Menneisyys alkoi kummittelemaan!

setunne

Olen jo varttuneempi (viimeinen väri alkaa pukata päähän;)). Olen tämän vuoden aikana lukenut ihmisten kokemuksia ja kirjo on melkoinen kokemuksista tältä saralta.

25 vuotta sitten tapasin elämäni rakkauden ja 2005 erottiin naisen aloitteesta. Itselläni oli tuolloin henkilökohtaisia työ, velka, masennusongelmia ja ne pahentuivat niin, että seksielämä hiipui ja tottakai perheen perustamisesta ei tullut mitään vaikka exä oli sitä halunnut koko sydämmessään. Ymmärsin häntä koska nuo asiat saivat hänet voimaan pahoin suhteessamme ja halusi eron.

Itselläni meni sellaiset 5-6 vuotta kasata elämäni mosaiikkitaulua, siis löytää itsensä uudestaan. Jossain vaiheessa kuulin exän menneen naimisiin ja muutaman vuoden kuluttua kuulin hänen tulleen raskaaksi, olin aidosti onnellinen hänen puolesta, mutta toisaalta romahdin, melkoista vuoristorataa siis.

Sain elämästäni kiinni, tervehdyin masennuksesta, sain hyviä työ mahdollisuuksia ja uusia harrastuksia, elin ihan itselleni enkä eromme jälkeen ole harkinnutkaan uuden suhteen löytämista ja aloittamista. Olen ollut niin tyytyväinen elämääni, eikä exä ole kummitellut mielessä näiden vuosien aikana, en ole nähnyt häntä, ei olla oltu millään muotoa yhteydessä.

On aika vaikea käsitellä tai edes ymmärtää, mitä minulle on tämän vuoden aikana tapahtunut, oon pihalla kuin lintulauta ja tämä alkiu tammikuussa Exä:n tullessa kuin puskista mieleen, se vain tuli (syytä en tiedä).

Nyt olen koko vuoden ajatellut häntä, olen itkennyt kuin pikkulapsi ja ymmärtänyt sen tosiasian, etten pystynyt toteuttamaan hänen haaveitaan yhteisestä elämästä ja perheestä. Sattuu ihmiset, se sattuu. Olen tajunnut myös kuinka paljon hän rakasti minua, kaikki ne sanat ja teot on todistanut sen. En voi saada enään perhettä. Luulin siis käsitelleeni kaiken elämästäni ja ollen siinä uskossa että olen sinuit kaiken asioiden suhteen.

En enään saa korjattua, eikä menneisyyttä saa takaisin, enkä saa häntä takaisin, niin raadollista.

Mutta rakastan häntä, sitä ei kukaan voi ottaa minulta pois. Me vannottiin aikanaan että olemme yhdessä elämämme loppuun asti ja vielä taivaassakin. Aion pitää lupaukseni, vaikka hän puuttuu rinnaltani.

2

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • girlfriend

      Hienoa, että voit nyt paremmin. Mitä tulee menneisyyteesi on todettava, että monille naisille on tärkeää päästä naimisiin ja saada perhe. Melkein kaikki naiset sen lapsen kuitenkin haluavat. Viimeistään joskus 35 ikävuoden vaiheilla se lapsentekotarve naisella herää viimeistään, usein jo aiemmin. Ymmärrän, ettei naisesi voinut ns. voinut jäädä odottamaan.Toinen asia on, että naisenkin on pakko saada seksiä. Ei kukaan kestä ilman. Ymmärrän, että suret tilannettasi. Voisitko sitten vielä perustaa perheen jonkun toisen kanssa ? Vai onko ongelmasi vain se, että menetit exän, eikä sinulla ole perhettä nimenomaan hänen kanssaan ? Aika kauanhan siitä teidän erosta on. Jos aikoinaan et sitä käsitellyt, ilmeisesti käsittelet sitä sitten nyt. Kenekään perhe-elämään ei pidä sekaantua. Anna exän elää omaa elämäänsä jos te ette nyt muutoinkaan mitään ns. ystäviä ole ollet eronne jälkeen.

      • setunne

        Joo en tiedä mitä nyt käsittelen, mielestäni käsittelin eronikin aikanaan aika perusteellisesti. Me erottiin hyvissä väleissä, ei riitaa jne. Eikä tulisi mieleeni mennä sekaantumaan, olen periaatteen mies . Kiitos muuten vastauksesta ja olet todellakin oikeassa tuosta Naisten lastenteko tarpeesta juuri tuossa iässä viimeistään ne täytyy tehdä, muuten on out niistä puuhista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      394
      895
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe