Hänellä sellainen paha tapa naida useaa aina jos vain Viagra antaa virtaskaa ja kylpä se antaa koska juuri kun luulen et meillä ihanaa ja maataan tyytyväisinä sylikkäin niin tää pässipä lähteekin toisen eukon hoteisiin ja toisella kerralla jaksaakin jyystää kauan:) On tuossa kestämistä ja varmaan olen tullut tieni päähän eli kenkää äijällle. Ei me edes asuttu yhdessä mutta aina vannoi ettei ole muita mutta sitten kuitenkin kertoi rivien välistä muuta eli haluaa hyväksynnän muidenkin kanssa palehtelimiseen. Ei kuitenkaan siedä jos minulla hieman peitto toisenkin kanssa pöllyää;) En tiedä kuinka tästä eteenpäin kun mitta aina täyttyy. Luulee etten tiedä mutta kyllä sen huomaa monestakin asiasta. Vaistot kertoo. Pakko on taas ottaa ensimmäinen varamies kehiin lohduttamaan ja kuunnella olisko vielä tunteita tuohon kusettajapukkiin. Ei tuon tyyppinen ihminen itselleen minkään voi, se on nyt nähty ja paljaalla vielä kaiken lisäksi kaikkia nai. Onhan se kiva ootella et millon aidsin tuo tuliaisiksi.
Miespanomies
Kauanolenkestänytmut
3158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä tällainen mies on?
Siis kulahtaneissa kylmälaukuissa kuljetettiin työpaikoille ovelta ovelle myytäviä savuliha sämpylöitä... ei vittu et oli säälittävää
Sitten toimistoakat osti niitä leipiä niin varttitunti meni ja alko ripulivarpuset lentämään työpaikan paskapönttöön ku akat sai ruokamyrkytystä ja ripuleja....
Ei vittu et oli köyhää meininkiä...!
Kylläpä oli sekava aloituspostaus. Lyhyesti siis: Miehellä on siis muita seksikumppaneita, tai antaa ainakin näin ymmärtää tai nainen tämän jostain vaistoaa. Naisella on itsellä ”ensimmäinen” varamies, eli ilmeisesti on myös nro 2.
Molemmat siis panee muita mutta asiasta ei puhuta. Aloittaja miettii pitäskö suhde lopettaa.
Jaa-a. Jatkakaa samaan malliin kun kumpikaan ei pysty avoimeen ja rehelliseen parisuhteeseen. Helpompihan teille olis sopia avoimesta suhteesta ja että toisia ei panna ilman kortsua, mutta siihen ette vissiin kykene.