Helsingin sanomat kirjoittaa väärin, että SAK olisi ay-liike. Ei ole. SAK:n jäsenliittojen työntekijät ovat 20% palkansaajista, ei koko ay-liike. SAK:n jäsenistä noin 20 % on ay-aktiiveja, joten kaikenkaikkiaan SAK;n ay-aktiivit ovat vain 4% palkansaajista. Itse asiasssa voi hyvin puhua vain SAK:n 20 perheestä. Paljon melua ja älämölöötä pienestä porukasta näin pienessä asiassa. Minkä takia? Tekosyyt on kuultu.
Ylen toimittajat ja tässä tapauksessa myös Helsingin sanomien toimittajat ylläpitävät tuota marginaalin aiheuttamaa haloota omilla populistisilla otsikoillaan ja lausunnoillaan. Ovatko he punalipun heiluttajia sen sijaan, että kykynisivät objektiiviseen journalismiin?
Esimerkkinä totean, että asiakohteena olevan lain tarkoitus on vahvasti madaltaa pienten yritysten työllistämiskynnystä. Tästä pääasiasta ei muisteta kirjoittaa vaan ylläpidetään SAK:n aktiivien ja hallituksen vastaista taistelua. jota ei edes olisi olemassa ilman julkista sanaa ja puolen vuoden päässä olevia eduskuntavaaleja. Onko toimittajakunta naivia? Miksi he eivät kysy Sipilältä, miksi hallitus ajaa lakia, vaikka vaalit ovat tulossa? Eivätkö he PELKÄÄ sen vaikuttavan äänestystulokseen negatiivisesti? Hallitus on tehnyt tällä vaalikaudella noin 50 vastaavaa lakia, jotka ovat auttaneet yli 100.000 työtöntä leveämmän leivä pariin. Leipäjonot ovat lyhentyneet. Se agenda jatkuu kaikkien suomalaisten edun mukaisesti, myös lehtimiehien.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No+olipa+sekava+selostus.+En+päässyt+yhtään+kärryille+että+miten+sait+laskeskeltua+jonkun+4%+suuruisen+lukeman.+Ja+että+sillä+olisi+jotakin+suhdetta+johonkin+asiaan,+tai+merkitykselllisyyttä+tässä+työkiistassa
SAK+ilmoittaa+jäsenmääräkseen+929.122+henkilöä.+Työssäkäyvä+väestö+on+Suomessa+noin+2.3+miljoonaa.+
Mistä+se+4%+tähän+nyt+oikein+tuli?
Tuossa+lähes+miljoonan+luvussa+on+myös+"kuolleet+sielut".+Maksavia+jäseniä+SAK:ssa+on+n.+500.000,+mikä+on+20%+työssä+käyvistä+ja+tästä+noin+20%+eli+4%+on+ay-aktiiveja,+usein+vasemmistoliiton+tai+SDP:n+kursseilla+aivopestyjä+lampaita,+jotka+seuraavat+SAK:n+hallituksen+20+hengen+päätöksiä+nyökytellen.+Helmikuussa+oli+Senaatintorilla+örisevä+humalainen+harvalukuinen+joukko+heiluttamassa+vallankumous-panderolia+ja+punaisia+lippuja.
hmiset lähtevät saikulle, kun eivät halua osallistua liittojen järjestämään järjettömään toimintaan, lakkoiluun jne.
Poliittista lakko-oikeutta pitää rajoittaa esim. koskee vain liiton jäseniä. Eihän lakkoon saa pakottaa ketään!
Saikulla on hyvä miettiä, haluaako kannattaa lakkokenraali Rinteen eduskuntavaalikampanjaa.
Lakialoite on ollut kolmikannassa, ja myös SAK on saanut antaa vastineensa. Lakialoitetta on muutettu monelta osin palautteen perusteella.
Kilpailijamaa Saksassa ei pienissä yrityksissä ole irtisanomissuojaa ollenkaan. Myös Tanskassa ja Ruotsissa on alhaisempi suoja kuin Suomessa. YT-laki jo asettaa yritykset eriarvoiseen asemaan koon puolesta. Ja moni muu laki. Ei ole uusi ajatus sitoa lainsäädäntö yrityksen kokoon.
Miksi esim, työaikajoustoja ei saa toteuttaa kaikissa yrityksissä Suomessa? Se on vittumaista kaksinaamaisuutta Rinteeltä ja Elorannan SAK:lta. Rinne ei uskaltanut tänään Eduskunnassa tunnustaa, että on tasa-arvoa vastaan.
YTK:sta saa ansiosidonnaisturvan 100 eurolla vuodessa ja 18 eurolla vielä lakimiespalvelut, jos niitä tarvii, Teollisuusliitolle ja AKT:lle maksat vuodessa jotain 500 euroa. On siinä vissi ero. Eikä tarttee tukea SDP:n kampanjaa. Työt eivät ole koskaan lakossa!
Kolmosen+uutisten+toimittaja+erehtyi+pahasti+sanoessaan,+että+ay-liike+vastustaa.+SAK+vastustaa+ja+SAK+on+vain+20%+palkansaajakunnasta.+STTK,+Akava+ja+YTK+ovat+hyviksiä.
Minä haluan että Sipilän Lehmänkauppa-Sote kaatuu!!!
Se saa kaatua ihan mistä syystä tahansa, sillä ei ole merkitystä, mutta tämä nykyinen Sote-Maakuntasuunnitelma on järjetön. Euroopan kustannustehokkainen nykyinen terveydenhoidon järjestelmämme romutetaan, ja sitten aletaan maksaa rahaa terveysfirmoille.
Otan ihan kernaasti sivustatukea AY-liikkeeltä, jos ja kun heillä on samanlainen tavoite. Että Sipilän hömöt päätökset ja tekemiset koko lopun hallituskauden ajalta on saatava torpattua. Nollattava kaikki Suomelle haitalliset päätökset.
Sipilän Sote romukoppaan ja 10-hlön firmojen irtisanomislaki romukoppaan