ja kokoomuslaiselle opetusministerille. Kysymyksessä on lakialoite koulukiusaajan kouluvaihdoksesta kun nykyään kiusatun tulee vaihtaa koulua saadakseen opiskurauhan.
https://yle.fi/uutiset/3-9252186
"Koulukiusaajan siirtämisestä toiseen kouluun lakialoitteen tehnyt kansanedustaja Tiina Elovaara (ps.) painottaa, että koulun vaihto ei olisi keino rangaista kiusaajaa. Hänen mukaansa kyse olisi pikemminkin keinosta ratkaista konflikti."
YLE vaahtosi yhden päivän ajan, kuinka ministeri Sanni Laasonen on lähtenyt ajamaan ko. lakialoitetta. Sanallakaan ei kuitenkaan mainittu, että kysymyksessä on perussuomalaisen kansanedustajan tekemä lakialoite jo vuosien takaa.
YLE voisi antaa kunnian sille, kenelle se kuuluukin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.