Tapailin muutaman kerran viime keväänä miestä joka asuu kauempana. Kipinää ei syttynyt ainakaan minun puoleltani, eikä seurustelua alkanut koska en kokenut että kaveri olisi minun tyyppiäni, lisäksi asiaa varjosti hänen kova juopottelunsa vapaa-aikana, mikä paljastui melko pian.
Tein ystävällisesti selväksi, etten halua jatkaa tapailuja, koska suhteella ei ole tulevaisuutta eli en tuntenut muuta kuin korkeintaan kaveruutta. Enkä ollut missään vaiheessa mitään luvannutkaan.
Kuinka ollakaan, mies ei tuntunut käsittävän selvää suomenkieltä, vaan aloitti toistuvat puhelinsoitot, joihin erehdyin alussa vastaamaan. Muutaman kerran hän oli niin päissään ettei sanoista saanut selvää.
Suutuin ja tein selväksi etten vastaa hänen häirikkösoittoihinsa, ja jos ne ei lopu, ilmoitan asiasta poliisille.
Menikin pari kk, mutta taas hän on alkanut soitella, en ole vastannut. Lisäksi hän on lähettänyt tekstiviestejä jossa kertoo ajattelevansa minua yhä eikä voi unohtaa.
Minua pistää oikeasti vihaksi, koska minulla ei ole mitään samansuuntaisia tunteita tätä häiriköijää kohtaan.
Kysyn viisaammilta, miten toimin asian kanssa? Hän ehdottelee tapaamista ja soittelee yöllä ja päivällä. Olen hirveän väsynyt, eikö tämäkin kuulu Me too osastoon?
Kuinka häiriköinnin saa loppumaan/me too
1
268
Vastaukset
- eihäiriköintiäenää
Tiedätkö että voit laittaa hänen numerosta estokieltoon? Tee se heti.
Varmista ettet koskaan vahingossakaan vastaa tuntemattomiin numeroihin, et myöskään tuon hörhön soittoihin.
Tekstiviestit voit ehkä säilyttää mahdollista häiriköintisyytettä varten.
Kyllä se aikanaan lopettaa kun ei saa sinuun mitään yhteyttä eikä vastakaikua.
Jos kuitenkin vahigossa saatat vastata, lopeta aivan heti puhelu, ilman mittä sanomatta vain katkaise puhelu heti kun tunnistat sen äänen.
Tietenkään et koskaan avaa oveasi sille. jos tulee häiriköimään, soitat heti poliisit paikalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393346Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk822940Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472411Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412310Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152225Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?322178Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1452106Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,161771Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121506Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville291393