Uskovaiset sanovat, että Jumala opettaa ja kasvattaa heitä tavalla, joka johtaa Hänen tahtonsa tekemiseen. Jumala muuttaa ihmistä sisältäpäin, niin että se muutos näkyy myös ulkoisessa elämässä. Jumala vaikuttaa valituissa ja pyhissä mielenmuutosta ja tahtonsa tekemistä.
Kysymys kuuluu: missä määrin uskovaisen muutos on kiinni ihmisestä itsestään ja missä määrin Jumalasta?
Jos muutos ja pyhittyminen olisi pelkästään Jumalasta kiinni, niin eivätkö silloin kaikki valitus pyhittyisi? Miksi ylipäätään kukaan tekee enää syntiä uskoontulonsa (uudestisyntyminen) jälkeen, jos Jumala vaikuttaa ihmisestä riippumattomalla tavalla kaiken hänen elämässään?
Mikä on ihmisen osuus ja mikä on Jumalan osuus pyhityksessä? Onko Jumala kuski, joka määrää auton kulusta ja ihminen on pelkkä kartanlukija, joka antaa ohjeita kuskille? Vai onko asia päinvastoin: Jumala on kartanlukija, mutta ihminen ajaa autoa? Vai miten tämä asia tulisi ymmärtää - ilman analogioita?
Kysymys kuuluu: missä määrin uskovaisen muutos on kiinni ihmisestä itsestään ja missä määrin Jumalasta?
Jos muutos ja pyhittyminen olisi pelkästään Jumalasta kiinni, niin eivätkö silloin kaikki valitus pyhittyisi? Miksi ylipäätään kukaan tekee enää syntiä uskoontulonsa (uudestisyntyminen) jälkeen, jos Jumala vaikuttaa ihmisestä riippumattomalla tavalla kaiken hänen elämässään?
Mikä on ihmisen osuus ja mikä on Jumalan osuus pyhityksessä? Onko Jumala kuski, joka määrää auton kulusta ja ihminen on pelkkä kartanlukija, joka antaa ohjeita kuskille? Vai onko asia päinvastoin: Jumala on kartanlukija, mutta ihminen ajaa autoa? Vai miten tämä asia tulisi ymmärtää - ilman analogioita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tieto annetaan, mutta meidän kuljettajataito on monesti vajaamittaista.
Joskus rytisee niin, että kuolema vie, koska siinä alkaa luottamaan liikaa omiin taitoihin.
He, jotka kuuntelevat, pääsevät maaliin, tosin niin, että matka-arvet on olemassa, mutta ne parannetaan, että rampa hyppii kuin peura jne.
Eli elämä on matka, jossa vauhti hidastuu iänmyötä. Nuorena moni revittelee luullen, että kyllähän minä. Siinä välissä joku on ottanut toisesta mallia luullen, että kun riittävästi perkeleitään kylvää ja kyynärpäitä käyttää, sekä mallaa, että meitin eväillä ja virityksillä homma pelaa.
Mutta, eihän se aivan niin mene. Matkanteko ehkä ehtoommalla riisuu kielenkärjet pienemmäksi, tulee toteamaan, että tämä vieruskartanlukijan paikalla istuminen on kuitenkin matkalle paras, eikä siihen kuulu toisten mallinnukset.
Olet siis sitä mieltä, että ihminen on rallikuski ja Jumala (Raamattu) on kartanlukija, joka antaa ohjeita ajamiseen, mutta päätökset ja ajoliikkeet tekee ihminen itse. Jos Raamattu on kartanlukija, niin kovin epäselvät nuotit hän kuskille "lukee". Niitä nuotteja voi tulkita niin monin eri tavoin...
Täytyy siis valita kartanlukijaksi Jumala, jotta homma hoituu... Pyhä Henki olisi oiva kartanlukija.
Kiitos, aloitus oli todella hieno,
mutta valitettavasti jokainen ihminen on ihan itse vastuussa omasta elämästään ja teoistaan lapsuuden jälkeen.
Tietysti on paljon helpompaa hakea syyllisiä omiin elämänvalintoihin ja sen jälkeen kuvitella, että joku yliluonnollisen olento tulee ja "pelastaa" sinut.
Mikäli noudatat tietyn uskonyhteisön sääntöjä, taivaspaikka on varma?
Jumala antaa ajan jolloin mielenmuutos on tehtävä. Samoin hän saattaa ennalta kätkeä huoneeseen tarvittavia esineitä pyhitystä varten. Tai johdattaa pitämään jotakin asiaa tärkeänä, joka todellisuudessa on vähäpätöinen.
Tärkeä asia on lukea oikeaa Koraanin käännöstä, jonka perusteella saa JOHDATUKSEN. Itselläni tuollainen on ollut shiia muslimien käyttämä englanninnos.
Jumalan osuus on suurempi sillä itse en kykene mitään pyhittämään ilman hänen johdatustaan tai hengen apua. Jumalalta tulee tärkeimmät ideat ja sanat.
En voi vain sanoa itselleni tahdompa pyhittää verhoni johonkin, vaan idea pitää tulla Jumalalta yleensä siten, että erotan verhot tiettyyn paikkaan muista esineistä ja annan niiden olla siinä päiväkausia miettien koko ajan : Nämä verhot ovat pyhät ja Jumala tahtoo minun tekevän niillä jotakin erityistä.
Sitten saan johonkin verhon ominaisuuteen esim. väriin perustuvan pyhityksen.
Aloittaja esitti aivan oikein sen miten meissä ilmenee Jumalan tahdon tekeminen. Pyhä Henki kasvattaa meidät Jumalan lapsiksi. Ei oma kilvoittelu. Pyhässä Hengessä emme edes kilvoittele eikä se ole mitään epämääräistä ilmaan hosumista kuten Paavali kirjoittaa. Olemme sitten yksinkertaisesti Jumalan lapsia.
Jos asiat menevät pieleen, se ei johdu siitä, että emme ole kilvoitelleet riittävästi, vaan siitä että olemme kadottaneet Pyhän Hengen yhteyden jostain syystä. Harhaopin takia, farisealaisuuden vuoksi, itsetietoisuutemme ja omaan lihaan luottamisen vuoksi. Eikä se ole normaali tila uskovalle. Hän on silloin matkalla helvettiin ja hänen tulee tehdä parannus aivan samalla tavalla kuin maallisen ihmisen. Ei hän ole suurta syntistä parempi, vaikka uskonnollisuutta yhä olisi kovin jäljellä, mutta yhteys Jumalaan katkennut.
Juuri tämän vuoksi lähetyskirjeissä on paljon varoituksia harhaopista. Se erottaa Jumalasta ja tekee uskovasta syntisen. Siksi hengellisyytemme on tärkeä. Se on pelastuksemme ehto.