ja se on huono asia EU:n kannalta. Suunniteltu TTIP-sopimus voidaan viimeistään nyt heittää roskakoriin.

Trumpin asettama takaraja umpeutui eilen. Trumpin taloudellinen neuvonantaja Peter Navarro kertoi neuvottelujen Kanadan pääministeri Trudeaun kanssa olleen vilpittömiä ja tapahtuneen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Trump on useaan otteeseen tähdentänyt että Kanada voi liittyä tai olla liittymättä USA:n ja Meksikon sopimaan sopimukseen. Mitään erityisehtoja ei kuitenkaan tulla hyväksymään Kanadan osalta.

Voi vain arvailla kuinka suuri merkitys tällä sopimuksella on Trumpin tulevaa presitenttiyttä ajatellen.
Myös brittien Brexit-neuvotteluille tulee aivan uudenlaista potkua sillä Trump on useaan otteeseen luvannut tukeaan briteille EU:n asettamia sanktiota lieventämään. Britit ovat ahkerasti hakeneet yhteistyötä monien valtioiden kanssa, Viimeaikoina mm. Norjan ja USA:n kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu