Henkinen väkivalta?

Elämänjano

Olen ollut pitkässä parisuhteessa ja lapsiakin on siunaantunut. Mies on kiltti. Mutta viimeaikoina on alkanut tulla sanomista kotitöistä. Teen asiat väärin, jätän mm. tiskialtaaseen tiskit, en ole pessyt pyykkiä....Pyysin siivoamaan vessaa, kuulemma ei kuulu hänelle. Ei ole koskaan kuulunutkaan hänelle nämä kotityöt. On sanomista myös lasten kanssa olemisesta. Olen pyytänyt häntä viettämään enemmän aikaa lasten kanssa sillä lapset itse niin tahtoisivat, siitä hän suuttui minulle kun jäkätän hänelle. Itse olen koko ajan vastuussa lapsista ja heidän asioistaan. Jotkut ovat sanoneet minulle että anna löysää....anna miehelle enemmän vastuuta. Ei tunnu tässä tilanteessa auttavan.

Nyt alkoi pelottamaan sillä hän on uhkaillut pienintä lasta tukkapöllyillä (jotka minä ehdottomasti kiellän). Syystä jos lapsi ei suostu lähtemään esim. hampaiden pesulle. Lasten ollessa todella pieniä hän antoi tytölle niin kovan tukkapöllyn että tukku hiuksia lähti päästä.

Mieheni myös "vitsaili" asekaapista että sen on ehkä parempi sijaita mahdollisimman kaukana asuintiloista sillä jos hän suuttuu ja lähtee asetta hakemaan, niin meillä on paremmin aikaa lähteä pakoon.
- en todella tiedä mitä ajatella-
- olen pitkään jo harkinnut eroa sillä en voi hyvin tässä suhteessa-
-tyttäreni sanoi minulle tänään että häntä pelottaa kun me riitelemme ja teemme sitä usein-

2

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,
      Hienoa, että olet lähtenyt rohkeasti kysymään neuvoa tilanteessasi. Kerrot, että viimeaikoina miehesi on uhkaillut sinua ja lapsia. Tilanne kuulostaa huolestuttavalle. Onko teillä mahdollisuutta keskustella tilanteestanne jonkun ulkopuolisen ammattilaisen kanssa? On tärkeää, että et jää tämän asian kanssa yksin vaan haet apua tilanteessa. Joskus väkivalta voi hiipiä suhteeseen salakavalasti huomaamatta ja se voi pahentua ajan kanssa. On hyvä pohtia tilanteessa lasten ja itsesi omaa turvallisuutta, millaisessa suhteessa on hyvä olla ja mitä siihen kuuluu.

      Tilanteeseen voi hakea apua matalalla kynnyksellä eri järjestöiltä, esimerkiksi Naistenlinja https://www.naistenlinja.fi/ tai Nollalinja https://www.nollalinja.fi/. Voit halutessasi tulla juttelemaan asiasta lisää Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19 osoitteessa www.riku.fi.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • TulikoTämäNytSelväksi

      Naisasia paskaa !! Törkeetä harhaanjohtamista. Miesten on varottava näitä nollalinjoja ja naisten linjoja sekä rikosuhripäivystystä, kaikki pelkkiä propakanda vääristelyjä, sairaan luonteen tuotoksia vailla minkäänlaista tasa-arvoa, vain Arvoa syytetään :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      13
      2970
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1951
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1733
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1733
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      81
      1459
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      1006
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      928
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      188
      914
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      58
      830
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      18
      784
    Aihe