Tyhmäkin sen näkee että esimerkiksi Raamatun mainitsemat "enkelit" ovat oikeasti aikamatkustajia tulevaisuudesta ja että esim Hesekielin ensimmäinen luku kuvaa aikakoneen saapumista madonreiästä. Ei menneisyyden kulkuun ole puuttuneet muukalaiset ulkoavaruudesta vaan ihmiset kaukaa tulevaisuudesta.
Miksi kirkot salaavat yhdessä aikamatkailun?
AikaHömppää
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Soon kyl aika kumma. Mikähän kirkoille on tullu, kun ne saalaa niiku monta muutaki asiaa? Ennen ne puhu meistäkin suu vaahdossa, mut sitten ne pisti sordinon päälle.
Vaan ollaan mekin muututtu, ennen sanottiin pimeessa metässä, et buuuu-uuu, mut nykysin me työskennellään ahkerasti hoitamassa kaikkee eletroniikkaa, josta kyl kansa uskoo, et se hoituu ittestään.
Ei sillä, et moltaisiin olemassa. Ei olla, vaan ollaan digitaalisii, siis aineettomii ja hengettömii. Sama soon aikareissaajien kans.