Olemme olleet 22v naimisissa ja on ollut yhtä ja toista takkua niinkuin elämään ja parisuhteeseen kuuluu. Mutta tämä on ollut minulle shokki, mieheni ilmoittaa, että on rakastunut työpaikallaan erääseen naiseen mutta on kuulema vain yksipuolista. Kaikki tämä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta Olen itse sanonut vähän aikaa sitten, että olen elämääni tyytyväinen ja löytänyt asioita joista nautin. Sitten tulee tämä, hän sanoo, että oli pakko sanoa, ei voinut olla muuten. Olisi pakahtunut. Minuun sattui ja sattuu. Mitä hän tuntee minua kohtaan. En saa vastausta. Hänen on muutenkin vaikea puhua tarpeistaan ja mitä haluaa. Olen yrittänyt unohtaa ja päästä asian yli mutta se vaivaa. Minut on mitätöity,laitettu hyllylle. Tai sitten hänellä on kovat piipussa, kun olen alkanut itsenäistyä ja päättää omasta elämästäni itse, nyt kun lapset ovat aikuistumassa, jää minulle enemmän aikaa omille jutuille. Hän ei ehkä pidä siitä etten ole kotona ja hoida kotia. Mene ja tiedä mutta kovalta se tuntuu kun rakkaus ja se tunne katoaa toisaalle. En ole päässyt asian yli mutta toivoisin saavani tukea joltain, joka on kokenut vastaavaa. Tämähän on ihan luonnollista, että ihastuu mutta että se tuntuu noin että on niin vaikea olla ja saada sanoa se toiselle tuntuu minusta pahalta ja aika pelottavan vahvalta kokemukselta miehelleni.Hukassa ollaan.
Rakastuminen
Matto alta!!
4863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Osanottoni! näin ensiksi.
Mies tuntuu jollain tavalla tutulta noin
luonteena,vaikka hyvin vähän hänestä ihmisenä
kerroit. Sinun on oltava vain vahva hoida
kotiasi kuten ennenkin,huolehdi lapsistasi
jne.
Tiedän suurin piirtein miltä sinusta tuntuu
kuinka raastavia ovat laidasta laitaan repivät
tunteet ja ajatukset.
Tiedän myös millaista on elää miehen kanssa
jolla ei juuri ole mielipiteitä mihinkään
eikä kerro mitä haluaisi "yleensä elämässä"
niinkuin normaalisti pariskunnat keskenään
juttelevat kaikesta.
Eli toistuu sanonta "hiljaisessa vedessä ne
kalat uivat". Kukaan joka tuntee noin muuten
miehesi ei varmasti voisi kuvitella
että näin tulee käymään. Kaikki kun on päällisin
puolin hyvin "eli sinullahan on niin hyvä ja
tasainen mies"jne.
Eli totuus on se että hän on ja tulee olemaan
arvoituksia täynnä. Usein itse elää sitä omaa elämää kodin ja lasten
kautta ettei ehkä huomaa asioita ennekuin ne
tulevat julki. Jälkeenpäin kun ajattelee aikaa
taaksepäin muistaa "ehkä sinäkin" kuinka mies
jossain vaiheessa oli muuttunut entistä hiljaisemmaksi,mietteliäämmäksi, omiin ajatuksiin
uppoutuneena. Niin kukahan sen miehen mielessä
silloin on ollut.
Tuskin se liittyi teidän elämään millään lailla.
Mitä enemmän niitä asioita sortuu miettimään
sitä surkeammaksi itsensä naisena tuntee.
Eihän sillä ole mitään väliä (loppujenlopuksi)
kuinka pitkälle toisen naisen kanssa menee
vaan sillä voiko toiseen koskaan enää luottaa
niin paljon särkyy. Eli pohja pois koko elämältä
kaikki se minkä päälle nyt normaali ihmiset
yhteistä elämää rakentaa.
Tottahan se on "vaikkei sen vähäisempää" että
olisi helpompi kuulla toiselta jokin syrjähyppy
jota hän vilpittömästi pyytää anteeksi ja
kertoisi ettei sillä todellakaan ole ihmisenä
mitään sen kummempaa merkitystä,siis ei halua
edes tavata enää ja katuu.
Kamalin vaihtoehto (vaarallinen) on juuri
rakastuminen toiseen sekä vielä kertoo sen
omalle vaimolleen. Silloinhan paljastaa vielä
omahyväisen luonteensa ja loukkaa toista tosi
pahasti. Sillä jos edes arvostaa toista ihmistä
vaimona sekä lastensa äitinä ei todella "normaalisti" halua loukata. Tuntee
itsensä jo etukäteen petturiksi. Siis "missä
omatunto" ja millainen on ihminen oikeasti?
Vaikka onhan niinkin että,asiat ovat kaksipiippuisia. Teit miten päin tahansa loukkaat
kuitenkin.
Nämä toiseen ihastumiset ja rakastumiset pitkän
parisuhteen aikana kuitenkin ovat varmaankin
tuiki tavallisia. Enemmän poikkeus taitaa olla
se ettei ole mitään tuonkaltaisia kokemuksia
elämän varrella. Mutta ne menevät yleensä pian
ohi eikä niistä tulla "omalle" selitteleen
useinkaan,vaan elämä jatkuu.
Miten voisi neuvoa muuten kuin nosta häntä pystyyn ja odota mitä tuleman pitää "menisikö ohi". Sillä välin mene vaikka tuulettumaan
älä jää kotiin miettimään seurauksia. Älä anna
miehellesi enää sitä iloa että olet hänen armoillaan siinä murenee loppukin itsetuntosi.
Kyllä kaikki ratkeaa aikanaan ja toivottavasti
miehesi tuntee jonain päivänä itse sinusta
mustasukkaisuutta (aivan oikein) ja katuu omaa
typeryyttään sekä tajuaa mitä on vaarantanut.
Sinuna huolehtisin omasta ulkonäöstä entistä
paremmin eikä pieni tahallinen miehesi musta-
sukkaiseksi tekeminen olisi pahitteeksi...
Silloinhan miehesi on pakollisen valinnan ja elämänmuutoksen edessä, ja se on sille aivan
oikein.
Ihana ihminen olet sisko tuli niin osuvaa tekstiä kuin vaan voi olla. On niin ihana jatkaa taas eteen päin kun on saanut joltain voimia ja sanoja omille olotiloilleen. Kiitos kanustuksesta. Hän on juuri niin kuin kuvailit. Oman elämän haltuun ottaminen ja siitä nauttiminen niistä pienistä asioista joita saa aikaiseksi sekä itselle että muille. Sinulle kaikkea hyvää ja kaunista kevättä!
Syrjähypyt ja rakastuminen voi olla kaksi eri asiaa. Minä olen rakastunut toiseen ja silti kaipaan miestäni. Kaipaan sellaista suhdetta mieheeni, vaan en löydä.
Mies on loukkaantunut ja haluaa erota...
Ehkä sinunkin miehesi kaipaa loppujen lopuksi sitä jotakin suhteessaan sinuun...
Olen pahoillani...
Tiedän täysin tunteesi. Minulle tapahtui vuosi sitten samalla lailla, eli minulle selvisi, että mieheni oli rakastunut työn kautta tapaamaansa naiseen. Me olimme eläneet yhdessä lähemmäs kymmenen vuotta onnellisina. Ei ollut riitoja, kommunikoimme vaivattomasti, hellimme toisiamme ja seksikin oli mukavaa, tosin hiukan rutiininomaista, mutta tyydyttävää. Eli miehen tunteet toista naista kohtaan tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sinun tilanteesi eroaa minun tilanteestani kuitenkin ratkaisevasti, sillä minun mieheni rakkauden kohde oli myös rakastunut mieheeni ja mieheni ehti pettää minua viikon verran, ennenkuin suhde selvisi oman "etsivätyöni" johdosta. Erotin kyllä hänen käytöksestään, että jokin oli vialla, mutta en olisi ikinä uskonut, että kyseessä oli toinen nainen. Koko senaikanen elämäni rysähti kasaan ja jouduin rämpimään keskellä pimeää suota usean kuukauden ajan. Mieheni muutti naisen luokse pian suhteen selviämisen jälkeen. Ero tuli voimaan neljä kuukautta sitten. Olen sopeutunut elämääni lasten kanssa, mutta suoraan sanottuna vihaan miestäni ja hänen naisystäväänsä ja toivon heille kaikkea pahaa. Lapsilleni en tietenkään puhu pahaa heistä, mutta joka kerta kun mietin heitä, sydäntäni kuristaa samalla lailla, kuin vuosi sitten ja tuskin koskaan pystyn täysin antamaan anteeksi exälleni ja luottamaan yhteenkään mieheen. Joten, vaikka tilanteesi on kurja, muista, että asiasi ovat kuitenkin aika hyvin. :)