Mäntysalon hämäräbisnekset ja palstarikkomukset

Viitaten piispa Laajasalosta kertoviin uutisiin, Mäntysalo esittää kysymyksen:

"Antivapari: Mitä kommentoisit, jos minulla (yhden va-yhdistyksen pj) olisi ollut vastaavanlainen yritys ja siitä uutisoitaisiin noin?"

En tiedä, ketä hän antivaparilla tarkoittaa, mutta ehkä hän sallii vaikkapa minun vastata.

Nostaisin esiin Jorin mahdollisen epäluotettavuuden, mutta kehottaisin odottamaan oikeuden päätöstä. Suomessa nimittäin on syyttömyysolettama. Asiasta voisi silti keskustella asiaan liittyvillä palstoilla. Esim. kirkkopalstoilla ei olisi aiheellista keskustella, mutta tällä vapaa-ajattelijapalstalla voisi.

Vastaavasti piispa-asiat eivät ole vapaa-ajattelua, joten niiden käsittely täällä ei ole sivuston sääntöjen mukaista. Jori onkin jälleen kerran venyttänyt sääntöjä itselleen sopivaksi, kun on nostanut tänne palstalle kuulumattoman asian.

Kysymys kuuluu, miksi Jori ei noudata palstan sääntöjä.
27296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

EroaVapareista jatkaa äärioikeiston opeillaan asioiden vääntelemeistä ottamatta itse oikeasti kantaa mihinkään mitä häneltä kysytään.
Eihän Jorin alkuperäisessä kysymyksessä mitenkään oletettu että Laajasalo olisi syyllinen tai syytlön, vaan esitettiin kysymys miten EroaVapareista tai muut vapareista vastustavat nimimerkit mahtaisivat reagoida jos asetelmassa piispan tilalla olisikin jonkin va-yhdistyksen puheenjohtaja. Kyllä EroaVapareista siihen osaisi vastata, mutta ei halua koska hän välttää viimeiseen asti kaikenlaista konkreatiaa.

Äänestä
  • Omituinen syytös äärioikeiston opeista. Kuvaa vaparien ajautuvan yhä kauemmas todellisuudesta.

    Otin kantaa siihen, mitä Jori kysyi. Oletko menettänyt kaiken ymmärryksesi? Toistan vielä, mitä vastasin Jorin kysymykseen. Seuraavan lainausmerkeissä olevan kappaleen voi lukea myös aloituksesta:

    "Nostaisin esiin Jorin mahdollisen epäluotettavuuden, mutta kehottaisin odottamaan oikeuden päätöstä. Suomessa nimittäin on syyttömyysolettama. Asiasta voisi silti keskustella asiaan liittyvillä palstoilla. Esim. kirkkopalstoilla ei olisi aiheellista keskustella, mutta tällä vapaa-ajattelijapalstalla voisi."

    Tämän lisäksi huomautin Jorin röyhkeästä tavasta toimia vastoin palstan sääntöjä. Perustelin asian viittaamalla Jorin aloitukseen. Ja lopuksi kysyin perustellun kysymyksen: "Kysymys kuuluu, miksi Jori ei noudata palstan sääntöjä."

    Saisiko vastauksen.

    Äänestä

  • Tämän takia antivapari onkin menettänyt kaiken uskottavuuden näillä höpinöillään. Ei hänestä ole enään kuin hauskuttamaan muita ihmisiä sekoilullaan.

    Vähän kun häntä tökkäsee ilkeästi tosiasioilla, niin se vielä suuttuu ja yleensä rupeaa haukkumaan ihmisiä ja sekoaa täysin. Se on sitä tahantonta huumoria mitä antivapri ei tajua kylvävänsä; joka tekee hänen puuhailujen seurailun vieläkin hauskemmaksi :D

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Tämän takia antivapari onkin menettänyt kaiken uskottavuuden näillä höpinöillään. Ei hänestä ole enään kuin hauskuttamaan muita ihmisiä sekoilullaan.

    Vähän kun häntä tökkäsee ilkeästi tosiasioilla, niin se vielä suuttuu ja yleensä rupeaa haukkumaan ihmisiä ja sekoaa täysin. Se on sitä tahantonta huumoria mitä antivapri ei tajua kylvävänsä; joka tekee hänen puuhailujen seurailun vieläkin hauskemmaksi :D

    Ei tullut vastausta taaskaan.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Ei tullut vastausta taaskaan.

    Oletko sokeakin kaiken lisäksi? En minä sinulle vastannutkaan.

    Ja kuka edes sinun kanssa haluaa "keskustella" kun alat vain suoltamaan valeita ja vittuilua? Ja sitten kun jäät taas tästä kiinni, pakenet uuteen ketjuun.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Omituinen syytös äärioikeiston opeista. Kuvaa vaparien ajautuvan yhä kauemmas todellisuudesta.

    Otin kantaa siihen, mitä Jori kysyi. Oletko menettänyt kaiken ymmärryksesi? Toistan vielä, mitä vastasin Jorin kysymykseen. Seuraavan lainausmerkeissä olevan kappaleen voi lukea myös aloituksesta:

    "Nostaisin esiin Jorin mahdollisen epäluotettavuuden, mutta kehottaisin odottamaan oikeuden päätöstä. Suomessa nimittäin on syyttömyysolettama. Asiasta voisi silti keskustella asiaan liittyvillä palstoilla. Esim. kirkkopalstoilla ei olisi aiheellista keskustella, mutta tällä vapaa-ajattelijapalstalla voisi."

    Tämän lisäksi huomautin Jorin röyhkeästä tavasta toimia vastoin palstan sääntöjä. Perustelin asian viittaamalla Jorin aloitukseen. Ja lopuksi kysyin perustellun kysymyksen: "Kysymys kuuluu, miksi Jori ei noudata palstan sääntöjä."

    Saisiko vastauksen.

    On kiistatta osoitettu toisessa ketjussa,että EroaVapareista käyttää täsmälleen samanlaista keskustelutaktiikkaa kuin äärioikeisto Saksassa ja Suomessakin, joten ei siitä enempää. Keskutelu kanssasi on osoittaunut täysinn turhaksi ajanhukaksi, koska sinulla ei ole aikomustakaan keskustella,vaan toitottaa omaa agendaasi sormet tiukasti korvissa kaikelta muulta. Itsepä olet oman uskottavuutesi sössinyt jo aikaa sitten, ja nyt sitten kitiset kun sinun leikkiisi ei enää lähdetä.

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Oletko sokeakin kaiken lisäksi? En minä sinulle vastannutkaan.

    Ja kuka edes sinun kanssa haluaa "keskustella" kun alat vain suoltamaan valeita ja vittuilua? Ja sitten kun jäät taas tästä kiinni, pakenet uuteen ketjuun.

    "En minä sinulle vastannutkaan." No sitähän minä sanoin. Kirjoitin: "Ei tullut vastausta taaskaan."

    Ja nuo äärioikeistosyytökset. Ei mitään katetta. Koita nyt edes perustella. Mutta ei. Sen sijaan on yksiselitteistä, että vaparit puhuvat yhtä valheellisesti neutraliteetista kuin Saksan äärioikeisto ja vaparit ovat myös laatineet nettiin kouluista ilmiantosivuston, kuten Saksan äärioikeistokin on tehnyt.

    Minä olen siis analysoinut asian enkä vain heitellyt perusteettomia syytöksiä, kuten vaparit.

    Eikä minulla ollut tarkoituskaan vastata sinulle, mutta sinun oli pakko vastata minulle ;)

    Miksi kenenkään tarvitsee todistaa itsestään selvää asiaa? Ethän sinäkään vaivaudu todistamaan mitään väitteitäsi, joten miksi vaadit sitä muilta?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Eikä minulla ollut tarkoituskaan vastata sinulle, mutta sinun oli pakko vastata minulle ;)

    Miksi kenenkään tarvitsee todistaa itsestään selvää asiaa? Ethän sinäkään vaivaudu todistamaan mitään väitteitäsi, joten miksi vaadit sitä muilta?

    Tuossahan nuo edellä on todistettu. Mutta heikko on lukutaitosi. :DDDD

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Tuossahan nuo edellä on todistettu. Mutta heikko on lukutaitosi. :DDDD

    Sinulla taitaa olla hieman eri käsitys todisteista. Nuo ovat väitteitä, eivät todisteita. Ja nuokin väitteet on ammuttu alas jo monta kertaa.

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Sinulla taitaa olla hieman eri käsitys todisteista. Nuo ovat väitteitä, eivät todisteita. Ja nuokin väitteet on ammuttu alas jo monta kertaa.

    Sinulla taas ei selvästi ole muuta kuin retoriikka takanasi, siitä kielii poistettu viesti. semmoset perusteet ne on vaparilla.

    Äänestä

  • ikävätotuus kirjoitti:

    Sinulla taas ei selvästi ole muuta kuin retoriikka takanasi, siitä kielii poistettu viesti. semmoset perusteet ne on vaparilla.

    Ei taida tietää mitä tuo retoriikka tarkoittaa, mutta kiitos kumminkin.

    Mutta etpä sinäkään saanut yhtään todistetta noille väitteille. Antivaparin tyyliin yritit haukkua, mutta koska et ole niin sivistynyt, niin vahingossa kehuit minua. ;)

    Ja mitä tuo poistettu viesti kielii yhtään mistään? Tiedätkö edes mitä siinä sanottiin? Keksit taas höpöhöpö juttujasi.

    tuotit tekstiti puppugeneraattorilla, kertoo riittävästi

    Äänestä

  • enempääeitarvita kirjoitti:

    tuotit tekstiti puppugeneraattorilla, kertoo riittävästi

    Ja kirjoitusvirheistä päätellen kirjoitit tuon ihan itse :D

    Mutta menikö taas hermot kun jälleen kerran et kyennytkään todistamaan väitteitäsi?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Ja kirjoitusvirheistä päätellen kirjoitit tuon ihan itse :D

    Mutta menikö taas hermot kun jälleen kerran et kyennytkään todistamaan väitteitäsi?

    Mua rupes nyt kiinnostamaan miksi nostit tämän aloituksen ylös. Senkin antivapari.

    Äänestä

  • yourbusted kirjoitti:

    Mua rupes nyt kiinnostamaan miksi nostit tämän aloituksen ylös. Senkin antivapari.

    Koska halusin vastata tuohon viestiin joka oli osoitettu minulle. Onko sinulle joku ongelma siinä että ihmiset keskustelevat keskenään vapaasti?

    Ja miksi nimität minua antivapariksi? Enhän minä vastusta vapareita ja kerro heistä mitään valeita.

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Koska halusin vastata tuohon viestiin joka oli osoitettu minulle. Onko sinulle joku ongelma siinä että ihmiset keskustelevat keskenään vapaasti?

    Ja miksi nimität minua antivapariksi? Enhän minä vastusta vapareita ja kerro heistä mitään valeita.

    Minusta sinä olet olet trolli, josta ei voi olla varma millä puolella olet. Nytkin valehtelet niin että korvat heiluu. Olisiko aika tulla kaapista, antivapari....

    Äänestä

  • jooettietenkään kirjoitti:

    Minusta sinä olet olet trolli, josta ei voi olla varma millä puolella olet. Nytkin valehtelet niin että korvat heiluu. Olisiko aika tulla kaapista, antivapari....

    Ja missä kohtaa valehtelin?

    Sinähän tässä käyttäydyt kuin tyypillinen antivapari; syytöksiä ilman todisteita ;)

    Äänestä

Laajasalo on myöntänyt kirjanpitorikoksen. Auki on siksi vielä minkä verran sanktiota oikeus tuomitsee. Teknisesti Laajasalo voi muuttaa mielensä ja perua tunnustuksensa.

Äänestä
  • Mites Mäntysalon sääntöjen vastainen toiminta palstalla?

    Äänestä

Eikö aloittajaa yhtään hävetä otsikkonsa toinen sana, jota hän käyttää leimaavasti täysin perusteetta ja vailla oikeutusta. No ei varmaankaan - ei sillä ole häpyä lainkaan.

Vaikea uskoa että edes hän voisi olla niin kuutamolla, että ei tuota tajuaisi. Eli lienee tarkoituksellista leimaamista.

Jos tuollaista sanaa käyttää otsikossa pitäisi sille olla itse aloituksessa edes jonkinlaista pohjaa ja perustetta. Vaikkapa viittaus poliisitutkintaan. Kuten Laajasaloa koskevissa kommenteissa on. Ne eivät ole tyhjästä nyhjästyjä, vaikka syytettä ei ole nostettu saati tuomiota jaettu.

Ilmeisesti poliisin mielestä on ainakin syytä epäillä rikosta. Ja Laajasalo on myöntänyt, hyvä niin, kirjanpitorikkeen. Eli kirjanpito ei ole ollut asianmukaista kaikilta osin. Kuinka vakavia virheet ovat selvinnee lähitulevaisuudessa.

Äänestä
  • Aloituksessahan selviää, että kyse on teoreettisista hämäräbisneksistä, joista Jori itse aloitti keskustelun. Eikö täällä enää saa keskustella edes liiton kihojen esiin ottamista aiheista?

    Äänestä

Ja mitään hämäräbisneksiä ei ollutkaan....

Äänestä
  • Sensuuri kertoo myös omaa kieltään vapaa-ajattelusta.

    Äänestä

  • ok3fgff kirjoitti:

    Sensuuri kertoo myös omaa kieltään vapaa-ajattelusta.

    Mitä se muka kertoo vapareista kun Aller poistaa viestejä?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Mitä se muka kertoo vapareista kun Aller poistaa viestejä?

    Mitähän se kertoo sinusta, kun toistuvasti valehtelet, antivapari.

    Äänestä

  • jäitkiinni kirjoitti:

    Mitähän se kertoo sinusta, kun toistuvasti valehtelet, antivapari.

    Kerro yksi valhe jonka olen kertonut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EroaVapareista kirjoitti:

Viitaten piispa Laajasalosta kertoviin uutisiin, Mäntysalo esittää kysymyksen:

"Antivapari: Mitä kommentoisit, jos minulla (yhden va-yhdistyksen pj) olisi ollut vastaavanlainen yritys ja siitä uutisoitaisiin noin?"

En tiedä, ketä hän antivaparilla tarkoittaa, mutta ehkä hän sallii vaikkapa minun vastata.

Nostaisin esiin Jorin mahdollisen epäluotettavuuden, mutta kehottaisin odottamaan oikeuden päätöstä. Suomessa nimittäin on syyttömyysolettama. Asiasta voisi silti keskustella asiaan liittyvillä palstoilla. Esim. kirkkopalstoilla ei olisi aiheellista keskustella, mutta tällä vapaa-ajattelijapalstalla voisi.

Vastaavasti piispa-asiat eivät ole vapaa-ajattelua, joten niiden käsittely täällä ei ole sivuston sääntöjen mukaista. Jori onkin jälleen kerran venyttänyt sääntöjä itselleen sopivaksi, kun on nostanut tänne palstalle kuulumattoman asian.

Kysymys kuuluu, miksi Jori ei noudata palstan sääntöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu