Miksi nainen näyttää kiinnostusta sitten ignooraa?

Ymmällään_oleva_ukko

Otsikko tiivistää asian aika hyvin. Eräs entinen naisystäväni jonka kanssa aikoinaan seurustelin vähän aikaa muutti lähelleni. Tapasimme vahingossa pitkän ajan jälkeen kaupungilla ja sen jälkeen aina kun näimme niin vitsailimme kuten ennen vanhaan, juttelimme henkilökohtaisia asioita, avauduimme aroista aiheista ja ilmassa oli sitä vanhaa kipinää mikä sai sukat pyörimään jaloissa. Meillä oli hauskaa keskenämme ja soittelimme toisillemme, mutta sitten touhu alkoi pikkuhiljaa muuttua. Ensin siis pysähdyimme aina juttelemaan ja soittelimme toisillemme, siitä se laski siihen, että hän huikkasi minulle moi kohdatessamme ja jatkoi matkaansa ja nykyisin hän kylmästi jättää minut huomiotta kun kohtaamme kasvokkain. Saattaa edelleen huikata moi, mutta suurin piirtein juoksee pois ennen, kuin ehdin vastata. Suurimman osan ajasta hän ei enää edes sano "moi" vaan menee ohitseni, kuin olisin pelkkää ilmaa. Pari kertaa olen yrittänyt pysäyttää hänet kysyäkseni mitä on tapahtunut, mutta hän vain kiristää tahtia. Puhelinsoitot hän jättää huomiotta ja tekstiviesteihin vastaa useamman tunnin päästä tai vasta seuraavana päivänä. Olen keskustelut kavereitteni kanssa eivätkä hekään ymmärrä mitä on tapahtunut. Ymmärtääkseni en ole sanonut mitään pahasti, en ole tehnyt mitään loukatakseni häntä yms. Olen hämmentynyt kun ensin hän antoi itsekin ymmärtää kokevansa kiinnostusta ja sitten alkoi vetäytyä ja nyt on täysin kylmä. Mitähän tässä tilanteessa oikein tekisi? Tykkään hänestä kovasti, mutta en voi pakottaa häntä avautumaan jos hän ei halua puhua. Yksi ystäväni ehdotti, että hän pelaa niin sanottuja "mind games" ja toisen mielestä hän ehkä tykkää minusta, mutta koska erosimme joskus vuosia sitten niin hän pelkää yrittää uudelleen jos tulisikin uudelleen ero. Kummankin mielestä minun pitäisi vaan jättää hänet huomiotta ja odottaa mitä hän tekee. Onko mitään neuvoja?

16

2787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äijäh

      Minä vastaan sillä kukaan nainen ei sulle tule rehellisesti kertomaan, koska muuten pelin idea paljastuisi sulle ja pääsisit helpolla mikä taas ei oo kivaa. Naiset tykkää puukottaa toisiaan selkään, mutta kun on miesten tunteilla leikkimisestä kyse ja naisten pelistä niin silloin vetävät yhtä köyttä.

      Eli suoraan sanottuna nainen pelaa sun kanssa pelejä. Oot jo nyt häviöllä, koska et saa häntä mielestäsi. Tämän jälkeen alat osoittaa epävarmuutta ja kinuta häneltä huomiota mikä on turn off ja osoittaa, että olet epävarma. Epävarmuus taas tarkoittaa ettei sussa ole tarpeeks miestä hänelle, koska naiset haluaa itsevarman miehen joka osaa olla myös ilman naista. Tarkoittaa siis sitä, että vaikka tykkäät hänestä niin joudut ainakin hetken leikkimään mukana ja esittämään välinpitämätöntä jottei pidä sinua epävarmana luuserina. Nää on näitä naisten omituisuuksia. Elät vaan elämääs nii jossakin vaiheessa hän kyllästyy peliin ja huomaa ettei pelaaminen vaikuta suhun niin oot voittanu.

      • NaisenMielipide

        Höpöhöpö, aivan paskaa puhut!

        Mä sanon että nainen tuli järkiinsä ja muisti ne syyt jotka johti eroon. Kemiaa varmasti oli ja on, mutta joku naiselle tärkeä asia suhteessa ei toiminut.

        Eli alussa nainen flirttaili kun kemiaa kerta on, halusi ehkä seksiä ja muisti miehen ihanat puolet. Hetken mietittyään katsoi parhaaksi kylmettää itsensä, kun tajusi miten turhaa ja tyhmää olisi palata entiseen.


      • Ymmällään_oleva_ukko

        No eron syy oli aikanaan se kun minun työni sitoi minut tänne ja hänen piti muuttaa opintojen takia toiselle paikkakunnalle. Tästä on aikaa jo useampi vuosi. Muita ongelmia suhteessa ei sitten oikeestaan ollut. Lähinnä normaalia parisuhdekärhämää siisteydestä välillä kun työpäivän jälkeen en aina jaksanut laittaa vaatteita siististi vaan johonkin sohvan kaiteelle tai muuta semmosta pientä.


      • höööllll

        Ei kukaan eroa vain tuollaisen syyn takia. Jos erotaan välimatkan takia, niin eron varsinainen syy on se, ettei rakasteta toisiaan tarpeeksi.


      • Anonyymi
        NaisenMielipide kirjoitti:

        Höpöhöpö, aivan paskaa puhut!

        Mä sanon että nainen tuli järkiinsä ja muisti ne syyt jotka johti eroon. Kemiaa varmasti oli ja on, mutta joku naiselle tärkeä asia suhteessa ei toiminut.

        Eli alussa nainen flirttaili kun kemiaa kerta on, halusi ehkä seksiä ja muisti miehen ihanat puolet. Hetken mietittyään katsoi parhaaksi kylmettää itsensä, kun tajusi miten turhaa ja tyhmää olisi palata entiseen.

        Jälessä tulee kommentti,mut missä on se sellainen tapa että ottaa huomioon toisen ja selventää asian kertomalla eikä roikottamalla puolin tai toisin...jotta ei jää epäselvyyksiä...mielummin vielä loukkaamatta toista tahallaan ja hyvällä sydämellä sanoen


    • eiseolemitäänpeliä

      Eiköhän hän ole vain normaali tunteva ihminen, joka on tajunnut omien tunteidensa palanneen ja vetäytyy sen vuoksi, kun ei varmasti tiedä sinusta, mitä itse haluat. Ehkä sun kannattaisi laittaa hänelle viesti siitä, mitä sä haluaisit, niin tilanne tulisi selvemmäksi .

      • Ymmällään_oleva_ukko

        Olen kyllä mielestäni ilmaissut suoraan kiinnostukseni. Hän tietää minut mieheksi joka ei pyöritä montaa naista yhtäaikaa eikä soittele huvikseen yms.


    • hhels

      Eihän tuota voi tietää, mistä on kyse. Ehkä todennäköisintä on, että hän ajatteli teidän voivan olla vain kavereita ja huomasi sitten, että sinä haluatkin enemmän.
      Tai ehkä ajatteli vähän aikaa, että olisi kiva pari kertaa panna vanhojen aikojen muistoksi, mutta löysikin kesken kaiken jonkun miehen josta on ihan tosissaan kiinnostunut, eikä enää halua sinun kanssasi mitään puuhastelua.

    • samassatilanteessaollut

      Nainen yritti vanhojen juttujen takia olla ns. ystäväsi, mutta tajusi että no can do, hän ei halua sinua enää elämäänsä. Sen vuoksi nainen katsoi parhaimmaksi pistää lopullisen pisteen teidän väliseen suhteeseen, ei halua välillenne enää kaveruussuhdettakaan.

      Nainen ei ole kiinnostunut sinusta, joten anna olla. Anna naiselle rauha olla omissa oloissaan. Moikkaa kun vastakkain satutte, mutta älä jää juttelemaan, äläkä kysele naisen kuulumisia tuttaviltanne sun muuta.

    • Anonyymi

      Mulla samanlainen tilanne kuin aloittajalla... tuntuu käsittämättömältä.

    • Anonyymi

      Voisko olla että aikailit liikaa. On olettanut ettet ole kiinnostunut. Ei halua enää riskeerata omia tunteitaan. Tai sitten on tavannut jonkin muun.

      • Anonyymi

        Kyllä kiinnostuksen hänelle ilmaisin hyvin selvästi.


    • Anonyymi

      Nainen vain muisti miksi aikanaan erositte ja totesi, että ei kannata jatkaa yhtään pidemmälle.

    • Anonyymi

      Turha jäädä pohdiskelemaan, jatka matkaa. Tuollainen nainen ei tiedä mitä haluaa tai ei osaa toimia järkevästi, on itsesi kannalta oikea valinta vain lämpsiä eteenpäin kunnes tulee vastaan nainen joka toimii järkevästi.

      Tämä on mallia "vastaus varmasti on mutta sen selvittäminen ei hyödytä sinua".

    • Anonyymi
      UUSI

      Nainen oli ensin jollain tavalla kiinnostunut. Ehkä olit hänen yksinäisessä elämässään joku oljenkorsi ja todiste että miehiäkin on. Nyt kun hänellä on uusi hän ei ole sinusta enää kiinnostunut. Naiset ei valitettavasti ajattele sinua millään tavalla vaikka tekisit mitä hyvää tai olisit miten hyvä tahansa. Naiset on pelureita ja itsekkäitä sellaisia ja epäilen että tuo alunkin tykkäys on voinut olla esitystä. Sellaisia pellejä he ovat sirkuksessa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sama koskee suhteita. Nainen on kiinnostunut sinusta jos olet rikas sinulla on mainetta tai valtaa tai sinussa on jotain poikkeuksellista olet ulkomaalainen tms. Nainen ei käsitä ajatusta että pitäisi rakastaa tavallista ihmistä ihmisenä vaikka niin yrittävätkin väittää. Some on täynnä hyvännäköisiä naisia jotka väittää etteivät saa ketään. Paskapuhetta he eivät huoli ketään ja odottavat jotain ulkomaalaista jääkiekkoilijaa "pelastamaan" heidät yksinäisyydeltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4859
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1478
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1228
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      61
      879
    Aihe