Lähde yle.
Hoitajien palkkoja korjattu 20 Me:lla
Terveysalan ammattilaisten, Superin ja
Tehyn jäsenille on korvattu väärin
perustein maksettuja palkkoja jopa
noin 20 miljoonan euron edestä.
Virhe johtuu siitä, että hoitajille
maksettiin alempaa palkkaa puuttuvan
koulutuksen perusteella, vaikka kunta-
alan sopimukset muuttuivat jo 2012.
Käytännössä palkasta alennettiin jopa
10 prosenttia, vaikka työn vaatimustaso
oli sama kuin muillakin työntekijöillä.
Liittojen mukaan liian vähän palkkaa
saaneita hoitajia on tuhansia ja
suurimmat korjaukset hoitajaa kohti
ovat olleet jopa 5 000 euroa.
Liittoon kuuluvat hoitaa asian luottari, vapaamatkustajat saa hoitaa itse saavat.
Hoitajien palkkoja korjattu 20 Me:lla
Terveysalan ammattilaisten, Superin ja
Tehyn jäsenille on korvattu väärin
perustein maksettuja palkkoja jopa
noin 20 miljoonan euron edestä.
Virhe johtuu siitä, että hoitajille
maksettiin alempaa palkkaa puuttuvan
koulutuksen perusteella, vaikka kunta-
alan sopimukset muuttuivat jo 2012.
Käytännössä palkasta alennettiin jopa
10 prosenttia, vaikka työn vaatimustaso
oli sama kuin muillakin työntekijöillä.
Liittojen mukaan liian vähän palkkaa
saaneita hoitajia on tuhansia ja
suurimmat korjaukset hoitajaa kohti
ovat olleet jopa 5 000 euroa.
Liittoon kuuluvat hoitaa asian luottari, vapaamatkustajat saa hoitaa itse saavat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä valehtele.
Katja Tuomi huomasi asian ja otti sen esille.
Jokainen, joka on saanut liian vähän palkkaa hakee korjausta itse.
Liitto vain suosittelee eikä mitään muuta.
Vastaus PieniPiruVasempaan
Minä en valehtele. Tästä kertoi kuntainliiton edustaja TV:sä. Hän sanoi että jotka on liiton jäseniä heidän asiansa hoitaa luottamusmies. Liitoon kuulumattomat hoitaa asiat itse. Se ei ole minun keksimää.
Älä tule syyttään siitä mistä et näköjään mitään tiedä. Jos kuntainliiton edustaja valhetteli niin sille en voi mitään, minä vaan kerron sen mitä kuulin.