KAKSIKÄYTTÖVEROSTA

Yleistä löpinää.

Taloudellisen toiminnan "tuulipukujen" luonnonlaki

Elämän perustotuuksia on että tavallinen "tuulipukukansa" joutuu aina maksumieheksi, tavalla tai toisella.
Eli missä on suuret massat liikkeellä niin pian asiat järjestyvät tai järjestetään niin että näitä poloisia rokotetaan pahemman kerran. Eli koskaan ei suuri massa pääse vaurastuman vaan heidän varallisuutensa kerätään parempaan talteen. Joko omilla aivoilla ajattelemaan kykenevien taskuihin tai sitten tämä varallisuus siirtyy esim. valtion liiveihin.
Homman juju on siinä että yleensä kannattaa tehdä päinvastoin kuin mihin pankit, julkinen valta ja lehdistö yllyttävät ja miten useimmat ihmiset tekevät taloudellisissa päätöksissään.
Viimeisin esimerkki voisi olla nämä valtavasti lisääntyneet asuntolainat. On aivan varmaa että nyt asuntolainan ottaminen on tyhmää. Joko korot tulevat nousemaan tai sitten deflaatio kasvattaa velkaa. Asiat ajetaan tai ajautuvat jostain kumman syystä siten että näin tapahtuu. Ja molemmissa tapauksissa asunnon arvo tulee laskemaan. Asunto tai sijoituslainaa olisi kannattanut ottaa vaikka vuonna -92 kun korot lähenteli 20 prosenttia. Pian korot laskivat ja osakkeet ja asunnot lähti nousuun. Nyt on päinvastainen tilanne.
Nyt kun ihmiset on saatu ottamaan paljon pitkäaikaista asuntovelkaa niin valtio tietenkin hoksaa ennemmin tai myöhemmin että tässä on yksi varojenkeräyskohde suurilta massoilta jolloin tähän reagoidaan muutaman vuoden kuluessa siten että esim. korkovähennysoikeus poistetaan.
Toinen tyypillinen esimerkki ovat nämä yksityiset eläkesysteemit. Nyt pankit mainostavat ja valtio on antanut verohelpotuksia. Suuret massat ovat menneet lankaan ja sijoittavat näihin rahansa. Mutta silloin kun niistä pitäisi alkaa saada jotain takaisin niin pelisäännöt muuttuvat. Luonnonlain tapaisesti havaitaan että näitä on pakko ruveta verottamaan niin että miljardit taas siirtyvät valtion ja kuntien tarpeisiin.
On sanomattakin selvää että teknobuumin kautta kerättiin rahat tuulipuvuilta niin näiden firmojen omistajille kuin myös myyntivoittoveroina ja optiotuloveroina valtiolle. Monet maksoivat joka pennin voitoistaan veroja silloin kun niitä tuli. Mutta nyt 3 viimevuoden aikana tulleet tappiot jäävät ikuisiksi ajoiksi hyödyntämättä verotuksellisesti.
Luonnonlain mukaisesti valtio etsii aina uusia tulolähteitä sieltä missä suuret massat liikkuvat. Pelisääntöjä muutellaan koko ajan härskisti optimoidun (mahdollisimman suuren) verokertymän saamiseksi.
Tästä syystä juuri keskiluokka saa olla koko ajan varpaillaan koska sieltä on kerättävissä suurimmat rahasummat. Näin systeemi myös pitää huolen siitä että keskiluokka pysyy aina keskiluokkana.
Esim. tämä osinkoverokiristys oli ennakoitavissa koska 10-vuoden ajan ihmiset (siis tavallinen keskiluokka) oli saatu mainostettua ja houkuteltua satsaamaan osakkeisiin. Tämän jälkeenhän on hyvä ruveta verottamaan heitä kovemmin.
Myös sijoitusrahastot ovat tulleet vaarallisen suosituiksi. Jos kotitalouksien sijoitusvarallisuuden enemmistö alkaa olla niissä niin se ennakoi pelisääntöjen/ verotuksen äkillistä muuttamista niin että valtio ottaa omansa.
Suomalaiset ovat myös olleet ahkeraa kansaa ja halunneet tehdä töitä. Looginen seuraus on että tuloverot on nostettu maailmanennätysluokkaan. Taas on potkittu enemmistöä päähän ja sosiaalipummit ja tukien kerääjillä on ollut helpot laiskottelupäivät jo ainakin 15-20 vuotta. No systeemihän ajautuu siihen että sitten kun tukien saajia on enemmän kuin maksajia niin sitten mutta vain sitten sääntöjä muutetaan.
Suomalaisethan ovat omistusasujia joten ei ollut ihme että keksittiin kiinteistövero jota tullaan tasaisen tappavasti korottamaan hamaan ikuisuuteen asti niin että ihmiset joutuu paiskimaan niska limassa maksaakseen uudestaan jo kerran ostamansa asunnon.
Koulutuspoliittisestihan on ajettu linjaa että pyritään kouluttamaan paljon ihmisiä aina vain korkeammalle ja korkeammalle. Eipä siis olekaan ihme että samanaikaisesti pitkä opiskelu on muuttunut kannattamattomaksi taloudellisesti. Useimmilta aloilta 30- vuotiaina valmistuvat tienaavat huonommin kuin 10-vuotta aikaisemmin valmistuneet ammattimiehet. (jolloin nämä ovat jo kumulatiivisesti 10-vuoden aikana päässeet kiinni vaikka omakotitaloon)
Jostainhan valtion on saatava veronsa jotta "hyvinvointiyhteiskunta" pysyisi pystyssä vai mitä?
Viimeisimpänä nyt sitten liian moni teki autonsa paketti autoksi ja kas kummaa säänöt muutettiin.
Miettikääs näitä juttuja tehdessänne taloudellisia siirtoja jos ette halua olla ikuisia maksumiehiä vaan joskus olla vihreämmällä puolella aitaa.

1

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pari vuotta sitten tiedossa meinaan tuo kaksikäyttöauton verotus.Alviahan ei ole saanut niistä vähentää koko aikana kuin joissain erikoistapauksissa. Onhan se ennenkin nähty ettei autoilu SAA olla halpaa,ainakaan kauan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe