Valehtelu oikein?

Moikka!

Haluaisin kertoa ja saada mielipiteitä siitä että kumpi teki väärin (Itse en osaa löytää ratkaisua)

Eli siis seurustelin naisen kanssa 6kk.. tavattiin ihan normaali merkeissä jne... eka ilta kutsu kylään viinille, totta kain lähdin alkuhuuman perässä kun huomasin että hänkin oli kiinostunut =). Seuraava aamu oli kuin kirjoitettu kirjaan (ei seksiä) <-- ei minua haitannut yhtään. Enemmän tutustuttii ja juteltii paljon asioista toisien menneisyydestä,elämän haaveista. Kaikki tuntu oikealta omalle kohdalle (samat haaveet mm omakotitalo lapsia jne) Lopulta kun Tyttöystävä joutui muuttamaan omalle paikkakunnalle silloin kaikki muuttui. Minä itse jouduin aina tulemaan häneen luokseen jos haluttiin tavata. Myös n.2kk aikana sain VASTA tiedon häneltä että kun olen hänen kanssaan alkanu seurustelee niin hän on ollut PAKSUNA exälle (yhden illan jutun jälkeen) Hän tietty teki abortin josta seurasi masennus ja hän lopetti opintonsa. Tuin häntä mahdollisen parhaan mukaan mutta se ei aina riittänyt, eikä hän halunnut ammattiapua siinä vaiheessa. Lopulta hän alkoi asettamaan ehtoja: Joko tämä parisuhde tai sitten se koulu. (siinä olin kahden vaiheella aika pitkään) Lopulta tyhmänä keskeytin opinnot NAISEN TAKIA! (todella tyhmää)...
Parisuhde jatkuin aivan normaalisti toista tukiessa jokapäivä. Kunnes hän vaan päätti yks kaks alkaa ryybbäämmään ilman minua ja jätti minut. (väliero) Ero kesti noin viikon... palasimme yhteen viikon kuluttua ja kysyin häneltä monesti onko hän tehnyt toisten miehien kanssa mitään niin hän vastasi ei... Jotenki en uskonu sitä sanomaa ja päätin vähän kaivella asioita ja sieltähän selvisi että tämä nainen on yrittäny toista ukkoa ja saanukki vastakaikua (Yhden illan juttu). Annoin anteeksi ja unohdin koko asian... kunnes taas selvisi myöhemmin 5kk myöhemmin että hän on valehdellu TAAS samasta asiasta (Välieron aikana) TOINEN yhden illan juttu.. Tässä vaiheessa otin jalat alle ja lähdin pois... (Nainen syyttää minua eron syyksi)

ELI SIIS Kumpi tässä nyt teki väärin? Koen että ei minun tukeni ollut vissiin riittävä masentuneelle ihmiselle (semmosesta asiasta joka ei edes minulle kuulu) ja silti hyväsydämmisenä autoin.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kaksykskolme kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu