Aika moni meistä varmaankin pitää itsetyydytystä normaalina asiana on sitten sinkku tai parisuhteessa. Minä tutustuin nykyiseen kumppaniin olessani 21v ja harrastin tumputusta normaalisti, Naisen kanssa seurustelessa tarve tietty väheni koska nuori nainen halusi melko paljon seksiä, toki välillä tuli päästeltyä paineita kun nainen ei ollut kanssani. Yhteen muuton jälkeenkään ei ollut ns. puutetta mutta eihän sitä naista aina silloinkaan ollut saatavilla kun oli sellainen olo joten käsi avuksi. Sitten tapahtui jotakin mitä en olisi uskonut, nainen sai mut kerran kiinni kun olin puuhissani ja luulin olevani yksin. Kaikea kun ei aina huomaa, no nainen tuli paikalle puuhastellessani. Se kerta jäi mieleen koska nainen ei heti tajunnut mitä tein kunnes...ei helvettiä hei mitä sä touhaat, hyi. Nainen siis suuttui, otti herneen nenäänsä, kun tilanne rauhottui ja juteltiin muija ei ymmärtänyt miksi parisuhteessa oleva mies harrastaa itsetyydytystä kun kerran nainenkin on ja seksiä. Naisen mielestä mun toimintani oli jotenkin pervoa niin hän sen ilmaisi ja sanoi ettei enää ikinä halua nähdä mua niissä puuhissa. Se oli mulle yllätys kun oltiin siinä vaiheessa jo oltu reilu kolme vuotta, ei luulisi olevan mikään ihme mutta muijani ei vaan ymmärrä itsetyydytystä kun se koskee miestä. Vuosien saatossa muoijani sitten osti muutaman lelun piristääkseen seksi elämäämme, ei tuntunut muijaa haittaavan vaikka hän itse dildotti pimperoaan ennen aktia mun edessä, kysyin syytä ja muija vastasi että eihän se näin haittaa kun sä näät mitä teen enkä tee tätä piikossa sulta. Erikoinen mielipide,.Nyttemmin sitten kun seksielämämme on jo "telakalla" tai hyvinkin vähäistä olen palanut käsi puuhaan taas takaisin kuten alku aikoina. No ei silti, olen kuulut että jo pelkkä aikuisviihteenkin katsominen saa jotkut naiset suuttumaan kuten kaverini vaimo joka ei yhtään ymmärrä miks miehen pitää katsoa pornoa vaikka ei peitto enää heiluisikaan. Muijani sentään ymmärsi ja hyväksyi pornon katselun kun sitä ketseltiin yhdesssä ennen varsinaista puuhaa ja kivaa olikin pakko myöntää. No ihmiset muuttuu ja mieltymykset muuttuu.
Itsetyydytys
rtk
1217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et mainitse nykyistä ikääsi etkä siten yhteiselonne pituutta.
Mainitsemaasi asiaan voinee suhtautua monellakin tavalla mutta kumppanisi vaikuttaa melkoisen itsekkäältä ja ahdasmieliseltä.
Minun vaimoni sai lapsuutensa kodissa ahdasmielisen, metsäluterilaisagraarisen kasvatuksen ja oli melko estynyt yhteiselomme alkuvaiheessa.
Olin melko paljon työmatkoilla ja keskustellesamme niistä mainitsin seurustelevani nyrkkikyllikin kanssa livekyllikkien asemesta. Eipä tuo sanonut mitään.
Olemme 74v/70v ikäisiä ja jo useita vuosia sitten, oikeastaan silloin kun lapsemme lähtivät omilleen ja me varhaiseläköidyimme, tuli seksielämäämme enemmän uusia piristeitä ja osana niitä myös käden käyttö tiiviissä yhdessäolossa. Milloin kummankin ja kumpaankin.
Olen joskus sopivassa yhteydessä maininnut vaimolleni, että nyrkkikyllikki lohduttaa minua silloin kun viikottaiset vakiintuneet kaksi livesessiota eivät riitä.
Pitkä lätinäni siksi, että aina on kehittymismahdollisuuksia jos on molemminpuolista halua tuottaa mielihyvää kaverille.