Ensinnäkin onnittelut poikuuden menettämisen johdosta. Itsekin oli reippaasti yli parikymppinen poikuuden menettäessäni. Olin ollut epävarma enkä uskaltanut tehdä aloitetta. Sitten tapasin tytön, joka joka oli aloitteellinen ja kutsui luokseen ja yksi asia johti toiseen. Tuo seksi nosti itsetuntoani mielettömästi. Tajusin että olen ihan ok näköinen ja kalunikin on iso. En ollut kovin kauaa tuon työn kanssa (joka oli nätti ja muutenkin ihana) sillä halusin ottaa takaisin menetettyjä vuosia. Huomasin saavani helposti seksiä, kun olin itsevarmempi ja aloitteelisempi. Itsevarmuudella sai helposti riisuttua tyttöjen pöksyt. Lyhyessä ajassa "kaatoja" kertyi kymmeniä. Naisia löytyi helposti sekä baarista, että chateista. Parhaimillaan oli viisi naista saman viikon aikana. Toki halusin kokeilla myös ryhmäseksiä yms ja näitäkin kokemuksia kertyi paljon.
Jossain vaihessa -ja pari klamydiaa- myöhemmin koko homma alkoi tuntua merkityksettömältä. Päätin lopettaa.
Löysin kivan lähes kokemattoman naisen ja perustin hänen kanssaan perheen. En pettänyt naista ikinä. Liittomme kuitenkin on nyt kariutunut, sillä nainen lähti etsimään kadotettua nuoruutaan. Minä puolestaan mietin, teinkö elämäni tyhmyyden, kun jätin sen naisen joka näki epävarmuuteni läpi minussa kiinnostavan ihmisen.
Älä Peris anna kalusi viedä sinua. Pysy "periaateen miehenä" äläkä ala paneskella ympäriinsä nyt, kun huomaat, että se on mahdollista.
Jossain vaihessa -ja pari klamydiaa- myöhemmin koko homma alkoi tuntua merkityksettömältä. Päätin lopettaa.
Löysin kivan lähes kokemattoman naisen ja perustin hänen kanssaan perheen. En pettänyt naista ikinä. Liittomme kuitenkin on nyt kariutunut, sillä nainen lähti etsimään kadotettua nuoruutaan. Minä puolestaan mietin, teinkö elämäni tyhmyyden, kun jätin sen naisen joka näki epävarmuuteni läpi minussa kiinnostavan ihmisen.
Älä Peris anna kalusi viedä sinua. Pysy "periaateen miehenä" äläkä ala paneskella ympäriinsä nyt, kun huomaat, että se on mahdollista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eiköhän peris jatka vanhaan malliin satuilemalla liljalaaksolaista ja mopokerholaisista palstalle.
Jos Liljalaakson Timpan perheeseen ja Penetrators MC:n äijiin viittaat niin eipä ne liity muhun mitenkään. Mitä nyt Bicky ja Make ovat sellasia hyvänpäivän tuttuja myös palstan ulkopuolellakin, ja Timpan perheen olen monesti nähnyt esim. Prismassa ostoksilla. Ja varmasti moni muukin turkulainen on joskus törmännyt heihin tai vähintäänkin hämmästellyt kuinka liikennevaloista lähtee musta Chevy Silverado joka nostaa keulaa :)))))))))))))))))))
Samaa mieltä kurpan kanssa, sun kannattaa haudata lapselliset mielikuvitusolentosi pikimmiten. Ne eivät ole suurta taidetta, vaikka niin kuvitteletkin.
Höps! Liljalaakson asukkaat on ihan huippuja. Sopivat palstalle kuin nyrkki silmään :) Idea on aivan loistava, ja toki mielensäpahoittaja-tosikot tuovat siihen oman mausteensa.
Mutta vain 3-vuotiaan tasolla oleva väittää niiden olevan todellisia ihmisiä:)))
Mauste saapui. :)))))))))))))))
Joo, ehkä ennen oli. Sinä kun olet ollut pitkään palstalta pois niin ei ole ilmeisesti käsitystä miten ne jutut nykyään menee?
Siitä on huippuus nimittäin kaukana, kun kaikki periksen ketjut täyttyy erään kaljupäisen palstavakkarin autistisista komppailuista. Sen vuoksi niitä on alkanut pikkuhiljaa kaikki inhoamaan.
Peris haluaa ärsyttää, harrastus sekin 🙄
Eikö nyt olisi aika tappaa nuo trollihahmot ja alkas elää oikeaa elämää
Kun ei ole mitään trollihahmoja, vaan ihan oikeita ja todellisia henkilöitä. Onhan Peris ihan itse omin silmin nähnyt Turussa näitä henkilöitä, kuten mä olen myös heitä nähnyt.
Niin on se kumma että jotkut hc-ätmit jostain takahikiältä jaksavat inttää että Timpan perhe, Bicky, Make jne. olisivat muka jotain trollihahmoja. Tuntuu että kaikki turkulaiset tai Turussa asuneet ovat jonkun ihme vainon kourissa palstalla.
Onhan nämä kaikki henkilöt kirjoittaneet tällä palstalla ihan itse omilla profiileilla, kuten mm. mä, Bicky, Make, Timppa ja Näädän perheen jäsenet.
Helppohan sitä on profiileita kyhätä
Lisäyksenä vielä. En kyllä kadu liittoani ex-vaimoni kanssa, sillä sen seurauksena syntyi elämäni tärkein ihminen: tyttäreni. Hän oli kuitenkin minua kymmenen vuotta nuorempi ja minun oli helppo iskeä hänet oppimillani "pelimiestaidoilla". Se ensimmäinen naiseni oli aidosti kiinnostunut minusta vaikka olin epävarma ja tönkkö.
Et olisi sinä, jos olisit jäänyt siihen suhteeseen.
Toi kokemisen halu on tosi inhimillistä. Siksi vakiintuessa moni kokenut osaa arvostaa sitä että kumppanilla on elämä ns. samassa vaiheessa.
Toisaalta, voi niitä juoksuaikoja useampikin tulla. Tai halu lähteä ilman aikaa.
Ihan hyviä pointteja, kiitos varoituksesta. Mutta en usko että naiset olisivat yhtäkkiä musta yhtään sen kiinnostuneempia kuin tähänkään asti. Otantana siis sellaiset naiset jotka mä koen kiinnostavana. Enkä mä edes halua hoidella naisia millään viiden naisen viikkotahdilla vaikka siihen olisi mahdollisuuskin. Tavoitteeni on tällä hetkellä tutustua tähän naiseen paremmin ja katsoa että miten suhteemme kehittyy.
Kyllähän tuo eka kerta ilman muuta oli hyväksi itsetunnolle, mutta eipä mulla aiemminkaan ole ollut varsinaisesti epävarmuutta tai aloitekyvyttömyyttä. Lähinnä paskaa tuuria ja tilanteita joissa kysyntä ja tarjonta ei vain ole kohdannut.
Suvun miehet saattavat tulla selventämään sinulle kunnian käsitettä.
Olin 14 v kakara kun poikuus meni naapurin susannan kanssa. Olin jo 12 vuotiaana kovin seksuaalinen kun katselin pornoa ja luin pornolehtiä ja aloin kiinnostumaan tytöistä siihen aikaan. 14 vuotiaana aloin juomaan viinaa ja niin sain tyttöjäkin koska hommasin niille kaljaa vanhemman kaverin avulla. Eka viinapullo jonka join oli absolut vodkaa, se oli hirveän makuista mutta sitä kuitenkin join.
Maksasi sanoo kohta poks
Se mitään p**lua ole saanut
Miehen sanaa pitää uskoa