SAK aloitti yt-kierteen

ayeiisänmaanasialla

SAK-lainen ay-liike on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja. Elorannan 20 hengen hallituksen käynnistämä kampanja Eduskuntaa vastaan oli startti yt-neuvottelukierteelle. Yrittämisen ilmapiiri on romahtanut. Suomessa lakkoillaan ja kiristetään laillista esivaltaa. Yrittäjät kärsivät. Ei ole pakko toimia Suomessa.

Porissa Venatorilta yli 400 työttömäksi. Lappohjan SSAB:ltä yli 100. Hyvä alku syksyn yt-kierrokselle.
Luuliko ay-väki Porissa, että konteissa istumalla tehtaan toiminta jatkuu?

Yrityksen hyvä kannattavuus on parasta työsuhdeturvaa. Vain yrittäjät työllistävät, jos haluavat. Ay-liike ei tarjoa yhtään työpaikkaa, mutta voivat ajaa niitä pois Suomesta. Vuoden 2008 ylisuurten palkankorotusten jälkeen Suomesta siirrettiin yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille. Kiky toi uskoa yrittämiseen, minkä ansiosta yli 100.000 työtöntä on saanut töitä.

Pienten yrittäjien riskiä työllistämiseen halutaan pienentää. Kolmasosa pienyrittäjistä on sanonut työllistävänsä, jos uusi laki astuu voimaan. Ay-liike ei halua työllisyyden paranevan. Pienestä asiasta on tehty härkänen jopa valehdellen. SAK on ollut mukana kolmikannassa asiaa käsittelemässä. Sitä on turha selittää toisin.

SAK:n hallitus on lähtenyt SDP:n Eduskuntavaalikampanjaan erilaisin tekosyin. Kaikki kärsivät. Tästä Eloranta, Aalto ja Piirainen varmaan odottavat saavansa palkankorotukset. En arvosta.

3

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exsossu

      Kapina laillista demokraattisesti valittua esivaltaa vastaan!
      Veronkorottaja sossujen asialla ovat, eivät isänmaan asialla!

    • kansanviholliset

      Hah haa Suomi vaan konkkaan ei tunnu missään.

      • rikkaat-mölyää

        Olet siis rikas jos ei tunnu missään tai asut ulkomailla. Jos nyt konkkaan menisi tai EU ottaisi budjettivallan loppuisi asumistuet,toimeentulotuet,työttömyystuet ja lapsilisät kuin seinään. Niitä vaan ei saisi enään ollenkaan. Soppajonossa sitten 6 tuntia päivässä jonottaen ja tupakasta ja alkoholista voisi vain nähdä unia saati omasta autosta ja vapaudesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      141
      2789
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2127
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      52
      1946
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      195
      1903
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1700
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      142
      1525
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      80
      1436
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1168
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      311
      1014
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      885
    Aihe