Uusi irtisanomislaki oli kolmikannassa keväällä

Työllistämislaki, josta on kysymys oli kolmikantakäsittelyssä keväällä. On valheellista väittää, ettei lakiehdotus ole ollut kolmikannassa. Siitä ei kolmikannassa syntynyt yksimielisyyttä, minkä takia lakiesitys tulee Eduskuntaan hallituksen toimesta.

Eduskunta päättää laeista, SAK:lla ei ole niihin mitään veto-oikeutta. Se on perustulain mukaista demokratiaa. Lakiesitys oli normaalilla lausuntokierroksella ja myös SAK on saanut sanoa kommenttinsa. Hallitus on muuttanut ehdotusta ottaen huomioon annetut kommentit. Lakiesitys tulee Eduskunnan käsittelyyn marraskuussa. Eduskunta tekee laista päätöksen ihan normaalissa järjestyksessä.

Kummallista, että liitot, joiden jäseniin lailla ei ole mitään vaikutusta, lakkoilee ja kiristää yhteiskuntaa. Eloranta valitteli, että laki kohtelee eriarvoisesti eri kokoisten yritysten työntekijöitä. No hyvä, muutetaan ehdotusta, että se koskee kaikkia yrityksiä. Toisaalta, Elorannan kommentti ontuu sen takia, että on olemassa paljon lakeja, jotka rajataan yrityskoon mukaan; esim. YT-laki ei koske pieniä yrityksiä.

Kyllä Aalto, Eloranta ja koko SAK:n hallitus on aivan väärillä jäljillä tässä lainsäädäntöasiassa. Aallon kommentti aamu-tv:ssä oli, että hehän sanoivat jo keväällä, että menevät lakkoon, jos esitystä ei vedetä pois. Ei voi kuin ihmetellä tuota ylimielistä vastuuttomuutta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

SAK on kostoretkellä. Kolmikannassa keväällä SAK ei saanut omaa tahtoaan läpi ja he päättivät kostaa sen työntantajille ja hallitukselle, jos lakiehdotusta viedään eteenpäin. Sellaista Elorannan, Aallon ja muiden SAK:n hallituksen jäsenten peliä, jossa panoksena on työntekijöiden työpaikat ja työttömien toivo päästä töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastuutontatoimintaa kirjoitti:

Työllistämislaki, josta on kysymys oli kolmikantakäsittelyssä keväällä. On valheellista väittää, ettei lakiehdotus ole ollut kolmikannassa. Siitä ei kolmikannassa syntynyt yksimielisyyttä, minkä takia lakiesitys tulee Eduskuntaan hallituksen toimesta.

Eduskunta päättää laeista, SAK:lla ei ole niihin mitään veto-oikeutta. Se on perustulain mukaista demokratiaa. Lakiesitys oli normaalilla lausuntokierroksella ja myös SAK on saanut sanoa kommenttinsa. Hallitus on muuttanut ehdotusta ottaen huomioon annetut kommentit. Lakiesitys tulee Eduskunnan käsittelyyn marraskuussa. Eduskunta tekee laista päätöksen ihan normaalissa järjestyksessä.

Kummallista, että liitot, joiden jäseniin lailla ei ole mitään vaikutusta, lakkoilee ja kiristää yhteiskuntaa. Eloranta valitteli, että laki kohtelee eriarvoisesti eri kokoisten yritysten työntekijöitä. No hyvä, muutetaan ehdotusta, että se koskee kaikkia yrityksiä. Toisaalta, Elorannan kommentti ontuu sen takia, että on olemassa paljon lakeja, jotka rajataan yrityskoon mukaan; esim. YT-laki ei koske pieniä yrityksiä.

Kyllä Aalto, Eloranta ja koko SAK:n hallitus on aivan väärillä jäljillä tässä lainsäädäntöasiassa. Aallon kommentti aamu-tv:ssä oli, että hehän sanoivat jo keväällä, että menevät lakkoon, jos esitystä ei vedetä pois. Ei voi kuin ihmetellä tuota ylimielistä vastuuttomuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu