Siniset ovat pohjimmiltaan kokoomuslaisia

Sinisten erottaminen persuista tapahtui kokoomuksen toimesta. Tasavallan presidentti hyväksyi laittoman hallituksen muodostamisen persujen hajoamisen jälkeen. Lakien mukaan hallituksen olisi tullut erota, mutta Niinistö ei sitä vaatinut vaan antoi hallituksen jatkaa vaikka viidellä ministerillä ei ollut mitään mandaattia.

Siksi Sipilän hallitus on LAITON. Sen kaikki päätökset persujen poispotkimisen jälkeen ovat LAITTOMIA ja näin ollen ne on peruttava.

On mietittävä myös pääministerin ja presidentien toimien laillisuus ja harkittava toimenpiteet sen jälkeen.
14208
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei niissä isoa eroa ole

1Äänestä

Persut myös kokoomuslaisia. Persu Leena Meri ei usklatanut tulla edes äänestämään eduskuntaan keskiviikkona.

Äänestä

Ja persut.

Äänestä

Onneksi poistuvat seuraavissa vaaleissa poliittiselta kartalta, joutuisivatpa kortistoon niin saisivat omaa lääkettään maistaa.

Äänestä
  • Puhutko nyt sinisistä ja kokoomuksesta? Toivottavasti molemmat putoaa vallankahvasta.

    On tosin äärimmäisen paska tilanne kokonaisvaltaisesti ajattelevan äänestäjän kannalta katsoen, vaihtoehdoksi jää vain perussuomalaiset, jos haluaa vaikuttaa mädätykseen.

    Matu pelleilyn kuriin saattaminen on kuitenkin ihan ykkösagendaa, Suomen pitää olla Suomi ja oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus palautettava.

    Nythän tunkeutujat ajavat ohi kantasuomalaisista elättäjistään melkein kaikissa asioissa= laki, edut jne. mikä tulee sekoittaamaan yhtenäisyyttä vielä paljonkin.

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Puhutko nyt sinisistä ja kokoomuksesta? Toivottavasti molemmat putoaa vallankahvasta.

    On tosin äärimmäisen paska tilanne kokonaisvaltaisesti ajattelevan äänestäjän kannalta katsoen, vaihtoehdoksi jää vain perussuomalaiset, jos haluaa vaikuttaa mädätykseen.

    Matu pelleilyn kuriin saattaminen on kuitenkin ihan ykkösagendaa, Suomen pitää olla Suomi ja oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus palautettava.

    Nythän tunkeutujat ajavat ohi kantasuomalaisista elättäjistään melkein kaikissa asioissa= laki, edut jne. mikä tulee sekoittaamaan yhtenäisyyttä vielä paljonkin.

    Persut ovat myös piilokokoomuslaisia.

    Äänestä

  • jfrhgu kirjoitti:

    Persut ovat myös piilokokoomuslaisia.

    Vasurit ovat tunnetusti aivottomia, jota he eivät onnistu edes piilottamaan.

    Äänestä

  • vasurien.onnela kirjoitti:

    Vasurit ovat tunnetusti aivottomia, jota he eivät onnistu edes piilottamaan.

    Kokoomuspersutti "tietää".

    Äänestä

Mitä lukee Timo Soinin kotiapulaisen työhakemuksen kohdassa ammatti?
Sinipiika.

Äänestä

Tuskinpa ovat, koska kokkareet EIVÄT HUOLI sitä vaaliliittoon yhdessäkään vaalipiirissä. Ovat pelkkä soinin röyhtäisy, jonka ainoa tehtävä on pahentaa ilmastonmuutosta.

Äänestä
  • siis ovat" wanna be kokkareita"

    Äänestä

Voivat olla jotain wannabe-kokoomuslaisia, mutta eihän kokoomus näitä hölmöjä porukkaansa huoli.

Siniset katoavat historian hämäriin ja unohduksiin ensi keväänä eduskuntavaalien jälkeen, ja kukaan ei jää heitä kaipaamaan, Itsehän päättivät poistua politiikasta kun pettivät äänestäjänsä.

Äänestä

Sipilä ei halunnut päästää sinisiperssuja, kun rkp:n kanssa olisi joutunut ottamaan sotesta matsia.

Äänestä

Siniset ovat täysiä hölmöläisiä kun lähtivät Soinin hillotolppaa pönkittämään.

Toivottavasti jokainen heistä päätyy työttömäksi ja aktiivimallin uhreiksi.

Persuja äänestettiin vain ja ainoastaan Halla.ahon takia, Soinista huolimatta, ja toivottavasti persut eivät huoli enää koskaan yhtään sinistä takaisin joukkoihinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laillisuus.takaisin kirjoitti:

Sinisten erottaminen persuista tapahtui kokoomuksen toimesta. Tasavallan presidentti hyväksyi laittoman hallituksen muodostamisen persujen hajoamisen jälkeen. Lakien mukaan hallituksen olisi tullut erota, mutta Niinistö ei sitä vaatinut vaan antoi hallituksen jatkaa vaikka viidellä ministerillä ei ollut mitään mandaattia.

Siksi Sipilän hallitus on LAITON. Sen kaikki päätökset persujen poispotkimisen jälkeen ovat LAITTOMIA ja näin ollen ne on peruttava.

On mietittävä myös pääministerin ja presidentien toimien laillisuus ja harkittava toimenpiteet sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu