Eksoottiset miehet, terveysriski naisillle

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005861915.html?ref=rss

"Péter Csonkan mukaan juuri toisen ihmisen siemennesteelle herkistyminen on ”ihmisallergian” yleisin muoto, sillä naisilta kyseistä proteiinia ei luonnollisesti löydy. Tällaisia tapauksia on ollut myös Suomessa.

– Siemennesteallergiaan ei auta oikein mikään, paitsi tietysti se, ettei ole kosketuksissa kyseisen ihmisen siemennesteen kanssa, Csonka kertoo."

Ei varmastikaan ole ainoa tai edes harvinainen tapaus tuo. Voidaan vain arvella kuinka paljon me kiltit & kunnolliset miehet sitten veroissa joudutaan kustantamaan suominaisten ulkomaille ja jännämiehiin suuntautuneiden reissujen terveydenhuoltojärjestelmälle aiheutuneita kustannuksia? veikkaan että summa on huomattava.

Varmaan myös valtavilla summilla yhteiskunta korjaa julkisia rakennuksia kun niistä on löytynyt "hometta" naisille ilmanntunieden oireiden vuoksi. Oikeastihan useissa niistä rakennuksista ei liene mitään vikaa vaan se "home" kulkeutuu naiseen väärän miesvalinnan kautta mutta silti pitää yhteiskunnan ja kaikkien osallistua talkoisiin ihan turhaaan. On tietysti oikeastikin homeisia rakennuksia ja niistä oireista kärsiviä ihmisiä, myös he joutuvat kärsimään noista miesallergiaa potevista naisista sitäkautta että heidän oireita ei oteta sitten vakavasti kun on varmaan jo vähän kyllästytty siihen että "hometta" on jokapaikassa missä vain on naisia.

11

220

Äänestä

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä_vaan

      Naisen iho on mennyt pahaan kuntoon.

    • Ananias.Palstamäki

      Hyvää huomenta vaan ritarillekin.

      Vai siemennesteallergia puhjennut? Kuulostaa ikävältä.

      • Huomenta vaan.

        Niin oli puhjennut tuolla jutun naisella ja luulenpa että suomessa on tuyhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia tuollaisia naisia. Ne ei halua myöntää että miesvalinta olisi ongelmien aiheuttaja ja väittävät rakennusten ilmanvaihtoa syypääksi silmien vuotamiseen, naaman turpoamiseen jne. Me muut naisten hyljeksimät miehet tietysti sitten kustannetaan sekin naisten huvittelun seuraus. kyseessä on vakava asia jota tulisi tarkoin yhteiskunnan tutkia niin saataisiin ihan virallinen selvitys asiasta.

      • Ananias.Palstamäki
        Harmaaritari kirjoitti:

        Huomenta vaan.

        Sanoisin että olet lähtenyt aika heppoisin perustein sotaretkellesi, homeremontteja tehdään vain kohteisiin joista LÖYTYY hometta.

        Voiko sitten miehen siemenneste aiheuttaa rakennukseen homevaurioita? Luulisin että kauan saa veivata ennenkuin huoneistoon saa niin paljon siemennestettä että "homeentumista" voisi syntyä.

        Huoli pois Harmis, ei tästäkään saada yhteiskunnallisesti merkittävää ongelmaa. Joku nainen voi joutua luopumaan kivasta nusuttelukaveristaan, mutta en näe ongelmaa heteromiehen näkökulmasta suurena.

        Jos sitten joku kiva nainen olisi allerginen sinun siemennesteellesi, niin kehottaisin kokeilemaan keskeytettyä yhdyntää ja/tai kondomia.

      • Ananias.Palstamäki kirjoitti:

        kyllä minusta tätä asiaa kannattaisi tutkia jonkun yliopiston. Tuolla mainitaan ongelmaksi kylmät maat:

        https://www.rakennuslehti.fi/2015/03/talvi-lisaa-homeongelmia-suomessa/

        No mehän tiedämme pohjoismaiden kuten myös pohjois.amerikan vapaamielisen suhtautumisen seksiin. Valtauskonnoltaan katolisissa maissa ei vastaavia ongelmia ilmene, miksiköhän?

        Eikös tuokin ole aika ihmeellistä:

        https://tekniikanmaailma.fi/tutkija-hsssa-homeoireista-suomessa-mikrobeja-vahiten-ja-sisailma-vahiten-toksista-mutta-silti-suomalaiset-kokivat-eniten-oireita/

        Se tietysti taas pitää mainita että oikeasti homeesta kärsiviäkin on paljon ja juuri siksi pitäisi kartoittaa nuo miehistä oireita saavat naiset niin voitaisiin keskittyä korjaamaan ongelmia siellä missä niitä oikeasti on.

        En ole koskaan törmännyt siihen että home vaivaisi erityisemmin naisia.

        Kylmissä maissa tuo home tuntuisi olevan erityinen ongelma, mutta en usko että siemenneste olisi selitys ilmiölle. Tai sitten homous on yleisempää kuin kukaan pystyy villeimmissäkään unelmissa kuvittelemaan.

        Suomessakin on löydetty eroja maaseudun ja kaupunkiasuntojen välillä, maaseudulla siis enemmän hometta. Kun ajatellaan että ilmasto-olosuhteet eivät muutu oleellisesti maaseudun ja kaupunkien välillä ja rakentamismääräyksetkin ovat samat, niin voisiko ilmastoinnista löytyä selitys?

        Olisiko asuntojen koneellinen ilmanvaihto yleisempää kaupungissa kuin maalla? Tuota voisi miettiä siksikin, että Venäjältäkin löytyy kylmiä alueita joissa home ei ole yhtä suuri ongelma kuin pohjoismaissa ja USA:n ja Kanadan pohjoisosissa.

    • spermaapalstalla

      Vaikuuttaa siltä, että paras tapa kanssakäymisen sperma-allergiasta kärsivän kanssa on anaalinen.

    • yhbnkjim

      Sitten on niitäkin onnettomia, jotka ovat omalle allergisia :D

    • Osaatko sä lukea?

    • wanhaämmä

      Harmis, vanha homekorva...

      Tuon jutun nainen ei ollut allerginen spermalle.

      • jamesko_pääsi

        laukomaan paljaalla ja sitten asia selvisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe