Lukemattomia kertoja anoppi on ilmaissut etten osaa ja jaksa hoitaa lastamme. Jo odotusaikana alkoi nämä puheet.
Periaatteenamme on ollut että hoidamme lapsemme pääasiassa itse. -anopin mielestä kaksivuotiaan pitäisi olla heillä kesällä pari kuukautta. Kun tästä kieltäydyimme, hän oli kovin huolissaan oppiiko lapsi olemaan muualla kuin kotonaan.
Olemme joutuneet pyytämään lastenhoitoapua sairaspäivinä ja samalla anoppi sitten tutkii kaikki
kaapit, laskut, tiliotteet, päiväkirjan, lääkekaapin, pyykkikorit ja arvostelee sisustuksen yms. Vihjailee myöhemmin likaisista verhoista ja liian kalliista ruuasta yms. Siivoaa paikkoja ja kertoo miehen sisaruksille miten likaista siellä on. Olen joskus pyytänyt häntä keskittymään lastenhoitoon, ja sanonut ettei hänen tarvitse tehdä muuta. Hän vaan ilmoittaa tekevänsä sitä ja tätä, ja jos kiellän tekemästä jotain, on kuin anoppi ei kuulisikaan sanaa Ei.
Väsyttää jatkuva rankutus ettei lapset saa olla tarpeeksi mummon luona. (Mummon luona joka selvästi halveksii heidän äitiään.)
Muutama kuukausi takaperin ilmoitin anopille kun hän kertoi kaappiensa siivouksesta, että mukava se on välillä sinun omiakin kaappejasi tutkia. Asiaa ei tietenkään olisi saanut tuoda esille. (Hän mielestään on suuri auttaja, mutta unohtaa kysyä haluammeko apua.) Seurasi suuttuminen, nyt se ei käy täällä ennen kuin varmistaa etten ole paikalla.
Mieheni on tilanteeseen väsynyt myös. Minä saan mieheltäni vastaukseksi " Se on sellanen hölmö, sano sille".
Anoppi haukkuu minua miehelleni puhelimessa ja kyselee, miksi poika ei voi tulla käymään lasten kanssa ja jättää sitä naista kotiin. olemme tähän asti vierailleet mummolassa koko perhe. Nyt ei kutsuja ole enää tullut.
Ja kaikkea muuta p:tä.
Periaatteenamme on ollut että hoidamme lapsemme pääasiassa itse. -anopin mielestä kaksivuotiaan pitäisi olla heillä kesällä pari kuukautta. Kun tästä kieltäydyimme, hän oli kovin huolissaan oppiiko lapsi olemaan muualla kuin kotonaan.
Olemme joutuneet pyytämään lastenhoitoapua sairaspäivinä ja samalla anoppi sitten tutkii kaikki
kaapit, laskut, tiliotteet, päiväkirjan, lääkekaapin, pyykkikorit ja arvostelee sisustuksen yms. Vihjailee myöhemmin likaisista verhoista ja liian kalliista ruuasta yms. Siivoaa paikkoja ja kertoo miehen sisaruksille miten likaista siellä on. Olen joskus pyytänyt häntä keskittymään lastenhoitoon, ja sanonut ettei hänen tarvitse tehdä muuta. Hän vaan ilmoittaa tekevänsä sitä ja tätä, ja jos kiellän tekemästä jotain, on kuin anoppi ei kuulisikaan sanaa Ei.
Väsyttää jatkuva rankutus ettei lapset saa olla tarpeeksi mummon luona. (Mummon luona joka selvästi halveksii heidän äitiään.)
Muutama kuukausi takaperin ilmoitin anopille kun hän kertoi kaappiensa siivouksesta, että mukava se on välillä sinun omiakin kaappejasi tutkia. Asiaa ei tietenkään olisi saanut tuoda esille. (Hän mielestään on suuri auttaja, mutta unohtaa kysyä haluammeko apua.) Seurasi suuttuminen, nyt se ei käy täällä ennen kuin varmistaa etten ole paikalla.
Mieheni on tilanteeseen väsynyt myös. Minä saan mieheltäni vastaukseksi " Se on sellanen hölmö, sano sille".
Anoppi haukkuu minua miehelleni puhelimessa ja kyselee, miksi poika ei voi tulla käymään lasten kanssa ja jättää sitä naista kotiin. olemme tähän asti vierailleet mummolassa koko perhe. Nyt ei kutsuja ole enää tullut.
Ja kaikkea muuta p:tä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mun anoppi haukkui mut sairaaksi ja perseeksi päin naamaa ja nyt miehelle oli jättänyt kyläkutsun koko perheelle..!
Intoudunpa vielä minäkin tähän keskusteluun, vaikka lapset ovat jo lähes murrosikäisiä.
Mutta en voi todeta kuin että tutulta nuo anoppinne kuulostavat, täältä saisi yhden samanlaisen vaihdossa vaikka heti.
Omani ei ole mitää hyvää löytänyt minusta ja kaikki lasten hyvät ominaisuudet ovat heidän isältään periytyneet. No, voihan se tietysti niinkin olla. Meidän suvussa vain on usealla kiharat hiukset ja korkea ÄO;=)
Mutta vaikka nyt asialle voi jo hymähdelläkin, niin aikanaan siinä meinasi mennä mies ja avioliitto, kiitos anopin. Se on aivan uskomatonta miten paljon pahaa aikaan voi saada yksi anoppi parisuhteessa. Loppujen lopukksi meilläkin oli tilanne se, että kun olimme menossa anopille, niin aloimme jo riidellä keskenämme valmiiksi. Ja tänä päivänäkin mies on pahalla tuulella kun mennään anopille, minua nykyisin jo vain hymyilyttää anopin huonot käytöstavat. Ja valitettavatsi olen oppinut pitämään puoleni.
minäkin olisin pystynyt esittämään nukkuvaa karhua. Mutta ei, harkintaajalla ollaan ja kiitos anopin. Toisaalta, hyvällä syyllä en voi syyttää pelkästään itseäni, sillä hän on savustanut muitakin pihalle....Me sentiin oltiin naimisissa, mutta jos mies menee äitinsä pillin mukaan, niin on aika sanoa adios!
..eikö kukaan ota opikseen???..siis anopit!!..Sehän on iänkaikkinen tapa, että anoppi riekkuu miniän ja poikansa välissä...niin eikö kukaan halua irtautua tuosta??? Tuleeko siitä hyvä mieli ja omaarvo nousee,kun saa miniää "kiusata"...mitä!!?
En muuten kysyisi,mutta melkein 20v miniänä olon aikana,vieläpä saman katon alla, vannoin tekeväni toisin!!!...ja sanani olen pitänyt ;-)!!
Miten mahtaa sujua muissa maissa, joissa suvun siteet ovat vielä paljon vahvemmat kuin meillä? Osaako äiti päästää irti naimisissa olevista lapsistaan ja lapset äidistään. (Huomaatteko siis, melkein aina ongelma on ÄITI ei isä.) Sanotaan ettei se side koskaan katkea, edes kuolemassa ja monesti äiti - tytär side on vielä vaikeampi, vaikka miniät kokevatkin anopit roikkuviksi pojissaan. Mikä neuvoksi? Kuten sanoit, et ole sekaantunut, miten se sujuu käytännössä? Tahtoisin tietää, sillä itse en ole osannut välejä katkaista.
Näin teemme, kun itseä on loukattu. Minäkin vannoin tekeväni toisin kuin minua oli kohdeltu, kasvattavani lapseni toisin, olevani antelias, olevani ystävällinen anoppi. Onnistuinko? Luultavasti en, sillä nyt taas lapseni kasvattavat päinvastoin kuin minä vapaalla kasvatuksellani, anoppivaiheeseen eivät ole vielä ehtineet. Näin heilahtelee elämä äärestä toiseen tasapainottomissa ihmisissä. Totta on että anopit omaavat valtaa nuoren ihmisen yli, ja sairasta nautintoahan toisen kiusaamisesta ja halventamisesta saa, se on selvä! Tarvitaan terve itsetunto että sen kestää, eikä sitä nuorena kestäkään. Lopulta anopin ilkeys aina kostautuu hänelle itselleen, sillä hän on se väistyvä sukupolvi, eikä moni jää kaipaamaan!
Minulle kävi niin, että tunsin anoppini jo ennen kuin aloin seurustella hänen poikansa kanssa. Ennen seurustelua anoppi tuntui pitävän minusta, kutsui kylään ja jutteli ihan normaalisti, purki jopa huoliaan minulle, huolien aiheena yllättäen oli oma anoppi! Hänellä on ollut kamala anoppi ja ymmärrän kyllä, että osa hänen katkeruudestaan on peräisin niiltä ajoilta. Muistan kuitenkin, kuinka hän vaahtosi silloin hirmu tohkeissaan, että anopit pois päiviltä ja lapsille on annettava mahdollisuus itsenäiseen elämään ja vanhojen tulee väistyä nuorten tieltä. Yllättäin sen jälkeen kun aloin seurustella hänen poikansa kanssa, muuttui ääni kellossa täysin. Enää hän ei puhu minulle joko ollenkaan tai töksäyttelee ihan ihmeellisiä asioita (tämä ei ole omaa kuvitteluani, vaikka mieheni ei tietenkään tätä myönnä, niin muut ovat sen huomanneet, esim. omat vanhempani). Ja enää hän ei ole puhunut kamalista anopeista mitään, eikä siitä, että nuorille on annettava mahdollisuuksia ja itsenäisyyttä. Ennen minun ja mieheni seurustelun alkua hän monesti paasasi, että saisi se poika löytää äkkiä emännän, että pääsisi hän jo vaikka muuttamaan kaupunkiin: nyt hän paasaa sitä, että hän ei omasta kotoaan ikinä mihinkään lähde. No, eipä minulla kyllä sinne maalle mitään hinkua olekaan...
Joskus toivon, että anoppi katsoisi avoimesti tilannettaan, muistelisi millaista oli elämä oman hankalan anopin kanssa, kun ei omasta elämästä anopin valvovan silmän alla tullut mitään. Nyt hän toistaa selvästi anoppinsa virheen ja näyttää olevan vallan tyytyväinen itseensä. Ehkä se aikuisesta pojasta luopuminen vaan on sitten niin kamalaa, kun se on tosiasia, olivatpa ne aiemmat puheet olleet mitä tahansa.
Olen luvannut miniälle,että minut saa haukkua pystyyn jos olen hänen huusholliaan tutkimassa, sekaannun lastenhoitoon...ja olen luvannut olla kaverina,jos poika alkaa oikkuilemaan..he elävät omaa elämäänsä,käyvät meillä silloin kun heitä huvittaa..ja olen vannottanut poikaa olemaan lapsenlikkana, jos miniä haluaa mennä yksin jonnekkin, jos yhdessä menevät,niin apua saa. Sama koskee myös tyttärieni perheitä..kenekään huushollissa en ole kaappeihin kuikkinut...ja ehkä kaikesta tästä johtuu se,että miniäkuten vävytkin soittelevat..ja meillä pidetään naisten kesken "varjohallituksen kokouksia", sanoja säästämättä..eikä kukaan voisi kuullessaan arvata,että kyseessä ovat anoppi,äiti, miniä,tyttäret.
Neljän (vielä pienen) pojan äitinä mietin usein, että herra isä, minulla saattaa aikanaan olla neljä miniää, joille olen anoppi... Kunpa sitä osaisi olla viisas, joustava, mukava, ymmärtäväinen, tilaa antava, suvaitsevainen, avarakatseinen jne anoppi!!!
Jotkut meistä oppivat omista kokemuksista ja toiset eivät. Oma anoppini kertoi aikoinaan, miten hänen anoppinsa (yhä elossa) on kaikki vuodet halveksinut ja ylenkatsonut häntä. No, eipä tuo minua tunnu halveksuvan - mutta ei myöskään ota huomioon mitään toiveitani ja tahtoani mitä tulee minun lasteni kasvatukseen.
Että minä ihan oikeasti toivon ja jopa uskon, että minä opin tästä: en aio puuttua ylenmäärin (aikuisten) lapsieni elämään enkä varsinkaan yritä omia heidän ja heidän puolisoidensa lapsia.
En usko, että minusta tulee "viisas, joustava, mukava, ymmärtäväinen, tilaa antava, suvaitsevainen, avarakatseinen " mutta jospa ihan tavallinen muut huomioiva anoppi kuitenkin...?
Muista mainita jos osut puhelimeen
"sä oot vanha ja kuolet kohta" ja lopetat
"tavataan sun hautajaisissa"
ja vastaavia kivoja vastauksia, anna aihetta siihen vittuiluun niin sun ei tartte tavata sitä oikeesti seuraavan kerran kuin sen hautajaisissa.
Mulle kävi niin että olimme vaimoni kanssa pitäneet tietoisesti etäisyyttä anoppiin kun tiedettiin minkälainen hän on. Nyt kun vaimoni keväällä kuoli niin anoppi sai päähänsä etten osaa huolehtia lapsistaan ja yritti sotkeutua elämääni sillä seurauksella että jouduin kuukausi sitten kieltämään kaikenlaisen yhteydenpidon minuun ja lapsiini tai teen asiasta rikosilmoituksen. Ensi kuussa on sitten neuvottelu ulkopuolisen sovittelijan kanssa jossa yritetään saada anoppi ymmärtämään että mitkä ovat pelisäännöt ja jollei anoppi tajua niin minä yksinkertaisesti kiellän jatkossakin kaiken yhteydenpidon ja juorujen levittämisen. Mielestäni asioita ei kannata hyssytellä vaan pitää vaatia että asiat käydään läpi mielellään ulkopuolisen sovittelijan kanssa ja asetetaan selvät rajat ja säännöt millä pelataan.
oikein, jos ei muuten usko!
kokenut saman, hänhän oli kerran itse miniä ja varmaan hänen anoppinsa sanoi hänestä ihan samaa; eli "se nainen."
Anoppi luonnehtii omaa anoppiaan seuraavasti.
Mummu tuli tänne käymään, ja istui hiljaa hattu päässä. Sitten sille tuli dementia ja se kuihtui pois.
-Ei varmasti ole antanut oman anoppinsa nokittaa. tai sitten anopin anoppi ei halunnut sekaantua poikansa elämään.
Hei sinä anoppiin kyllästynyt. Meillä on ollut melkein samanlaista ja siksipä tein ratkaisun että en ole tunkemassa itse kylään enkä kyllä kutsu meillekään kuin jouluna ja juhannuksena. Silloinkin tunnelmat ovat melko muodolliset ja kireät. Apen kanssa pärjään mutta anoppi on tosi häijy, ilkeä ja aina hänen näkemisestään jää paha mieli. Kun olen näin karttanut häntä olen paljon onnellisempi ja tyytyväisempi. Mieheni ei myöskään ota kantaa, ei tue, en tiedä uskooko edes tarinoitani!! Olen siis yksin ongelmineni.
Koeta em. keinoa! Helpottaa ja vähentää sydämentykytyksiä ainakin! Tsemppiä!
Oma mieheni reagoi asiaan heti kun hänen (varsinkin) äitinsä alkoi mustasukkaisena sorsia minua. Poika ei suvainnut hetkeäkään epäreilua käytöstä äitinsä suunnalta rakastamaansa naista kohtaan.
Minusta se oli hieno ja oikeudenmukainen teko ja se katkaisi kyllä siivet heti alkuunsa anopin kieroonkasvamiselta.
Juteltiin monet illat meillä ja anoppilassa asioista, jotka herättivät tunteita, niin anopissa kuin apessakin. Hälvennettiin luuloja ja kuvitelmia faktoilla jne.
Selvisi monta syytä joista mustasukkaisuus leimahteli. En luettele niitä tässä, mutta toteanpahan vaan, että seurauksilla on aina syyt ja niihin syihin (juuriin) kannattais tarttua ja kyseenalaistaa ne heti alkuunsa, eikä vain sietää kaikkea loputtomiin.
Mistä nämä täydelliset miniät oikein putkahtavatkaan. Masennus anoppien keskuudessa lienee suuri.
Ajatella, että näiden idioottimaisten, kieroonkasvaneiden, mustasukkaisten ja epäreilujen anoppien pojista on kasvanut rakastavia, oikeudenmukaisia ja epäröimättömiä, rakastamansa naisen vuoksi äitiään suvaitsemattomia aviomiehiä.
Yhdessä hälvennetään appivanhempien kuvitelmia faktoilla.
Mitäpä, jos vanhempikin sukupolvi ihan vain vähän terästäytyisi ja oitis ottaisi onkeensa, kyseenalaistaisi juuret heti alkuunsa, eikä vain sietäisi kaikkea loputtomiin.
En todellakaan ole täydellinen.
On myönnettävä että anopissani on hyviäkin puolia. Hän on kasvattanut omat lapsensa "itse tehty, itse hoidettu" periaatteella. Samalla tavalla kuin minun mielestäni haluaisin omat lapseni kasvattaa.
Mutta ei kerran toisensa jälkeen hän vain kyseenalaistaa minun /meidän kasvatusperiaatteet. -Lapset ei opi olemaan yötä mummin luona ellei yökyläilyä aloiteta alle yksivuotiaana. Ja myöhemmin voi käydä ettei lapsi haluakkaan jäädä mummin luokse. Nämä ovat hänen ääneen lausumiaan ajatuksia. Kaikenlisäksi hän teki selväksi että se mummila jossa lapset voivat yöpyä ei voi olla minun vanhempieni luona.
Oletko itse anoppi ja miten koet lastesi puolisot, lapsenlapsesi ja heidän periaatteensa lastenkasvatuksesta. Ensisijaisesti kirjoitin tänne palstalle hetkellisen epätoivon ja raivon vallassa, mutta toisaalta haluaisin vielä kuitenkin ymmärtää ja kenties päästä jonkinlaiseen sopuratkaisuun. Onhan anoppini kuitenkin mieheni äiti. (olkoon vaikka huonona vitsinä lopuksi se että ajoittain epäilen vauvojen vaihtuneen sairaalassa, joten miehelläni ei olisi anoppini geenejä.) Toisaalta appeni on näiden keskustelujen aikana hyvin hiljaa. Anoppi yksinkertaisesti ei anna hänelle suunvuoroa.
No kävivät täällä eilen. Ajattelin vielä kerran rakentavasti keskustella asiasta. Pyysin häntä kertomaan vielä kerran oman näkökantansa asiaan.
- anoppi valitti ettei hänellä ole vapaapäivinä muuta tekemistä kuin olla kotona appiukon kanssa. (harrastuksia hänellä ei ole -ei ole aikaa ja se maksaakin) Hänestä olisi perin onnellista jos lapset tulisivat heitä ilahduttamaan. Kun he vielä jaksaisivatkin hoitaa lapsia. Minä ja mieheni voisimme mennä kahdestaan jonnekin tuulettumaan...
Suhauttipa hampaidensa välistä vielä kiireesti että kyllä te näitä niin hyvin osaatte hoitaa, mutta mummi ja pappakin haluaisivat hoidella. Kuulosti hyvälle, silti ilkeästi vanhojen kokemusten painamana, ajattelin anopin lääkityksen olevan viimeinkin kohdallaan...
Sanoin kuitenkin että Ok, jos asiat ovat noin. Olen tässä vaan suunnasta ja toisesta kuullut olevani se paha nainen isovanhempien mielihyvän tiellä. Anoppi siihen tokaisi: -Höpö, höpö, eihän sinun tuollaista tarvitse ajatella.
Vielä kun tilanne oli siedettävissä puitteissa mainitsin avun antamisesta ja sen saamisesta ja siitä ettei pidä loukkaantua jos tiedän itse selviäväni lastenhoidosta, yms. Yritin keskustella rajoista.
Siihenpä anoppi sanoi taas. -höpsistä olet väsynyt mene vähäksi aikaa nukkumaan...
Hänellä on monia ystäviä joiden luona isovanhemmat saavat käydä auttamassa ja lapsenlapset ovat usein hoidossa. Anopin rakkain ja monta kertaa kuultu esimerkki on tytöstä joka 10 vuotiaana halusi muuttaa mumminsa luokse asumaan, ja vanhemmat eivät sitä vastustaneet.
Mieheni sisaruksineen ei tietysti ole ollut pienenä muualla hoidossa, tilanne oli kuulemma silloin niin erilainen. Tästä asiasta ei tietenkään saa puhua enempää, koska siihen liittyy anopin yksinhuoltaja äiti ja isä joka oli naimisissa toisaalla kun anoppi syntyi. Anoppi mainitsee äitinsä yhteydessä aina -äiti oli hyvä ihminen. Varmasti näin oli, mutta se lienee ollut anopille aika vaikea pala, hänen sisaruksensa ovat syntyneet kaikki eri isille, ja yksi on annettu vauvana kasvattilapseksi Tanskaan. Niihin sisaruksiinsa jotka ovat Suomessa, anopilla ei ole kovin hyvät välit. Yksi veli ei jopa päästä anoppia kotiinsa, oli kerran yrittänyt mennä ja ovelta oli joutunut asiansa esittämään.
Että Tällain...