Jo oli aikakin, että joku pistää stopin sille ay-eliittimafian lakkoiluintoilulle.
EK lopettaa poliittisen lakkoilun Suomessa
dtgeteter
50450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kokoomusloisen aivopieru.
Natsit (kokoomus) uudelleen orjuuttamisen edelläkäviä.
On tullut kompromissien aika.
Poliittisilla lakoilla ei saada aikaan kuin vahinkoa. Esimerkiksi vuoden 1905 suurlakko sai aikaan sen, että Suomi siirtyi säätyvaltiopäivistä parlamentarismiin ja maata omistamattomat ynnä naiset saivat äänioikeuden.
Kyllä säätyvaltiopäivät olisi parempi.
Olisihan se kuten ruåtsalaiset sanoo "ödets ironi" jos Eduskunta, joka on syntynyt poliittisen lakon tuloksena, lopettaisi poliittiset lakot vahingollisina.
Vai olisiko kyse itsekritiikistä?
Vissiin aika lopettaa koko EK
turhake
Eduskuntavaalit peruttava, koska lakien sisällön kuitenkin määrää SAK
Ja Eduskunta on olemassa poliittisen lakon seurauksena.
Emme tarvitse valtiota valtiossa. SAK on siirtynyt ylimielisyyden ja kuurouden kuplaan.
Ei EK säädä lakeja Suomessa!
EK on ahneiston etujärjestö, joka vaatii kansaa orjuutetttavaksi.
.
EK on tyytyväinen vasta sitten, kun ihmisoikeudet on työläisiltä poistettu.
Viimeinen niitti oli turhaa provosointia, kuurojen korvien aivopierua.
Ei tässä lakkoilee ja haastaa riitaa.
Työmies vastaa riitelykutsuun.
Sitä saa mitä tilaa!!!!
Ek on ideologia järjestö.
Haastaa riitaa.
On syrjäytynyt todellisuudesta.
Hyvä että tällä ek nihilismille on vastavoima.
Lakkoilu loppuu sillä sekunnilla kun lakkoilijat potkaistaan ikilomalle. Samalla istumalla tulee poistaa kaikki lorvimistuet muut loisimiseläkket jne.
Aivan ja mitä luulet milloin eduskunta lopetetaan turhana rahareikänä? Ja miksi markkinataloudessa maksetaan yritystukea 4 miljardia? Ja mitä luulet miksi suomi on kusessa?
Kiky sovittiin eikä muuta pitänyt tulla .
Sipilä pettää aina.
EK on aina vastustanut fanaattisesti kaikkea demokratiaa, se on oligarkkien ja rahanvallan järjestö. Kieltäkää ennemmin EK, kuten se toinenkin fasistijärjestö aiemmin.
Eduskuntaan pitää jakaa peltimukit, kun Sipilä latelee muunnettua sanaansa, haakkaa niitä tiskiin ja huutaa rytmikkäästi AKT, AKT, AKT ...
Ylilyöjän ylilyöntia.
Manu sanoi: ei saa provosoitua vaikka provosoidaan.
Sitten saat kikyt, aktiivimallit, potkulait, kaikki yhteen putkeen maailman tappiin.
Elä aloittaja kehtoo levittää noin paskasta probakandaa yleisellä foorrumilla, häkää saaneen miehenkuvan konglaavi ei lopeta mitään missään !
Suomen riittää pysäyttämään jo se jos ja kun rekkamiehet vetävät käsijarrut päälle pitemmäksi aikaa ! Silloin tulee häkää saaneellekin hyvin äkkiä nälkä !
Late Lapista. SSSS Ry
Rekan ajaminen ei kuitenkaan ole niin vaikeaa etteikö siihen saataisi ukkoja tilalle.
Aivan ja "kansanedustajana" pärjää kun osaa suoltaa paskaa molemmista päistä. Eli ei vaikeaa.
Voihan siihen kourallinen löytyä. Nesteen jalostamon työntekijät voi pysäyttää polttoaineen jakelun, niin ei kulje rekat eikä muukaan liikenne kovin pitkään. Satamat seis ja sähkölaitokset.
Suomi on ainoa länsimainen maa, jossa poliittinen lakkoilu on sallittua. On aikakin, että Suomi siirtyy nykyaikaan:
https://www.eva.fi/blog/2018/01/19/tyooikeuden-professori-suomen-siirryttava-poliittisissa-lakoissa-eurooppalaiseen-kaytantoon/
Mukavaa VITTUILLA köyhille ja pitää heitä hermona ja arkana.
Köyhiä pitää ja saa kyykyttää.
Ruotsikin on sitten ilmeisesti kova vittuilija kun sielläkin on poliittiset lakot työaikana kielletty-
Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.
Eihän EK ole ikinä ollutkaan polittisessa lakossa, joten sellaista mitä ei ole edes aloittanut ei voi lopettaa.
Laki sallii poliittiset lakot ja vain eduskunta voi muuttaa lakia, mutta jos se yrittää kieltää poliittiset lakot lailla niin siitä seuraa kyllä poliittinen yleislakko. Nuo yleislakot on katastrofeja koko yhteiskunnalle ja on aina päättyneet lakkoilijoiden voittoon joten lyhyt siitä tulee, alle viikonssa tulee sellaiset tappiot joiden jälkiä korjataan vielä vuosia. Vuonna 1956 ollut yleislakko kesti tosin melkein 3 viikkoa mutta maailma on sen jälkeen niin paljon muuttunut että muutama päivä riittää.
Jos ei istisanomisoikeus mene läpi, EK:n vastaveto, työsulku työpaikoille, niin pitkään kuin on oikeus potkia väki pihalle.
Heh heh 😁
Mitä se työsulku hyödyttäisi jos työntekijät on jo lakossa. Tapioita tulisi sittenkin koko ajan. Sitäpaitsi poliittinen työsulku ei taida olla sallittu mutta poliittiset lakot ovat, joten voisi tulla siitäkin lisälaskua. Moni firma kaatuisi jo viikossa ja työsulku vain nopeuttaisi prosessia.
Ammattiliiton tehtävä ei ole kaataa demokratiaa. Saa toki puolustaa jäseniään. Mutta eduskunta säätää lait.
Sanoo kokoomusloinen.
Muistakaa olla kevään vaaleissa äänestämättä SAKSDP-ehdokkaita
Tässä tärkeitä kannatettavia
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3354 ay-maksujen verovapaus pois
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3366 poliittinen lakkoilu kiellettävä Suomessakin
Kokoomushörhöjen touhuja. Ei kannata noteerata mitenkään.
Aivan samaan kansalaisaloite. Puoluetuet pois. "Kansaedustajat vastuuseen suomen veloista" sillä kukas tähän maahan on velat saanut aikaan plus suomen tiestön rapakuntoon, eli syylliset istuu missä?
Vapaa kansa aloittaa joukkoirtisanoutumisen sitten. Julistaa hakusaarron koko maan kaikille, loppuu ne karenssilaittomuudet. Tiesitkö pälli, että hakusaartoon asetettuun yritykseen tms tahoon saa lain mukaan kieltäytä menemästä töihin ilman karenssia. Ime sitä, toope.. HV, kokoomusjämät!
Juuri noin. Pankaa vaan rantteliksi. Sitähän tämä maa kaipaa ja ennen kaikkea maan talous ja työttömät.
HURRAA!!! Milläs sitten leipänne ostatte?
KokoomuspersuTROLLI vauhdissa.
Säälittävä trolliuttahuuteleva ei osaa sanoa ise asiaan mitään
Jos ei rahvaat kohta hiljene niin kyllä lahtarit aina keinot tietää. Soini ja Niinistö jo armeijaa ohjeistaa
Kukakohan panisi stopin työnantajapuolen törkeästä yhteiskunnan poliittisten voimien hyväksikäytöstä? Maksaako veronmaksajat todella siitä, että koko valtioneuvosto ministeriöineen hoitaa yhden vaalikauden vain ja ainoostaan yhden ryhmittymän asioita? Naurettavaa parkumista OMIEN TOILAUSTEN seurauksista.
kokoomuksen roskasakki mesoaa tuas pannaan pölvästit lakolla polvilleen
Tuskin+kokoomuksen+roskasakin+kumpikaan+jäsen+tänne+ehtii+kirjoittelemaan.+
Todennäköisesti+vihervasemmiston+(roskasakkiosuus+97.5+%)+joku+joutilaista.
Lakon syy on vastustaa sitä, mitä SDP-työministeri viime hallituksessa ajoi:
HS 10.5.2012 - "Työministeri Lauri Ihalainen (sd) olisi valmis matkimaan Tanskan työmarkkinauudistusta siltä osin, kuinka siellä aktivoidaan työttömiä. Tanskan mallissa yhdistyvät irtisanomisen helppous, tehokas työttömien aktivointi ja alhainen kynnys palkata lisää työvoimaa. Meidän aktivointiasteemme on 30 prosenttia työttömistä."
Ei tarvita eduskuntia kun Sipilän kaltaiset miljonäärit sanelee lait muutenkin.