Ihmisoikeuksista on tullut etenkin länsimaiden ns, vasemmistoliberaalien eli kulttuurimarxistien poliittinen työkalu. Sen avulla pyritään hyökkäämään kaikkia oman maata, kansaa ja kulttuuria puolustavia hallintoja vastaan. Ja etenkin valkoisia maita vastaan.
Ylikansalliset järjestöt kuten YK ja EU ovat noiden tahojen hallussa. Kuten kaikki kansainväliset tuomioistuimetkin. Siksi tunnen aina kuvotusta, kun kuulen jonkun nostavan ihmisoikeudet esiin. Aina on takana poliittinen agenda, ei mikään aito huoli ihmisten oikeuksista!
Ihmisoikeus-käsite on myös politisoitu täysin!
10
234
Vastaukset
- Tiedotan
Niinpä. Samat vasemmistolaiset arvomädättäjät ovat politisoineet monet muutkin käsiteet. Esim. rasismi, suvaitsevaisuus, edistyksellisyys, globalisaatio jne.
Kyse on todella kierosta ihmisten mielten manipulaatiosta eli aivopesusta. Suurin osa ihmisistä on korkeampaa ymmärrystä vailla ja siten helppoja kohteita tuollaiselle aivopesulle. Varsinkin kun länsimaiden koululaitokset ja valtamediat ovat täysillä mukana arvomädätyksessä ja propagandan teossa. - i.i
Ihmisoikeuksia on monia ja kaikki löytävät varmasti niistä jotakin itselleen mieluista. Minä olen arvomaailmaltani oikeistolainen ja puolustan vahvaa omaisuuden suojaa, jonka mukaan kenelläkään, hallitus mukaan lukien, ei ole oikeutta ilman painavaa syytä vastikkeetta ottaa haltuun omaisuuttani. Sekin on ihmisoikeus.
En tiedä kuinka aitoa on esim. EU:n ihmisoikeustuomioistuimen huoli ihmisten oikeuksista, mutta he ovat tehneet tärkeää työtä eurooppalaisten ihmisten puolesta. Vaikkapa Suomessa kansalaisen on hyvin vaikea voittaa oikeusriita valtiota vastaa kansallisessa tuomioistuimessa. Mielestäni se on ongelma, koska Suomessa poliitikoilla ja viranomaisilla on tapana kohdella kansaa kuin karjaa, jota voi potkia miten tahansa ilman seuraamuksia. Luonollisesti sillä erotuksella, että nykyään ei Suomessa enää karjaa voi potkia ilman seuraamuksia. Siksi kansalaisen kannalta usein ainoa keino ajaa asiaansa onkin eurooppalainen tuomioistuin. Suomen valtion häviämät oikeudenkäynnit ovat osoitus, etteivät eurooppalaiset tuomioistuimet ole olleet turhia suomalaisten kannalta. Ne ovat osoittaneet suomalaisille poliitikoille ja viranomaisille, että edes omia kansalaisia ei enää voi kohdella aivan miten huvittaa.
Mitä puoluepolitiikkaan tulee, niin olen hämmästellyt, miksi ainoastaan vasemmisto on huolissaan kansalaisten yksityisyydestä ns tiedustelulakien kohdalla. Vaikuttaa siltä, että suuri osa oikeistosta suorastaa haluaa elää poliisivaltiossa, jossa viranomaisten toiminnalle asetetaan mahdollisimman vähän rajoituksia olivat ne sitten perusteltavissa tai eivät. Kuitenkin yksityisyyden suoja on myös oikeistolaisten ihmisoikeus.- MinuaEtHämää
Taidat olla niitä stubbilaisia kokoomuslaisia, siis "vasemmistoliberaaleja" eli kulttuurimarxistisia soluttautujia?
Olette taloudessa jopa äärioikeistolaisia ja sen verukkeella kannatatte marxilaista arvomaailmaa.
Kommenttisi suorastaan huokuu suomalaisvastaista punaviherkelta-asennetta näennäisen asiallisuuden varjolla. - PienYrittäjä
Mahdatako tietää kaikkien Suomen pienyrittäjien olebvan ihmisoikeudettomia Suomen kansalaisia ? Julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § ... Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain ukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Eikä tätä lakai turhaan tehty :Iltalehti 7.4. 2012 "Eduskunnassa muhii miljardikaappaus". Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. Juuri pienyrittäjiltä kerättiin jopa 3 miljardia ylimääräisiä vakuutusmaksuja ; ja ne vietiin "lailla 444/2012" ... archive.is/kimmoleaks.fi ; jos ei näy katso miksi ?
Wikipedia; archive sivusto ei näkynyt Suomessa EU-vaalien aikaan ...
- OikeuttakoSuomalaisille
RKP valitti Euroopan Neuvostoon ruotsinkielisten sorrosta!!?? Huhhuh!
Ja sieltä tuli ihan moitteet Suomelle. Suomalaisten kielivapaus ja vaatimus normaalista länsimaisesta kielipolitiikasta on muka ruotsinkielisten sortoa???
Nuo ihmisoikeuskomiteat ovat ihan samanlaisia lausuntoautomaatteja, joista tietyt tahot tilaavat poliittisesti motivoituja päätöksiä. - Eikukhan
Onko internetin sensurointi mahdoton tehtävä? Siis järjetön tynnyrityömaa, mutta siihenkin joku uskoo ja sitä puolustaa...
Vaan kyllä pervitiinilehmien jälkeläiset, nuo kahviporot jaksaa jaksaakun, kofeiini antaa siivet ja mielikuvitus lentää, voivat sitten uskoa ihmisen mielikuvituksen keksintöihin kuten demokratiaan tai tasa-arvoon.
Ihmettelettekö miksi epäoikeudenmukaisuus lisääntyy? Demokratiassa on sellainen moraali, että kaikkien pitäisi äänestää ja siten valita puolueensa, olla puolueellisia, siis epäoileudenmukaisia.
Vain puolueeton voi olla oikeudenmukainen.
Ei se mitään kahvi ja omahyväisen uskonto omaan auttaa jaksamaan, äly luovuttamaan. Kumpi rutiininomaista? - vanhus
Entä kun kansa ottaa ihmisoikeuden haltuunsa voi tapahtua
- vanhus
Onko meillä demokratia vai kansallissosialismi ?
- HerääSuomi
Suomessa on nykyään ihmis- ja kansalaisoikeudet VAIN vähemmistöillä ja etenkin sillä yhdellä rälssikielivähemmistöllämme.
Pääväestö eli suomenkielinen kantaväestö on alistettu pelkäksi vähemmistöjen hyysääjäskis. Eli palvelijaksi, joka joutuu vielä maksamaan siitä ilosta! - jorpapulline
ihmisoikeudet vitsi vai möläys? missä ne näkyy ja millä tavalla. niinkö että suurin päivänlehti (jos avaat ja hyväksyt evästeet) kaappaa tietokoneesi , hyödyntää itse ja myy asiasi suurimmalle mediamogulille mikä televisiosta löytyy. jos siltä kysytään miksi se tekee näin, vastaus kuulu, käy kannassa lukemassa mitä lääkärit ovat sinusta kirjoittaneet. eikö tämä ole törkeä ihmisoikeusrikkomus. miten nuo valtavakoilijat saadaan vastuuseen ja lain eteen. kaiken päätteeksi kun ovat tietonsa onkineet rikkovat laitteesi ja huutavat ei teillä lukijat ole oikeuksia ,ne ovat meillä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962