Newtoniakaan ei koskaan vertaisarvioitu

Tässä oli juuri uutinen, jossa kerrottiin, kuinka tutkijaryhmä oli kirjoitellut huvikseen puuta heinää ja saanut kirjoituksensa läpi vertaisarvioinneista tunnettuihin tiedejulkaisuihin. Vertaisarvioinnit eivät siis ole mikään luotettava keino erottaa tieteellinen epätieteellisestä.

Miksi sitten evolutionistit niin usein vetoavat vertaisarviointiin? Tietenkin juuri siksi, että hieman yksinkertaisemmat ja tieteeseen perehtymättömät henkilöt on helppo huijata uskomaan mitä tahansa, kun vain sanoo kyseessä olevan vertaisarvioitu tutkimus. Ja niin tietysti myös tehdään jonkin verran.

Meidän tulee kuitenkin muistaa, että kukaan ei vertaisarvioinut Newtonia tai Galileoa. Ja miksi olisikaan, hehän olivat rehellisiä kristittyjä, jotka tekivät työnsä Jumalan nimeen. Kuinka moni tiedemies enää tekee samoin? Ei lue enää kansilehdillä kiitoksen sanoja Jumalalle. Niinpä'rehellisyyttä pitääkin nyt yrittää etsiä vajavaisten ihmisten keinoin puutteellisella tiedolla varustetuilta ihmisiltä. Arvaahan sen, kuinka siinä aina silloin tällöin sitten käy.
12238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Albert Einstein'iakaan ei ole koskaan vertaisarvioitu. Ei ole löytynyt vertaisia!
Eikä N.Teslaa!
Samoin ei ole kukaan vertaisarvioinut Luomistakaan sillä Luojan vertaisia ei ole vielä ilmoittautunnu.

Äänestä

Jumala ei ole tehnyt ensimmäistäkään tieteellistä julkaisua jonka voisi vertaisarvioida.

Sen sijaan ihmisen jumalastaan kirjoittamia tekstejä on kyllä arvioitu ja ne on järjestään havaittu varsin heppoisiksi tekeleiksi.

Mitä Newtoniin ja Einsteiniin tulee niin kyllä aikanaan tiedemiehet kuin muutkin ottivat heidän julkaisuihin kovastikin kantaa. Varsinkin Einsteinin suhteellisuusteoria koki kovaakin vastarintaa. Eikä ole mikään yllätys että sitä vastustivat kovimmin ne keillä oli vähiten edyllytyksiä sitä vastustaa. Uskonnolliset fanaatikot.

Äänestä
  • Suhteellisuusteoriaa vastustivat varsinkin natsit,jotka luokittelivat sen juutalaisperäiseksi humbuukiksi.
    He julkaisivat peräti kirjan,jonka allekirjoittaneet lähes sata natsimielistä arjalaista tiedemiestä julistivat "kaatavan suhtiksen".
    Vaatimattomaan tapaansa Einsteinin kerrotaan todenneen:"Jos olen väärässä,yksikin nimi olisi riittänyt."

    Äänestä

  • fundamentaaliascientiaa kirjoitti:

    Suhteellisuusteoriaa vastustivat varsinkin natsit,jotka luokittelivat sen juutalaisperäiseksi humbuukiksi.
    He julkaisivat peräti kirjan,jonka allekirjoittaneet lähes sata natsimielistä arjalaista tiedemiestä julistivat "kaatavan suhtiksen".
    Vaatimattomaan tapaansa Einsteinin kerrotaan todenneen:"Jos olen väärässä,yksikin nimi olisi riittänyt."

    Toiseen maailmansotaan mennessä natsitiedemiehet olivat toisaalta jo hyväksyneet suhteellisuusteorian (ja yrittivät kovasti kehitellä käytännön sovellusta sen perusteella), mikä kertoo jotain siitä, miten hyvin tieteellinen metodi toimii.

    Haluaisin nähdä sen päivän, kun joku uskonlahko hyväksyisi kilpailevan uskonlahkon teorian ja alkaisi oikeasti elämään sen mukaan. Varsinkaan siten, että tämä teoria olisi esitetty vain noin 30 vuotta aiemmin!

    1Äänestä

Vaikka tieteellä on puutteensa, ei uskonnollinen inkutus koskaan pääse "musta tuntuu" tasoa korkeammalle.

Äänestä
  • Sinun tiedetasosi on niin alakanttia ettet ole kelpo sitä arvioimaan.

    Äänestä

  • saeskosneuoo kirjoitti:

    Sinun tiedetasosi on niin alakanttia ettet ole kelpo sitä arvioimaan.

    Mitä oikein tarkoitat?

    Äänestä

"Tässä oli juuri uutinen, jossa kerrottiin, kuinka tutkijaryhmä oli kirjoitellut huvikseen puuta heinää ja saanut kirjoituksensa läpi vertaisarvioinneista tunnettuihin tiedejulkaisuihin. "

Kyseessä olivat naistutkimukseen painottuvat humanistisen alan artikkelit, joita on aivan turha rinnastaakaan luonnontieteisiin. Ns. naistutkimusta on arvosteltu aikaisemminkin siitä, että feminismi korvaa liian usein tutkimuksen tieteellisen tason.

2Äänestä
  • Tässä suhteessa naistutkimus vertautuu kreationismiin: lopputulema (miesten kamaluus) on naistutkimuksessa etukäteen päätetty juttu.

    1Äänestä

Liikenteessä sattuu jatkuvasti onnettomuuksia. Tarkoittaako tämä, että liikennesäännöistä tulisi luopua, koska ne eivät luotettavasti ehkäise onnettomuuksia?

Äänestä
  • En nyt muista missä Euroopan maasta oli kysymys, mutta kumminkin siellä oli vapautettu nopeudet moottoriteillä äskettäin, eli saa ajaa vaikka kuinka lujaa nyt.

    Mitä tapahtui mitatulle keskinopeudelle? Se laski. Eli ihmiset ei yrittäneet ajaa nopeusrajoituksen pintaan kun sitä ei enää ollut.

    Tässä olisi varmaan soveltamista muihinkin maihin js muillekin elämänaloille, sääntö-Suomeen varsinkin (eli pois kaikki turhat kulutusverot ja sääntely).

    Äänestä

  • Eikös toi ollut Tanskassa? Nostivat nopeuksia korkeimman nopeusrajoituksen alueilla (oliko alunperin 110km/h) ja lopputulema oli ,että keskinopeudet hidastuivat muualla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PysykääTotuudessa kirjoitti:

Tässä oli juuri uutinen, jossa kerrottiin, kuinka tutkijaryhmä oli kirjoitellut huvikseen puuta heinää ja saanut kirjoituksensa läpi vertaisarvioinneista tunnettuihin tiedejulkaisuihin. Vertaisarvioinnit eivät siis ole mikään luotettava keino erottaa tieteellinen epätieteellisestä.

Miksi sitten evolutionistit niin usein vetoavat vertaisarviointiin? Tietenkin juuri siksi, että hieman yksinkertaisemmat ja tieteeseen perehtymättömät henkilöt on helppo huijata uskomaan mitä tahansa, kun vain sanoo kyseessä olevan vertaisarvioitu tutkimus. Ja niin tietysti myös tehdään jonkin verran.

Meidän tulee kuitenkin muistaa, että kukaan ei vertaisarvioinut Newtonia tai Galileoa. Ja miksi olisikaan, hehän olivat rehellisiä kristittyjä, jotka tekivät työnsä Jumalan nimeen. Kuinka moni tiedemies enää tekee samoin? Ei lue enää kansilehdillä kiitoksen sanoja Jumalalle. Niinpä'rehellisyyttä pitääkin nyt yrittää etsiä vajavaisten ihmisten keinoin puutteellisella tiedolla varustetuilta ihmisiltä. Arvaahan sen, kuinka siinä aina silloin tällöin sitten käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu