Hallituspuolueiden edustajat kertoivat tulevasta tiedonannosta viime torstaina, mikä käynnisti vilkkaan poliittisen keskustelun.
Tiedonannossaan hallitus tuo esiin sen, että hallituskauden aikana on tullut yli 115 000 työllistä lisää.
– Tänä syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan hallituskauden päätöksillä saavutetaan
33 000-42 000 työpaikan lisäys. Lisäksi kilpailukykysopimuksen vaikutus on arviolta noin
30 000–40 000 työpaikkaa. Nämä päätökset ovat olleet keskeisesti vaikuttamassa siihen, että Suomi on päässyt mukaan kansainvälisen talouden nousuun, hallitus kehuu saavutuksiaan tiedonannossaan.
Hallitus katsoo, että hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen turvaamiseksi työllisyyttä pitää edelleen nostaa. Osana työllisyyttä edistäviä toimia hallitus on valmistellut pienten yritysten työllistämiskynnyksen madaltamista.
Hallituspuolueiden edustajat kertoivat tulevasta tiedonannosta viime torstaina, mikä käynnisti vilkkaan poliittisen keskustelun.
Tiedonannossaan hallitus tuo esiin sen, että hallituskauden aikana on tullut yli 115 000 työllistä lisää.
– Tänä syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan hallituskauden päätöksillä saavutetaan 33 000-42 000 työpaikan lisäys. Lisäksi kilpailukykysopimuksen vaikutus on arviolta noin 30 000–40 000 työpaikkaa. Nämä päätökset ovat olleet keskeisesti vaikuttamassa siihen, että Suomi on päässyt mukaan kansainvälisen talouden nousu
Hallitus katsoo, että hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen turvaamiseksi työllisyyttä pitää edelleen nostaa. Osana työllisyyttä edistäviä toimia hallitus on valmistellut pienten yritysten työllistämiskynnyksen madaltamista.un, hallitus kehuu saavutuksiaan tiedonannossaan.
Hallituksen menettelytapaa on kritisoitu laajasti. Erityisesti SAK:lainen ay-liike ja poliittinen vasemmisto ovat arvostelleet hallituksen tapaa niputtaa valmisteilla oleva laki osaksi laajempaa työllisyyspolitiikkaa. -niin kukapa muukaan on vastaan maan eteenpäin viemiseen, eikä ole ensikerta heiltä.
Hallituskauden aikana tullut yli 115 000 työllistä
13
151
Vastaukset
Onhan tuo hienoa, että on työpaikkoja palautunut. Hallituksen ansiota se ei ole, vaan maailman talouden elpymisen, joka vihdoinkin tavoitti hetkeksi myös Suomen.
KiKy ei ole luonut ainoatakaan työpaikkaa, kuten ei Työttömien rankaiseminen. Sitä voivat "tilaustutkimukset" selitellä ja arvioida, aivan kuinka haluavat - perusteita noille väitteille ei ole. Julkisen alan lomarahojen leikkaus ja päivittäisen 6 min. työajan pidennys, ei todellakaan ole kilpailukykyä tuonut. Muissa paikoissa joissa tuota KiKy mahdollisesti on sovellettu, ei ole ainoatakaan tuottavaa minuuttia tehokasta työaikaa tullut lisää.- TuntiJaPätkä
Hallitus kehuu taas saavutuksiaan, mutta työllistymistiedoista puuttuu jälleen se pieni fakta, jossa kerrotaan valtaosan työllistyneistä olevan pienipalkkaisia tunti- ja pätkätyöläisiä. Niitä, jotka työssä käynnin lisäksi joutuvat käymään Kelassa ja sossussa anomassa lisätukea pärjäämiseen. Vaan onhan se toki hienompaa suurennella saavutuksia kuin kertoa koko totuus.
Tuosta tulee oikeastaan aika hyvä testi, tälle meidän valtamedialle, joka on nimennyt erilaiset, muut tietokanavat valemediaksi. Osaavatko, uskaltavatko selvittää tuon hallituksen antaman "tiedotteen" tietojen oikeellisuuden, vai jatkavat hallituksen ja hallituspuolueiden peesaamista valheissaan. Sehän on totta, että työpaikkoja on palautunut, mutta tosiaan yhtä totta on se, että lähinnä hallituksesta huolimatta.
- Kana-aulis
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Tuosta tulee oikeastaan aika hyvä testi, tälle meidän valtamedialle, joka on nimennyt erilaiset, muut tietokanavat valemediaksi. Osaavatko, uskaltavatko selvittää tuon hallituksen antaman "tiedotteen" tietojen oikeellisuuden, vai jatkavat hallituksen ja hallituspuolueiden peesaamista valheissaan. Sehän on totta, että työpaikkoja on palautunut, mutta tosiaan yhtä totta on se, että lähinnä hallituksesta huolimatta.
Miten AY-liike edistää uusien työpaikkojen syntymistä?
- KUKKELlKUU
Tai vasemmistopuolueet?
- Työtä.pelkääviä
Kana-aulis kirjoitti:
Miten AY-liike edistää uusien työpaikkojen syntymistä?
Jarruttamalla ja lakkoilemalla.
- miinusmerkkistä työllisyyttä. - TuntiJaPätkä
Työtä.pelkääviä kirjoitti:
Jarruttamalla ja lakkoilemalla.
- miinusmerkkistä työllisyyttä.Miinusmerkkistä työllisyyttä, sitähän se kiky toi tullessaan. Yksikään yritys ei ottanut ensimmäistäkään kokeilijaa töihin.
https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/6-€-h-kokeilusta-täysi-pannukakku-”yksikään-yritys-ei-ottanut-ensimmäistäkään-töihin”/ar-BBOoVpU?ocid=spartandhp
- ohanihmetouhua
Ja, hallituskaudella jäänyt työttömäksi, erotettu melein sama määra!
Tempputyöllistetty 9E viikon tunnilla, Eläkkeelle jäänyt paljon!
Ja, halpatyövoimaa jotka saavat soisiaalihuollosta loput kaikki koska eihän palkoila pärjää yksin helsingissä ainakaan!
Vuokrat korkeat, palkat huonot, euroopan huonoimpia,,elinustannukset nekin euroopan pohjalla, kalleimpia!
Mikä järki oikein koko systeemissä?
Valtio maksaa firmoille tukea, firmat huonoa palkkaa, ja taas valtio maksaa vuokratukea?
Ja kaikki elinkustannukset nousee, mikään muu ei! - hallituksen_omakehu_hais
Hallitus lapioitti yrityksille rahaa: suorina tukina, verohelpotuksina, työvoimaa kurmuuttamalla. Lisäksi yritykset säästivät potkimalla työväkeä pellolle.
Rahalla ei nostettu kilpailukykyä. Yritykset tekivät kyllä vuosi vuodelta yhä suurempia voittoja, mutta voitot jaettiin osinkoina yritysten omistajille. Osingonmaksukykyä kyllä oli, mutta sillä ei saatu kilpailukykyä. Hallitus kyllä lapioitti rahaa, mutta ei keksinyt yrityksille aktiivimallia työllistää työväkeä. Ei keksitty mallia aktivoida markkinointia ulkomailla ja alentaa myyntihintoja, jne, vaikka rahaa yrityksillä oli. Huonosti vain meni, vaikka pörssikurssit nousivat kaiken aikaa.
Vasta kun Euroopan keskuspankin elvytys euroalueella alkoi purra, ei kehdattu olla tekemättä uutta tavaraa varastoihin. EKP:han elvytti yli 2000 miljardilla eurolla luoden yli 7 000 000 uutta työpaikkaa euroalueelle. Tasaisen "nousuvesi periaatteen" mukaan eri maiden väkimäärään suhteutettuna Suomeen olisi pitänyt syntyä 125 000 uutta työpaikkaa. Totuttuja tavaroita nyt siis Suomessa tehdään, mutta kehitys- eli innovaatiotavaroiden tekeminen on lapsenkengissä.- yritysten_paapominen
Niin, kyllä tuo ihmetyttää. Yrityksillä meni hyvin, mutta kilpailukykyä ei vain saatu.
- velkaakasvuun
Hallituksella ja sen toimilla ei ole mitään tekemistä työllisyyteen ja että kasvu alkoi jo ennen sen kautta mutta kuka sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse.
Vaikka kuinka kepu-uskovaiset niin uskookin ja Sipiläänsä jumaloivat ja tänne kirjoittelevat moittimaan ja sanelemaan kuka on vihervasemmistoa. kuinka Ay-liike on kusetusta ja työihminen on valjastettu Sdp ;n vaalivankkureihin pakolla kuin ammattiliittoonkin ja kaikki olisi näillä parempi osaiilla paremmin jos ei yleissitovuuta ja tessiä, ammattiyhdistystä olisi lainkaan miten tämän muuten voi ymmärtää kun kiky- sopimuskaan työpaikkoja tuonut niin ei tuo tämä irtisanomisen helpottaminkaan - Ay-liike.vastustaa
Vielä edellinen hallitus otti 30 miljardia velkaa demari valtiovarainministerien toimesta.
Urplainen ja Rinne.
Nyt saatu jo jotakuin nollille se, eli velka eo kasva kuin juuri vähän enään, ensivuosi jo tuo
ettei velka kasva. - Ei.me.haluta.kurjistua
https://www.maailmankuvalehti.fi/2018/2/lyhyet/venezuela-ajautui-nalkakatastrofiin
Vasemmisto huutaa meilläkin, kuin tuollakin aikanaan ja saivat vallan Venezuelassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381678
- 1131285
- 1691202
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia871110- 188912
- 83855
- 39829
- 90813
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76758Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137692