"Pinta-alansa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, joten se on asukasluvultaan kolmanneksi suurin maanosa Aasian ja Afrikan jälkeen sekä selvästi tiheimmin asuttu maanosa."
Mites näiden faktojen ollessa tiedossa tuntuu järkevältä siirtää lisää ihmisiä tänne alueilta jotka ovat vähemmän tiheästi asuttuja? Onko Eurooppakin muutettava kokonaan autiomaaksi jotta suvakit ovat tyytyväisiä? Mistä Eurooppaan saadaan lisää pinta-alaa ruuan tuotantoon kasvavan väestön ruokkimiseen?
Rutto tappoi jo kerran puolet Euroopan väestöstä mikä oli pelastus tälle mantereelle. Lisäksi Euroopasta on aina jouduttu muuttamaan muualle koska tämä manner on ollut liian täyteen ahdettu aina ja lisää pitäisi kuulemma ottaa.
Mites näiden faktojen ollessa tiedossa tuntuu järkevältä siirtää lisää ihmisiä tänne alueilta jotka ovat vähemmän tiheästi asuttuja? Onko Eurooppakin muutettava kokonaan autiomaaksi jotta suvakit ovat tyytyväisiä? Mistä Eurooppaan saadaan lisää pinta-alaa ruuan tuotantoon kasvavan väestön ruokkimiseen?
Rutto tappoi jo kerran puolet Euroopan väestöstä mikä oli pelastus tälle mantereelle. Lisäksi Euroopasta on aina jouduttu muuttamaan muualle koska tämä manner on ollut liian täyteen ahdettu aina ja lisää pitäisi kuulemma ottaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Paras paikka olisi Sauli-Arabia. Siellä on hotua ja rahaa rajattomat määrät.
Uskontokin on käytännössä sama, sillä melkein kaikki edustavat yhtä ja samaa uskontoa. Ei olisi kotoutumisongelmia tulijoilla.
Niin...ja kun otetaan huomioon että euroopalla ei edes ole omasta taakaa energia eikä mineraalivarantoja raaka aineista puhumattakaan ......omavaraisuus on täysi nolla olla maailman elättäjä...
Indonesiasta moni suomessakaan ei tiedä mokoman naanosan olemassaolosta mutta sielläkin on populaatiota puolet koko euroopan määrästä...
"...euroopalla ei edes ole omasta taakaa energia eikä mineraalivarantoja raaka aineista puhumattakaan..."
Onko tämä sitä upouutta pöljäkeoppia, jossa tosiasiolla ei ole mitään roolia?
Pohjanmerellä ja Norjanmerellä pumpataan öljyä ja maakaasua, keskisessä Euroopassa on hiiltä ja ruskohiiltä lähes maailman tappiin, Turpeesta ja biomateriaaleista en viitsi edes puhua yhtään mitään. Kiirunasta on kaivettu rautamalmia sata vuotta ja homma jatkuu vielä toiset sata vuotta. Muita malmioita en edes jaksa luetella.
Näillä tiedoillako sitä persut rakentavat uutta uljasta maailmaansa? Voi elämän kevät!
Tyhmyys tiivistyy femakkonaiset vasemmistolaissa.Euroopan öljyvarantoja hallitsee.norja ja Britannia joista toinen ei ole EU saa ja toinen lähtemässä
..hiilen käyttöä ollaan nyt ilmasto syistä a.kieltämässä ja turve on jo ainakin Suomessa pannassa..montako.öljylähdettä.tiedät Euroopassa olevan ?
Sähköautot ei ole pelastus koska sähkön tuottaminen vaatii fossiilisia energiaa edelleen. Tuuli ja bioenergian on marginaalissa....totta puhuen bioenergian tuotantolinja vaatii hiilidioksidia tuottavaa raaka ainetta..otetaan nyt esimerkkinä lehmien ja sian lanta.
"Pohjanmerellä ja Norjanmerellä pumpataan öljyä ja maakaasua, keskisessä Euroopassa on hiiltä ja ruskohiiltä lähes maailman tappiin, Turpeesta ja biomateriaaleista en viitsi edes puhua yhtään mitään. Kiirunasta on kaivettu rautamalmia sata vuotta ja homma jatkuu vielä toiset sata vuotta. Muita malmioita en edes jaksa luetella. "
Öljyä, rautaa, hiiltä ja maakaasua... Ei enää eletä mitään 1800-lukua. Jos olet huomannut niin öljyn, hiilen ja maakasun käyttöä ollaan lopettamassa eikä lisäämässä.
Ja jo nykyään tilanne on tämä:
"Euroopassa ainoa energiaomavarainen maa on Tanska. Koko Euroopan energiaomavaraisuus on 47 prosenttia, eli energiariippuvuus on noussut yli puoleen kulutuksesta. Suomi on vain noin 30 prosenttisesti energiaomavarainen, mutta tilanne vaihtelee eri puolella maata. Esimerkiksi Itä-Suomi on yli 50 prosenttia energiaomavarainen. Hiljattain arvovaltainen asiantuntijaryhmä totesikin että Suomessa moderni energiapolitiikka nähdään kilpailukykyä heikentävänä kustannustekijänä, kun taas esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa ja Itävallassa energiapolitiikkaa pidetään kokonaisvaltaisena kilpailuetuna, talouskasvua ja työllisyyttä lisäävänä mahdollisuutena. "
http://www.tarjacronberg.fi/puheita_sisalto.php?id=140522846561979
"Pohjanmerellä ja Norjanmerellä pumpataan öljyä ja maakaasua, keskisessä Euroopassa on hiiltä ja ruskohiiltä lähes maailman tappiin, Turpeesta ja biomateriaaleista en viitsi edes puhua yhtään mitään"
Hyvää, puhdasta energiaa. Ja edullistakin verrattuna jollain ties mitä myrkyllisiä kemikaaleja sisältävillä aurinkopaneeleilla ja terveyshaittoja aiheuttavilla tuulimyllyillä tuotettuun energiaan jossain Afrikassa.
Persut eivät vihervihassaan ollenkaan ajattele asioita luonnon kannalta.
Pökiö vihervassu ei ymmärrä noiden polttoaineidensaastuttavan. Vihertyhmyyttä. Ellei vitsiksi jonkun kirjoittama. Sittenkin älytöntä.
Miksi pitää tunkea pienelle alueelle koko afrikan ja lähi-idän väestö? Tähän yksinkertaiseen kysymykseen ei osaa näköjään kukaan vastata. En kaipaa typeriä aavikkovastauksia joissa haukutaan kirjoittajia, ja puhutaan aina asian vierestä.
Juuri syitä voidaan miettiä kun analysoi sipulien vaellusta ja lisääntymistä...sipulit on kuin some alit..
Ja väestösiirrot rahoitetaan lisävelalla
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005856611.html?ref=rss
Jos kaikki asuisivat Euroopassa, niin se olis aika äkkiä game over.
Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, niin se vaatisi KOLMEN maapallon resurssit.
Jos suomalaiset asuisi 1500 km etelämpänä maassa jossa ei ole metsäteollisuus hiilipäästöt olisi 70 prosenttia. Pienemmät.. suomalaista kaduntallaakaa on.turha syyllistää siitä että tässä maassa on metsäteollisuus.
Voidaanhan metsäteollisuus aina lopettaa ja alkaa elämään maahanmuuton tuomalla kasvulla. Halpa työvoima tuo teollisuuden takaisin Suomeen, kunhan vain AY-liike antaa periksi ja sallii irtisanomiset.
Eikö olisi hienoa ostaa aidot Niken lenkkarit, jotka olisi tehty Suomessa?
Metsäteollisuus on saastuttavaa ja vanhanaikaista, neuvostoajan jäänne, ei kuulu urbaaniin eurooppalaiseen elämänmuotoon. Sosiaalinen bisnes on nykyaikaa, saasteeton tapa pitää yllä elintasoa ja tasa-arvoa koko maailmassa.
"Kuvitteletko tietäväsi paremmin kuin artikkelin kirjoittajat? "
En vain kuvittele, minä tiedän.
Lainaat lukion maantiedon oppikirjaa nimeltä Tellus 2. Siirilä on varmaankin ihan pätevä peruskoulun pedagogi, mutta minä olen opiskellut hieman enemmän näitä asioita kuin vain lukion oppimäärässä vaaditaan. Koulukirjat sopivat koululaisille, joten kannustan sinua opiskelemaan.
Koeta nyt ymmärtää, että fossiilisista polttoaineistakin täytyy tietää hieman enemmän kuin vain se yhden sivun teksti lukion oppikirjassa.
Voi teitä. Nauraahan tässä pitäisi, mutta kun säälin tunne voittaa.
Kyllä luonontieteiden perusteita on mahdollista opetella niin pitkälle että kukaan muu ei niitä enää ymärrä mutta sitä kutsutaan uskonnoksi...
Laitahan poju todistusta pöytään, edes yksi pätevyydestäsi. Helppohan se on huudella nettipalstoilla osaavuuttaan, vaikkei ole mitään todisteita koulutuksestaan eikä pätevyydestään. Vai että tiedät paremmin...hehhehhhehheee. Eipä taida olla sinusta ukko rähjä kuin tyhjän puhujaksi. Olisihan se kiva jos olisi tohtorinarvo tai professorin titteli oikeassa elämässä. Nyt on vain palstatrollin pätevyys. Sehän se sinua taitaakin eniten kammeta. Kun ei kyvyt riitä. Voi voi.
Tuossa oppineelle lisää faktaa
http://www.atmosmare.fi/atmosmare/ajankohtaista/maakaasu_on_ilmaston_kannalta_huono_vaihtoehto.432.news
http://www.co2-raportti.fi/?page=ilmastouutisia&news_id=3370
https://yle.fi/uutiset/3-10274537
Minkähän tasoiseksi tietäjäksi Moktar itsensä oikein kuvittelee?
""Kuvitteletko tietäväsi paremmin kuin artikkelin kirjoittajat? "
"En vain kuvittele, minä tiedän." ( Vaatimaton kommenttisi)
"Lainaat lukion maantiedon oppikirjaa nimeltä Tellus 2. Siirilä on varmaankin ihan pätevä peruskoulun pedagogi, mutta minä olen opiskellut hieman enemmän näitä asioita kuin vain lukion oppimäärässä vaaditaan. Koulukirjat sopivat koululaisille, joten kannustan sinua opiskelemaan.""
Kirjoitin tämän :
"Ei maakasukaan ole niin puhdasta käyttää kuin luulisi."
Sen jälkeen aloit sekoilemaan ja kehumaan itsesi tietävämmäksi.
Kerro nyt ihan omin sanoin , miten näkemyksesi poikkeaa tuosta lauseesta?
Yhtäkkiä alkoi tulemaan kylläminätiedänparemmin-selitystä.
Et kai ole kaasuyhtiön leivissä kun noin kiellät maakasun haittapuolet?
Edelleen, törkeää itseriittoisuutta ja ylenkatsomista. Kerro rehellisesti, millä pätevyydellä vingut?
https://yle.fi/uutiset/3-10274537
"..minä olen opiskellut hieman enemmän näitä asioita kuin vain lukion oppimäärässä vaaditaan...
.."En vain kuvittele, minä tiedän.".."Koeta nyt ymmärtää, että fossiilisista polttoaineistakin täytyy tietää hieman enemmän kuin vain se yhden sivun teksti lukion oppikirjassa..."
Keksi nyt lisää.
Naurattaahan se moktaria. Sano nyt vielä että nauretaan yhdessä;)))))))))
Jees, kovin on nauravaista tyyppiä. Yksinään kikattelee mielikuvitusystäviensä kanssa krapulassa.
Tyypillinen vihreä hullu joka hourailee faktoja omassa mielikuvitusmaailmassaan
Pitääkö tämäkin maanosa pilata liikakansoituksella? Eikö voi säilyttää edes yhden vauraan ja elinvoimaisen alueen, joka voisi täten auttaa kehitysmaita. Nyt tämä ”moottori” tuhotaan, eikä se tuhottuna auta yhtään mitään tai ketään. Onks tässä järkee vai ei?
Eurooppa on tiheimmin asutettu maanosa
Ajatelkaa vaikka Hollantia ja Tanskaa