Muisto Jorin luotsi-ajoilta

Viime päivinä on ollut keskustelua palstan moderoinnista. Ilmeisesti jotkut vapaa-ajattelijat ovat tehtailleet poistopyyntöjä ketjuista ja kommenteista, jotka ovat heidän ideologiansa vastaisia mutta joita he eivät ole kyenneet kumoamaan. Poistolinja seuraa ilmiselvästi Vapariliiton johdon intressejä.

Mutta tämä on pientä, kun vertaa siihen horroriin, joka vallitsi vapareiden päästyä hetkeksi palstan vallankahvaan.

Jori esiintyy mielellään maltillisena ja kuuntelevana. Se on kuitenkin pelkkää puhetta. Jorista nimittäin tuli hetkeksi palstan luotsi, jolla oli oikeus mielin määrin poistaa kommentteja ja kokonaisia ketjuja. Ja Jorihan poisti.

Alkoi järkyttävät poisto-orgiat niin, että palstalla sai olla vain ja ainoastaan liiton johdon laatimia propagandaketjuja. Lisäksi oli yksi valtavaksi paisunut pornoketju, johon Jorin mielestä piti laittaa kaikki kritiikki liittoa kohtaan. Näin muka osoitettiin, että kaikki mielipiteet olisivat muka olleet sallittuja.

Menettely kertoo aika paljon vaparien käsityksistä. Varmaan heidän unelmayhteiskunnassakin olisi yksi paikka, jossa saa poiketa vaparien linjoista. Sinne sitten varmaan tungettaisiin kaikki PAT:sta uskiksiin. Muuten kaikkialla vallitsisi VAL:n pakkovalta.
21260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Trollailuun taipuvaiset antivaparit varmaankin muistelevat niitä aikoja kauhulla. Heidän rötöstelyihinsä puututtiin nopeammin ja päättäväisemmällä kädellä kuin nykyään on mahdollista.

Äänestä

Hyvä esimerkki on eiliseltä, jossa viestini poistettiin kiireesti, koska siinä luki, että jo nimikin kertoo sen, että ajattelu on vapaata mutta muuten turpa kiinni. Samaisessa aloituksessa on sen sijaan vaparin lukuisia kertoja kirjoittamia keittiöpsykologidiagnooseja kertomassa siitä ettei vapaa-ajattelijan käsitys asiallisuudesta ja sananvapaudesta ole tasapuolinen. Ei ole kovin vaikea vetää tästä piuhoja käsitykseen uskonnonvapaudesta.
Samalla ilmeni, että jo vuosia on jatkunut vaparien spämmääminen palstalla, jossa yleensä yksi ja sama henkilö nostattaa ketjuja muutaman sanan virkkeellä, joka muistuttaa puppugeneraattorin tuotosta. Kirkolla oli aikanaan Kirkko kuulolla -palsta tällä foorumilla. Kirkon työntekijät eivät nostattaneet omia aloituksiaan etusivulle työntääkseen pois näkyvistä sellaista mistä eivät pitäneet. Kyky ohipuhumiseen oli suunnilleen samaa luokkaa kuin vapareillakin. Missä kohden vaparit siis omasta mielestään siis tekevät asioita paremmin kirkko?

Äänestä
  • Vaparit ovat parempia vaientamaan muita, koska pupugeneraattorilla työntävät itselleen vastenmielisiä ketjuja pois näkyvistä.

    Äänestä

Tänään saatiin taas esimerkki Jorin mielivallasta palstalla: hän teki aloituksen, joka aiheensa puolesta ei lainkaan kuulu tänne. Kysymys kuuluu, miksi Jori ei noudata palstan sääntöjä.

Äänestä

Näyttää nostelevan keinotekoisesti aloituksia(aan) ylös. Aika erikoista ja suorastaan sopimatonta toimintaa. Rekattu nikki ei ole etuoikeus spämmäämiseen.

Äänestä
  • Antivapari saa vaihteeksi maistaa omaa lääkettään. Näinkö lyhyt muisti hänellä on? Eikö hän muista aikoja, jolloin hän nosti kymmeniä törkyketjuja monta kertaa päivässä? Nämä sentään ovat asiaketjuja ja sisältävät monta kiperää kysymystä antivaparille, joka päättäväisesti sivuuttaa ne.

    Äänestä

  • Japp3rvocki kirjoitti:

    Antivapari saa vaihteeksi maistaa omaa lääkettään. Näinkö lyhyt muisti hänellä on? Eikö hän muista aikoja, jolloin hän nosti kymmeniä törkyketjuja monta kertaa päivässä? Nämä sentään ovat asiaketjuja ja sisältävät monta kiperää kysymystä antivaparille, joka päättäväisesti sivuuttaa ne.

    tekee Mäntysalosta spämmärin. yksi vääryys ei oikeuta toista
    tämä on keskustelufoorumi, ei vaparien ilmoitustaulu. tehkää oma foorumi, blogi tai muu sivusto sellaiseen tarkoitukseen

    Äänestä

  • otefoll kirjoitti:

    tekee Mäntysalosta spämmärin. yksi vääryys ei oikeuta toista
    tämä on keskustelufoorumi, ei vaparien ilmoitustaulu. tehkää oma foorumi, blogi tai muu sivusto sellaiseen tarkoitukseen

    Olen kyllästynyt siihen, että vaparit eivät halua käydä kriittistä keskustelua vaan haukkuvat muita ja spämmäävät itsekehujaan. Olen päättänyt, etten liity vapaa-ajattelijoihin.

    Äänestä

  • verkka kirjoitti:

    Olen kyllästynyt siihen, että vaparit eivät halua käydä kriittistä keskustelua vaan haukkuvat muita ja spämmäävät itsekehujaan. Olen päättänyt, etten liity vapaa-ajattelijoihin.

    Vaparit ovat vallanneet koko palstan itselleen vaikka vapaa-ajattelu on laaempi käsite kuin ko. liitto. Kaikkien pitäisi sitten olla heidän kanssaan samaa mieltä.

    Äänestä

  • enhyväksy kirjoitti:

    Vaparit ovat vallanneet koko palstan itselleen vaikka vapaa-ajattelu on laaempi käsite kuin ko. liitto. Kaikkien pitäisi sitten olla heidän kanssaan samaa mieltä.

    Nosta kytkintä jos palsta ei miellytä.

    Äänestä

  • parannamaailmaa kirjoitti:

    Nosta kytkintä jos palsta ei miellytä.

    Vaihda maata jos ei politiikka miellytä.

    Äänestä

  • parannamaailmaa kirjoitti:

    Nosta kytkintä jos palsta ei miellytä.

    Liiton spämmääjät voisivat nostaa kytkintä palstalta.

    Äänestä

  • Ai jaa, eli vaparit saavat ehdottaa palstalta poistumista, mutta vapareille ei saa ehdottaa palstalta poistumista. Jos nyt kuitenkin nostat kytkintä jollet pidä palstasta. Säälittävää sensurointia vapareilta. Varmaan typistäjä taas asialla, sehän ei kestä mitään muilta kuin itseltään.

    Äänestä

  • haist.a kirjoitti:

    Ai jaa, eli vaparit saavat ehdottaa palstalta poistumista, mutta vapareille ei saa ehdottaa palstalta poistumista. Jos nyt kuitenkin nostat kytkintä jollet pidä palstasta. Säälittävää sensurointia vapareilta. Varmaan typistäjä taas asialla, sehän ei kestä mitään muilta kuin itseltään.

    Ota jo iltalääkkeesi! En sanonut mitään palstalta poistumisesta. Minusta teidän kaltaisenne antivaparit ovat hyvin arvokkaita opponentteja, sillä te sanotte harvoin mitään asiallista tai järkevää. Teihin verrattuna me vaparit vaikutamme ulkopuolisesta lukijasta erittäin järkeviltä ja viisailta keskustelijoilta. Jatkakaa siis samaan malliin!

    Suosittelen+sinua+ottamaan+itse+omat+lääkkeesi,+tuntuvat+olevan+tarpeen,+kiitos+vaan.+Ihan+hyvä+jos+me+sanomme+edes+joskus+jotain+asiallista,+se+on+kuitenkin+100+%+enemmän+kuin+mihin+sinä+ja+muutama+muu+vapari+palstalla+kykenette.

    Äänestä

Järjestö, joka vainoaa omia jäsenyhdistyksiään, mustamaalaa vapaa-ajattelijoita ja vaientaa keskustelua, ei ansaitse olla olemassa.

Äänestä
  • Jos tarkoitat Suomen evankelilais-luterilaista kirkkoa, niin olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Japp3rvocki kirjoitti:

    Jos tarkoitat Suomen evankelilais-luterilaista kirkkoa, niin olen samaa mieltä.

    Uskoisin hänen tarkoittaneen edustamaasi järjestöä.

    Äänestä

AIka vaikeaa on ollut ja edelleen Mäntysalo tekee parhaansa ollakseen vastaamatta kysymyksiin ja saadakseen muut vastaamaan itselleen, joutaviin lähinnä harhautusmielessä tehtyihin näkemyksiin.

Äänestä
  • Ja ketjuja nostellaan tyhjänpäiväisyyksillä, jotta asiakeskustelut painuisivat piiloon.

    Äänestä

  • Jori on täysin sitoutunut aikansaeläneeseen liittoon. Ei Joriltakaan voi odottaa objektiivisuutta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Poisto-orgiat kirjoitti:

Viime päivinä on ollut keskustelua palstan moderoinnista. Ilmeisesti jotkut vapaa-ajattelijat ovat tehtailleet poistopyyntöjä ketjuista ja kommenteista, jotka ovat heidän ideologiansa vastaisia mutta joita he eivät ole kyenneet kumoamaan. Poistolinja seuraa ilmiselvästi Vapariliiton johdon intressejä.

Mutta tämä on pientä, kun vertaa siihen horroriin, joka vallitsi vapareiden päästyä hetkeksi palstan vallankahvaan.

Jori esiintyy mielellään maltillisena ja kuuntelevana. Se on kuitenkin pelkkää puhetta. Jorista nimittäin tuli hetkeksi palstan luotsi, jolla oli oikeus mielin määrin poistaa kommentteja ja kokonaisia ketjuja. Ja Jorihan poisti.

Alkoi järkyttävät poisto-orgiat niin, että palstalla sai olla vain ja ainoastaan liiton johdon laatimia propagandaketjuja. Lisäksi oli yksi valtavaksi paisunut pornoketju, johon Jorin mielestä piti laittaa kaikki kritiikki liittoa kohtaan. Näin muka osoitettiin, että kaikki mielipiteet olisivat muka olleet sallittuja.

Menettely kertoo aika paljon vaparien käsityksistä. Varmaan heidän unelmayhteiskunnassakin olisi yksi paikka, jossa saa poiketa vaparien linjoista. Sinne sitten varmaan tungettaisiin kaikki PAT:sta uskiksiin. Muuten kaikkialla vallitsisi VAL:n pakkovalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu