Pankki teki temput.

Sattuipa tänään mielenkiintoisesti nimittäin lainausmerkeissä ilmaisten Nordea harhautti minua tilin saldossa.

Olin tässä joku aika sitten tilannut Yhdysvalloista erästä ravintolisää ja maksanut ostoksen Paypalilla ja tämä oli siis ensimmäinen kerta kun mitään olin Paypalilla maksanut. Tiliä ei kuitenkaan veloitettu heti vaan katevaraus odotti tililläni reilusti toista viikkoa eiliseen asti.

No minä menin eilen kurkkaamaan verkkopankkia ja totesin sinne käytettävissä olleeseen katteeseen ilmestyneen ylimääräistä rahaa tuon katevarauksen verran jolloin oletin maksutapahtuman epäonnistuneen ja katevarauksen palautetun käyttööni...tietysti koska verkkotiliotteessani ei myöskään näkynyt enää mitään katevarausta ja tuon suuruista summaa ei näkynyt veloitetun tilitäni.

Tästä päättelin vain, että Paypalissa ei ole mahdollista maksaa Debitkortilla vaan tarvitaan luotollinen kortti kuten oli viimeksi 10-vuotta sitten kun edellisen kerran koitin maksaa kansainvälisessä rahaliikenteessä Debit kortilla.

Tässä vaiheessa tietysti ajattelin rahani olevan vapaasti käytettävissä ja menin asioimaan kaupassa siinä uskossa, että tililläni oli rahaa....No kuinka ollakkaan ei ollutkaan!

Pystyin kyllä eilen maksamaan kaikki ostokseni normaalisti.

No tänään lounasaikaan menin työmaaruokalaan ja koitin maksaa kortilla lounasta kun laite ilmoittikin, että tapahtuma hylätty???? Siis mitä???

No menin taas verkkopankkiin ja huomasin, että nyt tuo Paypal ostos olikin veloitettu tilitäni täysimääräisenä ja tili olikin tyhjä, itseasiassa tili oli ylitetty seitsemällä eurolla. Tämä on minusta melko merkillistä koska eilen ei näkynyt sen enempää veloitusta kuin vanhaa katevaraustkakaan eli kaikki viittasi siijen, että maksutapahtuma on rauennut.

Ja nyt täysin varoittamatta tiliä oli veloitettu???

Yllättävää minusta oli myös se, että debit kortilla voi tehdä tilinylityksen.

Ihmettelen vain miksi veloitus ei näkynyt tililläni eilen?

Ja miksi näytti siltä, että tilillä on enemmän rahaa kuin siellä oikeasti oli.

No nyt tiedän miten nämä Paypalmaksut toimivat ja osaan ensikerralla toimia viisaammin.

Kerroin nyt tämän koska halusin jakaa tämän kokemuksen.
4447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et ole vissiinkään kuullut sitä neuvoa, että pankkitilillä olisi hyvä olla noin puolen vuoden menojen verran rahaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo, jos on niin kovat tulot, että pystyy säästämään tuollaisen summan.

    Äänestä

  • Lisäksi pitää huomioida akuutit tilanteet kun jokin kodin laite hajoaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    runontaja kirjoitti:

    Lisäksi pitää huomioida akuutit tilanteet kun jokin kodin laite hajoaa.

    Välttämättömiksi kodinkoneiksi lasken hellan ja jääkaappipakastimen.

    Niistä ei kuitenkaan ole huolta koska en asu yksityisellä vuokranantajalla.

    Jos jompikumpi hajoaa niin uuden saa ihan vuokraa vastaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullu_ukko kirjoitti:

Sattuipa tänään mielenkiintoisesti nimittäin lainausmerkeissä ilmaisten Nordea harhautti minua tilin saldossa.

Olin tässä joku aika sitten tilannut Yhdysvalloista erästä ravintolisää ja maksanut ostoksen Paypalilla ja tämä oli siis ensimmäinen kerta kun mitään olin Paypalilla maksanut. Tiliä ei kuitenkaan veloitettu heti vaan katevaraus odotti tililläni reilusti toista viikkoa eiliseen asti.

No minä menin eilen kurkkaamaan verkkopankkia ja totesin sinne käytettävissä olleeseen katteeseen ilmestyneen ylimääräistä rahaa tuon katevarauksen verran jolloin oletin maksutapahtuman epäonnistuneen ja katevarauksen palautetun käyttööni...tietysti koska verkkotiliotteessani ei myöskään näkynyt enää mitään katevarausta ja tuon suuruista summaa ei näkynyt veloitetun tilitäni.

Tästä päättelin vain, että Paypalissa ei ole mahdollista maksaa Debitkortilla vaan tarvitaan luotollinen kortti kuten oli viimeksi 10-vuotta sitten kun edellisen kerran koitin maksaa kansainvälisessä rahaliikenteessä Debit kortilla.

Tässä vaiheessa tietysti ajattelin rahani olevan vapaasti käytettävissä ja menin asioimaan kaupassa siinä uskossa, että tililläni oli rahaa....No kuinka ollakkaan ei ollutkaan!

Pystyin kyllä eilen maksamaan kaikki ostokseni normaalisti.

No tänään lounasaikaan menin työmaaruokalaan ja koitin maksaa kortilla lounasta kun laite ilmoittikin, että tapahtuma hylätty???? Siis mitä???

No menin taas verkkopankkiin ja huomasin, että nyt tuo Paypal ostos olikin veloitettu tilitäni täysimääräisenä ja tili olikin tyhjä, itseasiassa tili oli ylitetty seitsemällä eurolla. Tämä on minusta melko merkillistä koska eilen ei näkynyt sen enempää veloitusta kuin vanhaa katevaraustkakaan eli kaikki viittasi siijen, että maksutapahtuma on rauennut.

Ja nyt täysin varoittamatta tiliä oli veloitettu???

Yllättävää minusta oli myös se, että debit kortilla voi tehdä tilinylityksen.

Ihmettelen vain miksi veloitus ei näkynyt tililläni eilen?

Ja miksi näytti siltä, että tilillä on enemmän rahaa kuin siellä oikeasti oli.

No nyt tiedän miten nämä Paypalmaksut toimivat ja osaan ensikerralla toimia viisaammin.

Kerroin nyt tämän koska halusin jakaa tämän kokemuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu