ensin pimittää poliisin ja valtamedian taholta, mutta lopulta oli kuitenkin kerrottava että naisuhrin pää on irrotettu tai yritetty irrottaa katkaisemalla uhrin kaula. Eli tekotapa on tyypillinen muslimien suosima halal-teurastus ja tätä ei ensin haluttu kertoa.
Teosta epäilty irakin turvis on vangittuna, hän saapui tänne vuonna 2015.
Teosta epäilty irakin turvis on vangittuna, hän saapui tänne vuonna 2015.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja vuonna 2015 Sipilä kutsui matut Suomeen sanomalla antavansa talonsakin matujen käyttöön .
Uutinen levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa, mukaanlukien useissa arabimaissa näkyvää
al-Jazeera- televisiokanavaa.
Ja matut vastasivat kutsuhuutoon , ja heitähän tulikin Suomeen peräti 32 500.
Nyt korjaamme satoa tuosta vähämielisyydestä, mukaanlukien sen , että olemme elättäneet tuota sakkia koko tämän ajan.
Sipiläkin osoitti tietämättömyytensä muslimeista.
Milloinka tämä lammasten valtakunta alkaa vaatia koko maahantunkeutumispaletin puolueetonta tutkintaa?
Tutkintaa kaipaisi myös viranomaistoiminta ja oikeuslaitos, että onko jotenkin mätäpolitiikkaa harjoittavien puolueiden, tai siitä hyötyvien tahojen käsikassaroina?
Kaikkea matujen tekemää salaillaan ja vältellään tuomasta rehellisesti julkisuuteen, onko se tämä "kansan kiihotus" pykälä, vai mikä se jarruttaa rehellisyyttä ja totuuden mukaista julkituontia?
Käsinkosketeltava salakähmäisyys näissä matujen tekemisien piilotteluissa päällimmäinen tunne.
Kyllä se lukeminen kannattaisi itsekullekin.