seborroinen ekseema kasvoissa

kutinahilsepunoitus

onko kellään vastaavaa ja millaist apua olette mistäkin saaneet? itsellä sama päänhassa kainalossa ja taipeissa. naama lehahti ihan punaiseksi aloe verasta. eli siitä kään ei ollut apua. hiilari ruokkii ja niitä olen pyrkinyt vähentämään.

1

229

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovipumppu

      Kyllä on samaa ollut ja pitkään.Jo lapsena minulla oli atooppinen ihottuma, mutta nuoruudessa, kun talirauhaset alkoivat kehittyä sain aknen ja sitä kautta välillä koko kroppa reagoi ihottumalla. Hoidatin itseäni lääkäreiden määräämillä kortisooneilla ja välillä olin antibioottikuureilla. Kokeilin erilaisia kosmetiikkatuotteita, mutta mistään ei ole ollut apua. Lääkkeistä tosin apua tuli, mutta vain hetkeksi. Lääkkeet on tarkoitettu oireiden hoitoon, eikä niistä löytynyt todellista apua. Tapasin kolme ja puolivuotta sitten kosmetologin, joka sanoi, ettei minun ongelmanbi ole tuossa päällä jossa se näkyy vaan sisällä. Hyvä huomio tuo hiilareiden vähentäminen. Ongelmat johtuvat juurikin siitä mitä suuhunsa tunkee. Kosmetologi silloin sanoi, että todennäköisesti minulla on kova tulehduksellinen tila kropassa. Hän tarkoitti tuolla paljon lehdissäkin ollutta matala-asteista tulehdusta, joka pesii meidän solukalvoilla aiheuttaen oireita, jotka monesti näkyvät juurikin ihossa. Otin kosmetologilta puhtaan rasvahappo öljyn sisäiseen käyttöön sekä kasvoille luontaisen beetaglugaani voiteen. Näillä kahdella tuotteella olen siitä asti pärjännyt ilman ihottumaa ja lääkäriä.Tällä samalla tavalla olen poikani murrosiän tuomat ongelmat korjannut. Monesti ihmiset työntävät ihonsa täyteen kemikaaleja korjatessaan ongelmiaan ja samalla saavat enemmän tuhoa aikaiseksi. Iho ei pääse ns.hengittämään. Iho myöskin muistuttaa ongelmista ja on meidän suurin elin, joten sitä tulisi kohdella hyvin. Eli koita parantaa syytä älä seurausta. Jos haluat, että laitan sinulle linkkejä, mistä voi katsoa ,niin laita sähköpostia [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      450
      1975
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      153
      1280
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1183
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      71
      1163
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1147
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      180
      1048
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      54
      729
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      674
    Aihe