IPPC:n raportissa ei lentoliikenteen päästöjä

Voitte ihan rauhassa ajella vähäpäästöisillä autoillanne, Niiden päästöt ovat vain n. sadas-osa lentoliikenteen päästöistä. Hallitukset ummistavat tietoisesti silmänsä lentoliikenteen päästöistä sillä sehän olisi kuolinisku globalisaatiolle ja EU-liittovaltiolle, Vapaa liikkuvuus, vaikka se tuhoaisi koko elämän, on tärkeämpää.
Ruotsalaiset asiantuntijat ilmoittivat että tämä vuosi (2018) on siitä merkittävä että ruotsalaiset kuluttavat lentoliikenteessä enemmän kuin mitä yksityinen-, julkinen-, tavaraliikenne ja lämmitys kuluttavat yhteensä.

Tietysti se harmittaa että trafimaksut kohdistetaan siten että se kohdistuu väärään viiteryhmään.
Finnair onkin ilmoittanut 10% vuotuisen kasvun jatkuvan tänäkin vuonna ja hallitus on tyytyväinen tällaisiin kasvulukuihin.

Nykyisissä ajoneuvo-käytössä olevevissa mäntämoottoreissa palaminen on tarkoin säädeltyä. Polttoaine ruiskutetaan 200 - 300 barin paineella hienona sumuna tasaisesti palotilaan jossa palaminen tapahtuu pääasiassa 100 - 200 barin paineessa joka osaltaan varmistaa täydellisen palamisen. mahdollinen noki jota muodostuu epätäydellisessä palamisessa poltetaan pois katalysaattorissa. Palamistulos on lähes 100%:sti vesihöyryä ja pieni osa CO2- eli hiilidioksidia.

Hiilidioksidi ei ole edes "paha" kaasu. Sitä on ollut ilmakehässä aina, hiili- ja devonikaudella jopa moninkertainen nykyiseen verrattuna. Hiilidioksidia pitää olla ilmakehässä, jos sitä ei olisi ollut niin elämää maapallolla ei olisi olemassa. Kaiken kukkuraksi on olemassa hiilinieluja jotka imaisevat ylimääräisen hiilidioksidin niin tehokkaasti että ilmastotutkijatkaan eivät ymmärrä mihin hiili katoaa.
Tutkijat yrittävät löytää nämä hiilinielut.

Hiilidioksidi ei siis ole mikään ongelma.
Jo vuosikymmeniä on osattu pelätä ikiroudan alaisten miljardien tonnien kokoisten metaani, etaani, butaani jne kaasujen pääsemistä ilmakehään ikiroudan sulaessa ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Suihkuturbiineissa palotila ei ole suljettu, Parhaimmissakin suihkuturbiineissa palaminen on epätäydellistä ja peräti n. 10-15% ruiskutetusta polttoaineesta jää palamatta. Se johtuu siitä ettei palaminen tapahdu tasaisesti. Polttaminen tapahtuu ahtimen jälkeen polttokammiossa jossa paine ei saa nousta koskaan yli ahtimen paineen eli palaminen tapahtuu alle 10 barin paineessa ja palamislämpötilat ovat tällöin huomattavasti alemmat kuin mäntämoottoreissa..

Suihkuturbiinin pahin ominaisuus ei ole kuitenkaan epätäydellinen palaminen vaan se että se työntää kaasuuntuneet metanolit ja etanolit )15%) sellaisenaan ilmakehään, Nämä kaasut ovat täysin verrattavassa Siperian ikiroudan alaisiin metaani-kaasuihin, Metaaneille ja yleensäkin hiilivetykaasuille ei ole olemassa mitään nieluja, ne ovat hyvin pysyviä kaasuja ja leijuvat ilmakehän ylimmissä kerroksissa hyvin pitkiä aikoja.

Nykyiset suihkuturbiinit kuluttavat keskimäärin 2,5 - 4,0 litraa/100km/matkustaja, Edestakainen matka Pattayalle (20 000km) kulutus henkilöä kohden 500 - 800litraa polttoainetta.
35432
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Rahtilaivatkin kulkevat jäteöljyllä.

1Äänestä

Lukekaa miten diletantit "asiantuntijat/poliitikot" ja globalistit pähkäilevät miten uusien hiilinielujen rakentamiseen tarvittava tekniikka on vielä lapsenkengissä.
Heidän suurin huolenaiheensa pitäisi olla metaani- ym muut ilmakehään pitka-aisesti jäävät kaasut jotka ovat ne todellinen uhka elämän jatkumiselle maapallolla.

Tiedeyhteisö on jo aikoja sitten todennut että jos metaani-etaanikaasut pääsevät ilmakehään niin maapallolle käy samoin kuin lähellä sijaitsevalle planeetalle Venukselle. Sen lämpötila nousi suhtellisen nopeasti yli vedenkiehumispisteen ja jatkoi sen saavutettuaan aina nykyiseen n. 500 asteeseen. Syy Venuksen tuhoutumiseen oli kuitenkin sen hiukan maapalloa vähäisempi painovoima joka ei pystynyt pitämään suojaavaa ilmakehää ja se haihtui avaruuteen, Venus menetti myös 500 asteeseen höyrystyneen vetensä.

https://yle.fi/uutiset/3-10444654

Itseasiassa maapallolla esiintyvät hiilinielut toimivat niin tehokkaasti että asiantuntijatkin ovat hämmästyneitä. Tutkijat yrittävät löytää selityksen mihin hiili katoaa ja he etsivät uusia entuudestaan tuntemattomia hiilinieluja joka selittäisi hiilidioksidin nopean katoamisen.
Monet arvostetut professoritasoiset ilmastotutkijat ova toistuvasti ihmetelleet mihin hiilidioksidi katoaa. Heidän laskelmiensa mukaan sitä pitäisi olla monikertaisesti siihen nähden mitä sitä tuotetaan.

Norjalainen ilmastotutkija, Professori Tom Hagalstad kertoo että hiilidioksidi katoaa n. viidessä vuodessa ilmakehästä jos sen tuotanto loppuisi. Myös elämä katoaisi saman tien.
Hiilidioksidia on siis ollut aina ja sitä pitää ollakkin, muuten kasvien yhteyttäminen loppuu ja se merkitsee myös elämän loppua koska yhteyttäminen tuottaa eläimille ja ihmisille välttämätöntä happea. Tom Hagalstad toteaa että luonnon omat hiilinielut toimivat niin tehokkaasti että on turha yrittää keksiä uusia keinotekoisia hiilinieluja jotka kenties poistavat hiiltä mutta eivät tuota happea sillä luonto on osannut hoitaa hiilenkierron nykyisiä suuremmillakin hiilidioksidi-pitoisuuksilla yksinkertaisesti viherkasvien nopeammalla ja biomassaa kasvattavalla synteesillä.

2Äänestä
  • Syyttäkää lehmää

    Äänestä

  • Noon enimmäkseen purjelaivoja?

    Äänestä

  • Autoja on pitkälti toista miljardia. Onko niiden sijainnista saatavilla samanlainen karttapalvelu?

    1Äänestä

  • Autoja.maailmalla kirjoitti:

    Autoja on pitkälti toista miljardia. Onko niiden sijainnista saatavilla samanlainen karttapalvelu?

    Mitä enemmän autoja sitä enemmän kasvien tarvitsemaa vettä (vesihöyryä) ja hiilidioksidia.
    Toisin kuin liikennelentokoneissa.

    1Äänestä

  • miniörkki kirjoitti:

    Mitä enemmän autoja sitä enemmän kasvien tarvitsemaa vettä (vesihöyryä) ja hiilidioksidia.
    Toisin kuin liikennelentokoneissa.

    Auto on kasvin ystävä

    Äänestä

Eikös takseilla ajelukin ole ympäristöteko? Ympäristömies Jani Toivola näytti mallia ja ajoi taksilla 22000 euron edestä. Ja jos vielä jokainen saisi tuon summan yhteiskunnalta käyttöön ajeluitaan varten, niin a vot, oltaisiin ympäristötekokansa kertaheitolla!

1Äänestä
  • Jani Toivolan moraalikäsitykset korreloivat suoraan vihervasemmiston moraaliin. Suvaisevaisuus sallii tällaisen yhteiskunnan yhteisten verovarojen väärinkäytön ja verovilpin yhteiskunnan verovaroilla rahoittaman sairasloman aikana kunhan päämäärä on heidän mielestään ylevä.
    Vihervasemmisto ummistaa silmänsä myös ilmastoa todella saastuttavilta epäkohdilta.
    Milloin olette nähneet vihervassarin olleen sitä mieltä että lentoliikenne on kiellttävä siinä kuin autoilukin.

    Taisi se Pentti Linkola tästä lentelystä varoitella, mutta Pentin puheet taitaa olla sitä pahinta saastaa mitä vihervassarien korvia saastuttaa

    2Äänestä

Olen tosiaan huolestunut ilmaston lämpiämisestä, haluan sen tuoda tässä selkeästi esille.
Haluan tehdä tiettäväksi että ilmasto-asiantuntijat ja yhteiset hallitusten julkaisemat lausunnot ovat poliittisesti tarkoitushakuisia ja niissä keskitytään epäolennaisiin seikkoihin jotka palvelevat lähinnä teknologis-poliittisia päämääriä kuten hiilinielujen rakentelua.

Tosiasia on että kaikki ilmakehään päästetyt kaasut muutetaan hiilidioksidi-päästöiksi tietyllä kertoimella korjttuna. Metaanin korjauskerroin on 29 eli kun mitataan esim metaania olevan ilmakehässä 1kg/km^3 niin se ilmoitetaan hiilidioksidi-pitoisuutena 29kg/km^3.
Eihän tällatavoin voi syntyä mitään selkeää käsitystä mikä ilmastossa todella on vialla ja mitä ovat be toimet joihin on keskityttävä. Metaania ei poista minkäänlaiset keinotekoiset hiilinielut, silloin on puhuttava metaani-nieluista.

Poliitikot ja ilmasto-asiantuntijat hämäävät tietoisesti. Ilmakehän tuhoutuminen ei saa vaarantaa globalistien unelmaa vapaasta kilpailusta jossa ylikansallisten korporaatioiden valta ylittää itsenäisten valtioiden vallan, Vastalahjana duunareille tarjotaan vapaata likkuvuutta "rajattomien" rajojen yli, tarjouksessa on mukana vielä subventoitu ja halpa lentomatkustus...

1Äänestä

Lentokoneiden päästöillä ole mitään merkitystä. Lentokoneita ei ole maailmassa kuin kourallinen, kun taas autoja on lähes jokaisella räkänokalla. Suomessakin on henkilöautoja joka toiselle asukkaalle. Pienistä puroista syntyvät ne isot päästöt, eivät muutamasta isommasta saastuttajasta.

1Äänestä
  • Ihmekään että olet ikityötön, kun et osaa laskea, etkä hahmota kokonaisuuksia.

    Äänestä

  • vittuakouikutat kirjoitti:

    Ihmekään että olet ikityötön, kun et osaa laskea, etkä hahmota kokonaisuuksia.

    Itse olet ikityötön persutti joten älä viisastele. Perkelettäkö öriset.

    Äänestä

  • Vai sellaista oli teillä uuvatti.

    1Äänestä

  • Nykyiset+polttomoottorit+tuottavat+vesihöyryä+lähes+!00%:sti,+sen+lisäksi+ne+tuottavat+äärettömän+vähän+hiilidioksidia+joka+on+välttämätöntä+esim+viherkasveille+jotka+edelleen+fotosynteesin+avulla+tuottavat+happea+ihmisille+ja+eläimille.Eykö+tiedä+että+maapallon+ilmakehässä+on+ollut+hiilikaudella+n.+kolme+kertaa+enemmän+hiilidioksidia+kuin+sitä+on+tällähetkellä,+huolimatta+siitä+että+autoja+on+nyt+miljardi.Suihkuturbiini+tuottaa+erilaisia+päästöjä+palamatta+jääneiden+hiilivetyjen+muodossa.+Suihkukoneen+metanoli-etanoli+ym+hiilivetypäästöt+ilmoitetaan+kuitenkin+erilaisilla+tuulesta+temmatuilla+kertoimilla+korjattuna+muka+hiilidioksidin+päästöarvoina.Esim+metaanin+oletettu+korjauskerroin+ilmoitetaan+olevan+29.+Metaanin+haitallista+korjauskerrointa+ei+ole+edes+tieteellisesti+todettu.+Monet+kemian+asiantuntijat+pitävät+sitä+täysin+huuhaana+ja+kertovat+sen+olevan+jopa+kymmenkertainen+eli+n.+300.Mitään+tutkimusta+yläilmakehään+jäävien+hiilivetykaasijen+haitallisuudesta+ei+ole+vielä+tähän+päivään+mennessä+tehty.+Kaikki+perustuu+olettamuksiin+ja+arvioihin.+Ei+tiedetä+miten+ilmakehän+ylimpiin+kerroksiin+jäänet+hiilivetypäästöt+reagoivat+ultravioletti-+tai+muihin+säteisiin.+Krakkautuvatko+ne+kenties+vieläkin+haitallisemmiksi+yhdisteiksi.+Mitään+käsitystä+niiden+haitallisuudesta+ei+ole+pelkästään+sen+vuoksi+että+ne+on+jätetty+kokonaan+pois+ilmasto-arvioinneista+viimeiset+30+vuotta+ja+niin+näyttää+jatkuvan+myös+tästä+raportista+eteenpäinikn.Auton+moottori+tuottaa:-vesihöyryä+(ei+mitään+ongelmaa,+tiivistyy+nopeasti+kasvien+imettäväksi)-hiilidioksidia+(ei+ongelmaa+päinvastoin,+välttämätön+kasvihuonekaasu+joka+mahdollistaa+fotosynteesin+ja+hapen+tuoton)Suihkuturbiini+tuottaa:-Massoittain+erilaisia+hiilivetyjä+jotka+UV-säteilyn+vaikutuksesta+muodostavat+toistaiseksi+täysin+tutkimattomia+yhdisteitä._tuottaa+myös+vesihöyryä+ja+hiilidioksidia+joka+ei+ole+ongelmahttps://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lentoliikenteen-paastot-kasvavat-hirmuista-vauhtia-nain-huimasti-thaimaan-reissu-tuottaa-paastoja-autoiluun-verrattuna/6702200#gs.jypXG8ATässä+Finavian+ilmoituksessa+ilmoitetaan+harhaisesti+lentoliikenteen+päästöjen+olevan+samanlaisia+kuin+muullakin+liikenteellä.+Sitä+ne+eivät+todellakaan+olehttps://www.finavia.fi/fi/lentoliikenne-ja-ilmastoTodellisuudessa+ei+edes+tiedetä+mitä+myrkkyjä+yläilmoissa+lentävä+suihkuturbiini+tuottaa.+Viitteitä+myrkyllisten+organo-fosfaattisyen+myrkyllisten+aineiden+pääsystä+koneiden+ilmastointi-järjestelmiin+on+olemassa+mutta+yhtiöt+kieltävät+niiden+olemassaolon.Organofosfaatteja+käytetään+polttoaineen+lisäaineena+ja+niitä+käyttivät+menestyksellisesti+natsit+kaasukammioissan.+Lisäksi+niitä+käytetään+yleisesti+hyönteismyrkyissä.+ja+kasvinsuojeluaineissa.https://www.theguardian.com/science/2017/aug/19/sick-crew-toxic-air-planes-frequent-flyers-ill

    2Äänestä

  • vittuakouikutat kirjoitti:

    Ihmekään että olet ikityötön, kun et osaa laskea, etkä hahmota kokonaisuuksia.

    Toki lentoliikenteen päästöillä on merkitystä kun tiedetään että lentoliikenteen kuluttama polttoainemäärä ylittä esim. Ruotsissa ja useissa muissakin länsimaissa ajoneuvoliikenteessä ja lämmityksessä käytetyn polttoainemäärän.
    Sinähän simppeli olet!

    Maailman 40 000 liikennekoneella lennettiin n. 3,7 miljardia lentoa. Päästöt ovat huikeat koska hiilivetyjen haitallisuudesta on jo tieteellistä faktaa.

    Noin miljardin auton päästöt tuottavat pääasiassa kasvien tarvitsemaa vesihöyryä ja yhteyttämiseen tarvittavaa hiilidioksidia

    2Äänestä

  • miniörkki kirjoitti:

    Nykyiset+polttomoottorit+tuottavat+vesihöyryä+lähes+!00%:sti,+sen+lisäksi+ne+tuottavat+äärettömän+vähän+hiilidioksidia+joka+on+välttämätöntä+esim+viherkasveille+jotka+edelleen+fotosynteesin+avulla+tuottavat+happea+ihmisille+ja+eläimille.Eykö+tiedä+että+maapallon+ilmakehässä+on+ollut+hiilikaudella+n.+kolme+kertaa+enemmän+hiilidioksidia+kuin+sitä+on+tällähetkellä,+huolimatta+siitä+että+autoja+on+nyt+miljardi.Suihkuturbiini+tuottaa+erilaisia+päästöjä+palamatta+jääneiden+hiilivetyjen+muodossa.+Suihkukoneen+metanoli-etanoli+ym+hiilivetypäästöt+ilmoitetaan+kuitenkin+erilaisilla+tuulesta+temmatuilla+kertoimilla+korjattuna+muka+hiilidioksidin+päästöarvoina.Esim+metaanin+oletettu+korjauskerroin+ilmoitetaan+olevan+29.+Metaanin+haitallista+korjauskerrointa+ei+ole+edes+tieteellisesti+todettu.+Monet+kemian+asiantuntijat+pitävät+sitä+täysin+huuhaana+ja+kertovat+sen+olevan+jopa+kymmenkertainen+eli+n.+300.Mitään+tutkimusta+yläilmakehään+jäävien+hiilivetykaasijen+haitallisuudesta+ei+ole+vielä+tähän+päivään+mennessä+tehty.+Kaikki+perustuu+olettamuksiin+ja+arvioihin.+Ei+tiedetä+miten+ilmakehän+ylimpiin+kerroksiin+jäänet+hiilivetypäästöt+reagoivat+ultravioletti-+tai+muihin+säteisiin.+Krakkautuvatko+ne+kenties+vieläkin+haitallisemmiksi+yhdisteiksi.+Mitään+käsitystä+niiden+haitallisuudesta+ei+ole+pelkästään+sen+vuoksi+että+ne+on+jätetty+kokonaan+pois+ilmasto-arvioinneista+viimeiset+30+vuotta+ja+niin+näyttää+jatkuvan+myös+tästä+raportista+eteenpäinikn.Auton+moottori+tuottaa:-vesihöyryä+(ei+mitään+ongelmaa,+tiivistyy+nopeasti+kasvien+imettäväksi)-hiilidioksidia+(ei+ongelmaa+päinvastoin,+välttämätön+kasvihuonekaasu+joka+mahdollistaa+fotosynteesin+ja+hapen+tuoton)Suihkuturbiini+tuottaa:-Massoittain+erilaisia+hiilivetyjä+jotka+UV-säteilyn+vaikutuksesta+muodostavat+toistaiseksi+täysin+tutkimattomia+yhdisteitä._tuottaa+myös+vesihöyryä+ja+hiilidioksidia+joka+ei+ole+ongelmahttps://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lentoliikenteen-paastot-kasvavat-hirmuista-vauhtia-nain-huimasti-thaimaan-reissu-tuottaa-paastoja-autoiluun-verrattuna/6702200#gs.jypXG8ATässä+Finavian+ilmoituksessa+ilmoitetaan+harhaisesti+lentoliikenteen+päästöjen+olevan+samanlaisia+kuin+muullakin+liikenteellä.+Sitä+ne+eivät+todellakaan+olehttps://www.finavia.fi/fi/lentoliikenne-ja-ilmastoTodellisuudessa+ei+edes+tiedetä+mitä+myrkkyjä+yläilmoissa+lentävä+suihkuturbiini+tuottaa.+Viitteitä+myrkyllisten+organo-fosfaattisyen+myrkyllisten+aineiden+pääsystä+koneiden+ilmastointi-järjestelmiin+on+olemassa+mutta+yhtiöt+kieltävät+niiden+olemassaolon.Organofosfaatteja+käytetään+polttoaineen+lisäaineena+ja+niitä+käyttivät+menestyksellisesti+natsit+kaasukammioissan.+Lisäksi+niitä+käytetään+yleisesti+hyönteismyrkyissä.+ja+kasvinsuojeluaineissa.https://www.theguardian.com/science/2017/aug/19/sick-crew-toxic-air-planes-frequent-flyers-ill

    Katalysaattorittomat autot tuottavat häkää CO. EU-direktiivi pakotti polttomoottoriautoihin katalysaattorit, jotka hapettaa häkän eli hiilimonoksidin CO hiilidioksidiksi CO2. Lisäksi katalysaattorista tulee typen oksideja NOX. En tiedä, onko ilokaasua.

    Mutta kaiken kaikkiaan EU on keksinyt ikiliikkujan, miten lypsää jäsenmaksajiaan.

    1Äänestä

  • Hjyvä.EU kirjoitti:

    Katalysaattorittomat autot tuottavat häkää CO. EU-direktiivi pakotti polttomoottoriautoihin katalysaattorit, jotka hapettaa häkän eli hiilimonoksidin CO hiilidioksidiksi CO2. Lisäksi katalysaattorista tulee typen oksideja NOX. En tiedä, onko ilokaasua.

    Mutta kaiken kaikkiaan EU on keksinyt ikiliikkujan, miten lypsää jäsenmaksajiaan.

    Olet+oikeassa,+EU+on+keksinyt+ikililiikkujan+ja+hallitukset+hyödyntävät+IPCC:n+tuottamaa+lusmutietoa+hiilidioksidi-päästöistä+asettamalla+veroja+autoilijoille.+On+ymmärrettävää+että+autoilua+verotetaan+sillä+täytyyhän+teiden+kunnosta+huolehtia.+Autoilua+verottamalla+ei+maailmaa+ja+ilmastoa+pelasteta.Verotus+on+suunnattava+sinne+missä+päästöt+ovat+todellisia+ja+kustannustehokkaita.+Auto+nykyisellään+tuottaa+tosiaan+vain+sellaisia+päästöjä+joita+luonnossa+tarvitaan+ja+jotka+ovat+luonnollinen+osa+hiilen+kiertoa.Wikilainaus:ClimateAverage+global+temperatures+in+the+Early+Carboniferous+Period+were+high:+approximately+20+°C+(68+°F).+However,+cooling+during+the+Middle+Carboniferous+reduced+average+global+temperatures+to+about+12+°C+(54+°F).+Lack+of+growth+rings+of+fossilized+trees+suggest+a+lack+of+seasons+of+a+tropical+climate.+Glaciations+in+Gondwana,+triggered+by+Gondwana's+southward+movement,+continued+into+the+Permian+and+because+of+the+lack+of+clear+markers+and+breaks,+the+deposits+of+this+glacial+period+are+often+referred+to+as+Permo-Carboniferous+in+age.The+cooling+and+drying+of+the+climate+led+to+the+Carboniferous+Rainforest+Collapse+(CRC)+during+the+late+Carboniferous.+Tropical+rainforests+fragmented+and+then+were+eventually+devastated+by+climate+change.[11]Kivihiili-kaudella+redusoitu+maapallon+ilmaston+lämpötila+oli+20+Celsius-astetta+kun+se+hiilikauden+päättywssä+oli+12+C+astetta,+Kaasukehässä+oli+nykyiseen+verrattuna+moninkertainen+määrä+hiilidioksidis+ja+sen+seurauksena+kasvit+pystyivät+yhteyttämään+ennätyksellisen+happi-pitoisuuden+ilmakehään.Happea+oli+tuolloin+n.+35%+kaasukehässä+kun+sitä+tänäpäivänä+on+n+22%-Eli+maapallon+ilmakehä+on+joskus+ollut+huomattavasti+lämpimämpi,+se+on+sisältänyt+paljon+nykyisiä+arvoja+enemmän+hiilidioksidia+ja+myös+happea.Hiilikaudella+elämä+riehahti+täyteen+loistoon,+monia+uusia+lajeja+syntyi.Autoilu+ja+autojen+hiilidioksidi-päästöt+ei+voi+olla+se+tekijä+jola+ruokkii+ilmastonlämpenemistä

    1Äänestä

Jo loppuisi valitus kun Intia Kiina ja Afrikan maat kutistaisivat kansansa 5een miljoonaan. Ja sitten kun ihmisiä estettäisiin vaeltelemasta pohjoiselle pallonpuoliskolle täysihoitoon, koska täällä heistä on eniten haittaa maapallolle. Mutta vihreät ym.rkp huutaa tervetuloaan

1Äänestä

Suomen osuus maapallon saastumisesta on hyttysenpaskankokoinen verrattuna siihen mitä Usa, Kiina ja Japani tupruttavat taivaalle.

1Äänestä
  • Lisäisin tuohon sotkijoiden joukkoon vielä Intian ja Afrikan mantreen kokonaisuudessaan.

    1Äänestä

minäkin vähennän heti päästöjä ja alan kasvissyöjäksi ja sähköautoilijaksi kun Kiina ja Intia lopettavat ylettömän saastuttamisen, myös Afrikan väestö pitää puolittua ensin
sitä ennen ajelen hyvällä omalla tunnolla maastureilla ja bensaavojenkilläni
ei meitä täällä saa syyllistää vinkuintiaanien saasteista

1Äänestä

Maailmassa on noin 40 tuhatta lentokonetta.

Autoja on pitkälti toista miljardia kappaletta.

Siitä voi laskeskella kummat niitä päästöjä enemmän synnyttävät.

1Äänestä

Aion rauhassa jatkaa lentäen matkustelua. Täällä maapallolla monta muuta maata jotka saastuttavat teollisuuden myötä liikaa siihen vielä liika kansoitus esim Afrikan mantereella. Ja meiltä saavat vielä tukea tähän! Niinkuin koulussa opittu niin Lapissakaan ei luonnossa ravinto riitä kun sopuleita syntyy liikaa!

1Äänestä
  • Kuin myös. Matkailu avartaa ja on mukava nähdä kuinka muualla maailmassa pärjätään, vaikka viinavero ei ole korkea ja prostituutiokin on sallittu. Viikonloppuna tuli käytyä Prahassa.

    1Äänestä

Lentoliikenne tuottaa noin 2 prosenttia kaikesta ihmisen toiminnan aiheuttamista päästöistä. Laivaliikenteen päästöt ovat samaa suuruusluokkaa.

Kotimaan liikenteen CO2-päästöt olivat vuonna 2016 12 miljoonaa tonnia, josta kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt ovat 0,2 miljoonaa tonnia.

Vaikka lentoliikenne lopetettaisiin kokonaan, niin sillä ei olisi juuri merkitystä kokonaispäästöissä.

1Äänestä

Lentoliikenne kylvää saastetta HILJAISILLE JA PUHTAILLE LUONNONTILAISILLE ALUEILLE. Saasteen lisäksi myös MELUSAASTETTA, joka todistetusti vaikuttaa haitallisesti terveyteen monin tavoin.



Ajoneuvoliikenne saastuttaa vain kulkuväyliensä aivan lähialuetta.

1Äänestä

lentoliikenne on hyvin pieni asia kokonaisuudessa, energiantuotantoja autoilu ovat ylivoimaisesti merkittävimpiä

Äänestä

Kuinkakohan iso mahtaa olla itse pääministerin hiilijälki. Sipilä suihkii omalla suihkarilla , ja sen lisäksi matkustelee lentämällä työmatkoja monta kertaa vuodessa. autoilut ym. päälle.

Riittääkö edes muutama sata tonnia vuodessa. ?? joka siis vastaisi n. 100 keskivertosuomalaisen hiilijälkeä. ??

1Äänestä

Johan noi aamutvssä vinkui että pakolla(hintojen verojen korotus)ohjattava, eli ns. tavalliset ihmiset kuriin hintoja nostamalla, vain ökyrikkailla olisi vara mitään kuluttaa. Eli seuraus maailman talouden romahdus

1Äänestä

No jos satutte muistamaan mitä tapahtuu 9/11 iskun jälkeen USA:ssa kun lentoliikenne oli pysähdyksissä noin viikon ajan ? Näkyvyys parantui silmin nähden, mutta asiasta vaiettiin visusti.

2Äänestä
  • noita turbiini koneita kokeiliin autoissakin hyvänä puolena oli monen eri polttoaineiden mahdollisuus mutta varjopuolena suudenpi kulutus kuin mäntämoottorissa,

    Äänestä

Ja puoli miljoonaa"ilmastopakolaista"Suomeen.Minnehän vois täältä talvella pakolaiseks

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miniörkki kirjoitti:

Voitte ihan rauhassa ajella vähäpäästöisillä autoillanne, Niiden päästöt ovat vain n. sadas-osa lentoliikenteen päästöistä. Hallitukset ummistavat tietoisesti silmänsä lentoliikenteen päästöistä sillä sehän olisi kuolinisku globalisaatiolle ja EU-liittovaltiolle, Vapaa liikkuvuus, vaikka se tuhoaisi koko elämän, on tärkeämpää.
Ruotsalaiset asiantuntijat ilmoittivat että tämä vuosi (2018) on siitä merkittävä että ruotsalaiset kuluttavat lentoliikenteessä enemmän kuin mitä yksityinen-, julkinen-, tavaraliikenne ja lämmitys kuluttavat yhteensä.

Tietysti se harmittaa että trafimaksut kohdistetaan siten että se kohdistuu väärään viiteryhmään.
Finnair onkin ilmoittanut 10% vuotuisen kasvun jatkuvan tänäkin vuonna ja hallitus on tyytyväinen tällaisiin kasvulukuihin.

Nykyisissä ajoneuvo-käytössä olevevissa mäntämoottoreissa palaminen on tarkoin säädeltyä. Polttoaine ruiskutetaan 200 - 300 barin paineella hienona sumuna tasaisesti palotilaan jossa palaminen tapahtuu pääasiassa 100 - 200 barin paineessa joka osaltaan varmistaa täydellisen palamisen. mahdollinen noki jota muodostuu epätäydellisessä palamisessa poltetaan pois katalysaattorissa. Palamistulos on lähes 100%:sti vesihöyryä ja pieni osa CO2- eli hiilidioksidia.

Hiilidioksidi ei ole edes "paha" kaasu. Sitä on ollut ilmakehässä aina, hiili- ja devonikaudella jopa moninkertainen nykyiseen verrattuna. Hiilidioksidia pitää olla ilmakehässä, jos sitä ei olisi ollut niin elämää maapallolla ei olisi olemassa. Kaiken kukkuraksi on olemassa hiilinieluja jotka imaisevat ylimääräisen hiilidioksidin niin tehokkaasti että ilmastotutkijatkaan eivät ymmärrä mihin hiili katoaa.
Tutkijat yrittävät löytää nämä hiilinielut.

Hiilidioksidi ei siis ole mikään ongelma.
Jo vuosikymmeniä on osattu pelätä ikiroudan alaisten miljardien tonnien kokoisten metaani, etaani, butaani jne kaasujen pääsemistä ilmakehään ikiroudan sulaessa ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Suihkuturbiineissa palotila ei ole suljettu, Parhaimmissakin suihkuturbiineissa palaminen on epätäydellistä ja peräti n. 10-15% ruiskutetusta polttoaineesta jää palamatta. Se johtuu siitä ettei palaminen tapahdu tasaisesti. Polttaminen tapahtuu ahtimen jälkeen polttokammiossa jossa paine ei saa nousta koskaan yli ahtimen paineen eli palaminen tapahtuu alle 10 barin paineessa ja palamislämpötilat ovat tällöin huomattavasti alemmat kuin mäntämoottoreissa..

Suihkuturbiinin pahin ominaisuus ei ole kuitenkaan epätäydellinen palaminen vaan se että se työntää kaasuuntuneet metanolit ja etanolit )15%) sellaisenaan ilmakehään, Nämä kaasut ovat täysin verrattavassa Siperian ikiroudan alaisiin metaani-kaasuihin, Metaaneille ja yleensäkin hiilivetykaasuille ei ole olemassa mitään nieluja, ne ovat hyvin pysyviä kaasuja ja leijuvat ilmakehän ylimmissä kerroksissa hyvin pitkiä aikoja.

Nykyiset suihkuturbiinit kuluttavat keskimäärin 2,5 - 4,0 litraa/100km/matkustaja, Edestakainen matka Pattayalle (20 000km) kulutus henkilöä kohden 500 - 800litraa polttoainetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu