Jos Soini ei toivu,Simon Elosta tulee ministeri

Sipilä oli monta päivää lataamossa ja pumppu tahdistettavana pari viikkoa sitten. Nyt sairaalahoitoon on joutunut 56-vuotias, ennestään heikkokuntoiseksi tiedetty mies, Timo Soini.

Saattaa olla että lääkäri määrää Soinille useamman kuukauden toipumisloman, vähän niin kuin Touko Aallolle. Kukas silloin alkaa hoitaa Soinin ulkoministerihommia?

Eiköhän se ole aika selvää että Sampo Terho nostetaan ulkoministeröön töihin. Sampon nykyisen kulttuuriministerin paikka menee sitten Simon Elolle tai mahdollisesti Maria Lohelalle. Lohelan pisteitä kuitenkin alentaa se, ettei hän asetu enää ehdolle ensi keväänä.

Kupin pohjia kaapimalla nousee nimenä esiin myös Veli-Matti Saarakkala. Ai niin, mutta Saarakkalakaan ei enää asetu ehdolle.

Siispä Simon Elolle koettaa onnenpäivät, ellei Soini ole työkuntoinen viimeistään ensi viikon keskiviikkona. Maa ei voi olla kenenkään VT-ulkoministerin hoidossa viikkokaupalla.
9149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmaan koko sairaalan henkilökunta on varustautunut yksinomaan hoivaamaan häntä, niin eiköhän se siitä taas?

1Äänestä
  • Tunnetusti Jorvin sairaalan hoitoajat ovat aika vahvasti demarien suuntaan ja myös kokoomukseen kallistuneita.

    Ei ne siellä yhtä persupotilasta mitenkään kovin erikoisemmin hyvin hoida. Antibioootit suoneen, ja päätä tyynyyn.

    1Äänestä

Kuinkas nämä sairaaloiden potilasmuonitukset pelaavat! Jos useamman hengen huoneessa tarjoillaan vaikkapa aamulla potilaille jotakin keitonlitkua ja yhdelle potilaalle katetaan rukousaamiainen viineineen, jälkiruokana pikkusikaari, niin miten luulette tämän herkuttelijan huonetoverien suhtautuvan asiaan. No tämähän oli vain kauhuskenaario, todellisuudessahan sairaaloissa pidetään aina muutama yksityinen sviitti tyhjillään, mahdollista raskaassa työssään nääntynyttä poliitikkoa varten.

1Äänestä
  • Ruokailut on oltava eri aikaan ulkoministerille. Soini muuten syö ne naapurisänkyjenkin potilaiden eväät.

    1Äänestä

  • Rukousaamiainen annetaan letkulla,

    1Äänestä

Aina silloin tällöin kuuluu että sairaalat on täynnä, osa potilaista joutuu käytäville ja kuka mihinkäkin looshiin. Timo ,sutkina miehenä menestyy lattiallakin, jos on ns. sorsa vieressä ,ettei tarvitse hyppiä jatkuvasti vessassa.

1Äänestä

Soinin Timpan säärestä on löytynyt niin helve-tillisen kokoinen sininen ruusu, että mies on poissa virkatehtävustänsä ainakin lokakuun loppuun saakka. Siis kaikkiaan 3.5 viikon ajan sairaslomalla, onSoini tällä tietoa.
https://yle.fi/uutiset/3-10447110

Ei ole varmaa että mies tervehtyy lentokuntoiseksi senkään jälkeen. Lentokoneen painevaihteluissa, ja ilmastoinnin kuljettamissa bakteeripöllähdyksissä sininen ruusu leimahtaa helpolla takaisin täyteen kukkeuteensa.

Nyt pitää alkaa kysellä Simon Elolta, että kiinnostaisiko sua tuurata ulkoministerin hommassa ensi huhtikuulle saakka. Sää putoat, Simon, todennäköisesti eduskunnasta silloin, ja sitten pääset huilimaan raskaan ministeripestin jälkeen heti keväällä.

Äänestä
  • Siitähän saisi sen verran hyvät hillot että voisi ostaa vaikka pussillisen parransiemeniä.

    Äänestä

Simon Elo on ainoa Sininen kansanedustaja, joka on eduskunta-aikanansa tehnyt syrjähypyn naapuripuoluetta edustavan naisen kanssa, ja vielä kärynnyt rysän päältä.

"- Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä, eikä niitä tekemättömiksi saa.
Pyydän anteeksi. Pitää elää seurausten kanssa, eikä tässä ole selittämistä
tai puolustelemista, Elo kommentoi Seiskalle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201706212200222270_pi.shtml

Pitäshän tuollainen mies ulkoministeriksi saada. Meidän Ulkoministeriö syöttää jotakin vaaratonta pajunköyttä Elolle. Sitten Elo menee hölisemään ne jollekin Putinin venäläisnartulle, pikaisen hotellipanon jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Siiiimon-Elo kirjoitti:

Sipilä oli monta päivää lataamossa ja pumppu tahdistettavana pari viikkoa sitten. Nyt sairaalahoitoon on joutunut 56-vuotias, ennestään heikkokuntoiseksi tiedetty mies, Timo Soini.

Saattaa olla että lääkäri määrää Soinille useamman kuukauden toipumisloman, vähän niin kuin Touko Aallolle. Kukas silloin alkaa hoitaa Soinin ulkoministerihommia?

Eiköhän se ole aika selvää että Sampo Terho nostetaan ulkoministeröön töihin. Sampon nykyisen kulttuuriministerin paikka menee sitten Simon Elolle tai mahdollisesti Maria Lohelalle. Lohelan pisteitä kuitenkin alentaa se, ettei hän asetu enää ehdolle ensi keväänä.

Kupin pohjia kaapimalla nousee nimenä esiin myös Veli-Matti Saarakkala. Ai niin, mutta Saarakkalakaan ei enää asetu ehdolle.

Siispä Simon Elolle koettaa onnenpäivät, ellei Soini ole työkuntoinen viimeistään ensi viikon keskiviikkona. Maa ei voi olla kenenkään VT-ulkoministerin hoidossa viikkokaupalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu