Valtion ei tulisi enää pyytää lausuntoja VAL:lta

KuudesPykälä

Valmistellessaan lakeja valtio pyytää lausuntoja eri tahoilta. Toistaiseksi valtio on pyytänyt lausuntoa myös Vapaa-ajattelijan liitolta, kun asia on koskenut uskonnottomia. Tämä käytäntö tulisi lopettaa vanhentuneena.

Ennen uskonnottomia oli vähemmän kuin nyt, mutta vapaa-ajattelijoita enemmän. Sittemmin tilanne on kääntynyt. Uskonnottomia on enemmän, mutta vapaa-ajattelijoita jatkuvasti yhä vähemmän. Vapaa-ajattelijan liiton ei voi enää mitenkään väittää edustavan uskonnottomia.

Nyt kun vapaa-ajattelijoiden valtiollista tukea ollaan vähentämässä budjetin osalta, muitakin valtiollisia siteitä tulisi katkaista. Lausuntopyynnöt on yksi sellainen käytäntö. Vapaa-ajattelijoilla säilyisi toki edelleen oikeus oma-aloitteisiin lausuntoihin, kuten muillakin uskonnottomien yhdistyksillä.

Lausuntopyynnöistä luopuminen lisäisi siis yhdenvertaisuutta, samoin valtiontuen poistaminen. Tämä olisi myös Vapaa-ajattelijan liiton etu, koska tällöin sen puheet yhdenvertaisuudesta eivät enää olisi valtiollisen erityisaseman takia katteettomia.

49

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmmhmmmhmm

      Aivan, vapaa-ajattelijoilla on erityisasema, siitä huolimatta jäsenmäärä sakkaa pahasti. Kyllähän se jotain kertoo. Mutta jos valtio pyytää lausuntoja eri tahoilta, niin keneltä sitä pitäisi pyytää kun kyse on uskonnottomista?

      • näinkinvoisi

        Mikään taho ei tosiasiassa edusta uskonnottomia. Toki monipuolisuutta tulisi myös niin, että jatkettaisiin lausuntojen pyytämistä, mutta tehtäisiin se myös muille esim. PAT:lle. Tällä hetkellä PAT:lta tulevat laadukkaimmat lausunnot, joita he antavat oma-aloitteisesti. Eli niinkin voi toimia. Miksei oma-aloitteisuus kelpaisi vapareille?

      • EroaVapareista
        näinkinvoisi kirjoitti:

        Vaparit ovat erikoistuneet dissaamaan PAT:a. Sille he eivät halua mitään asemaa.

    • BlueDevil

      Olet oikeassa. Ainut paikka mistä lausunnot tulee pyytää on te fundiskristityt...

      • EroaVapareista

        Se, ettei sinulla ole tuon parempaa vastausta, toimii perusteena aloittajan puolesta. Onko sinulla jotain sitä vastaan, että valtio kohtelisi uskonnottomien yhdistyksiä yhdenvertaisesti?

      • ei.luotu.eikirj
        EroaVapareista kirjoitti:

        Se, ettei sinulla ole tuon parempaa vastausta, toimii perusteena aloittajan puolesta. Onko sinulla jotain sitä vastaan, että valtio kohtelisi uskonnottomien yhdistyksiä yhdenvertaisesti?

        Ja millä tavalla?

        Sinulla on samanlainen "kyky" kuin uskovilla; näet viestejä siellä missä kukaan muu ei niitä näe. ;)

      • EroaVapareista
        ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Ja millä tavalla?

        Sinulla on samanlainen "kyky" kuin uskovilla; näet viestejä siellä missä kukaan muu ei niitä näe. ;)

        Kannatatko sinä vaparien erityisasemaa ja siten yhdenvertaisuuden vastaisuutta?

      • Ei.luotu.eikirj
        EroaVapareista kirjoitti:

        Kannatatko sinä vaparien erityisasemaa ja siten yhdenvertaisuuden vastaisuutta?

        En kannata, mutta enpä ole sellaista nähnytkään valtion tekevän. Fakta vain on se ettei ole oikein mitään muuta yhdistystä joka kunnolla edustaisi uskonnottomia.

        Nyt sitten voitkin vastata minun kysymykseen, niin saadaan keskustelua eteenpäin. Vai oletko täällä vain saarnaamassa kuten uskovaiset tekevät?

      • BlueDevil
        EroaVapareista kirjoitti:

        Kannatatko sinä vaparien erityisasemaa ja siten yhdenvertaisuuden vastaisuutta?

        Kannatatko sinä kirkon erityisasemaa ja siten yhdenvertaisuuden vastaisuutta?

      • EroaVapareista
        Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        En kannata, mutta enpä ole sellaista nähnytkään valtion tekevän. Fakta vain on se ettei ole oikein mitään muuta yhdistystä joka kunnolla edustaisi uskonnottomia.

        Nyt sitten voitkin vastata minun kysymykseen, niin saadaan keskustelua eteenpäin. Vai oletko täällä vain saarnaamassa kuten uskovaiset tekevät?

        "ettei ole oikein mitään muuta yhdistystä joka kunnolla edustaisi uskonnottomia"

        Muuta? Väität siis, että vaparit muka edustavat kunnolla. Tuommoinen vaatii todella vahvoja perusteita. Löytyykö vai soitatko vain suutasi?

    • Lukija.huom

      Antivaparin mielestä lausuntoja tulee pyytää vain evl kirkolta ja ehkä muista uskonnollisilta yhdyskunnilta. Julkkisen vallan neutraalisuusperiaate on paha, sillä ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus toteutuvat vain, jos evl kirkolla on valtiokirkkoasema ja verotusoikeus sekä kouluissa pakollinen uskonnonopetus vauvakastetuille.

      • EroaVapareista

        En tiedä, mistä antivaparista puhut. Lienee jokin sinun korvien välissä oleva mielikuvitushahmo. Ainakaan aloituksessa ei sanota mitään tuollaista. Siellä vain perätään mm. uskonnottomien yhdenvertaisuutta valtion edessä. Nyt vapareilla on erityisasema. Osaatko antaa mitään kestävää perustetta vaparien erityisasemalle vai puolustatko yhdenvertaisuuden vastaista asemaa vapareille?

        "Osaatko antaa mitään kestävää perustetta vaparien erityisasemalle vai puolustatko yhdenvertaisuuden vastaista asemaa vapareille?"

        Varmaan sen takia ettei ole toista yhtä vaikuttavaa järjestöä? PAT :kin näyttää keskittyneen vain tiedottamaan mitä vaparit tekevät, joten miksi valtio heiltä mitään lausuntoja pyytelisi.

        Muuten, jos et pidä tämän valtion toiminnasta, voit ihan vapaasti muuttaa toiseen maahan. EU ssa varsinkin muuttaminen on todella helppoa.

      • Likvidoinnista

        Et esittänyt lausuntopyyntöjen piirin laajentamista, vaan lausuntopyyntöjen lopettamista vapareilta. Ja hekumoit valtion avustuksen lopettamisella..

      • EroaVapareista
        Likvidoinnista kirjoitti:

        Et esittänyt lausuntopyyntöjen piirin laajentamista, vaan lausuntopyyntöjen lopettamista vapareilta. Ja hekumoit valtion avustuksen lopettamisella..

        Siis missä olen tuollaista tehnyt? No, sen verran voin myöntää, että olen kyllä joissain ketjuissa ilmaissut iloni uutisesta, että vaparien valtionapua leikattaisiin roimasti. Sen sijaan olen kysynyt aloitukseen viitaten, että mitä pahaa olisi siinä, että vapareita kohdeltaisiin valtion edessä yhdenvertaisesti muiden uskonnottomien järjestöjen kanssa.

      • Liksivdoinnista

        Unohdit jo otsikkosi "Ei enää". LIkaiset jauhot pussissa.

      • EroaVapareista
        Liksivdoinnista kirjoitti:

        Unohdit jo otsikkosi "Ei enää". LIkaiset jauhot pussissa.

        Senhän kirjoitti KuudesPykälä. Mutta vastaisitko jo moneen kertaan toistettuun kysymykseeni: mitä pahaa olisi siinä, että vapareita kohdeltaisiin valtion edessä yhdenvertaisesti muiden uskonnottomien järjestöjen kanssa?

      • Likvidoinnista
        EroaVapareista kirjoitti:

        Senhän kirjoitti KuudesPykälä. Mutta vastaisitko jo moneen kertaan toistettuun kysymykseeni: mitä pahaa olisi siinä, että vapareita kohdeltaisiin valtion edessä yhdenvertaisesti muiden uskonnottomien järjestöjen kanssa?

        Ei haittaa, vaikka muiltakin kysyttäisiin.

      • sinnevaan
        Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        "Osaatko antaa mitään kestävää perustetta vaparien erityisasemalle vai puolustatko yhdenvertaisuuden vastaista asemaa vapareille?"

        Varmaan sen takia ettei ole toista yhtä vaikuttavaa järjestöä? PAT :kin näyttää keskittyneen vain tiedottamaan mitä vaparit tekevät, joten miksi valtio heiltä mitään lausuntoja pyytelisi.

        Muuten, jos et pidä tämän valtion toiminnasta, voit ihan vapaasti muuttaa toiseen maahan. EU ssa varsinkin muuttaminen on todella helppoa.

        Sinä voi t aloittaa itseästäsi. Jos ei kritiikki miellytä, muuta Pohjois-Koreaan.

      • EroaVapareista
        Likvidoinnista kirjoitti:

        Ei haittaa, vaikka muiltakin kysyttäisiin.

        Voisitte sitten aktiivisesti edistää yhdenvertaisuutta esim. PAT:n suhteen. Mutta ette tee sitä, mikä viittaa siihen, ettette oikeasti aja yhdenvertaisuutta vaan omaa erityisasemaanne.

      • Ei.luotu.eikirj
        sinnevaan kirjoitti:

        Sinä voi t aloittaa itseästäsi. Jos ei kritiikki miellytä, muuta Pohjois-Koreaan.

        Miksi minä sinne muuttaisin? Antivaparillehan suomi tuntuu ahdistavalle paikkalta.

    • turhiaselityksiä

      Kyllä minun mielestäni voisi kysyä muiltakin. Sen kun laittavat massamailia kaikille asioista kiinnostuneille tahoille. On varmasti yhteisiä nimittäjiä ateistisilla järjestöillä, mutta sitten saattaa olla eroja ja varsinkin painotuseroja. Nythän näistä ei oikein edes voi keskustella tällä palstalla.
      Koska kaikki ateistiset järjestöt eivät edes ole liiton jäseniä, on selvää, että muiltakin tulisi kysyä.

    • RajatVapareillekin

      Joukkiota joka mm. trollaa tällä palstalla röyhkeästi, ei pidä virallisissa yhteyksissä kysyä yhtään mitään.

    • tarpeekseensaanut

      Vapaa-ajattelijat eivät ole yhteiskunnallisen asemansa tasalla. Ei tällaista käytöstä näe minkään muun kuin mv-lehden ja ehkä persujen taholta.

      • AlasVAL

        Vapaa-ajattelijat ovat jo menettäneet asemansa. Eivätkä enää saa takaisin. Jäsenet tajuavat sen ja äänestävät jaloillaan.

    • Niinpäniin

      Kun ei niissä lausunnoissa ole järkeäkään.

    • VA-liitto on selvästi järjestöistä vanhin, jäsenmäärältään suurin, alueellisesti kattavin ja aktiivisin.

      Sikäli kun halutaan uskonnottomien kantaa ylipäänsä kysyä yhdeltä ja vain yhdeltä järjestöltä, ei ole juuri mielekkäitä vaihtoehtoja. Tosin yleensä turha erikseen kantaamme kysyä -- seuraamme kyllä melko tarkkaan säädösvalmistelua ja osaamme ottaa kantaa oma-aloitteisestikin.

      • EroaVapareista

        "Sikäli kun halutaan uskonnottomien kantaa ylipäänsä kysyä yhdeltä ja vain yhdeltä järjestöltä, ei ole juuri mielekkäitä vaihtoehtoja."

        Kerrankin sanoit totuuden, koska Vapariliitto EI OLE mielekäs vaihtoehto.

      • hda__
        EroaVapareista kirjoitti:

        "Sikäli kun halutaan uskonnottomien kantaa ylipäänsä kysyä yhdeltä ja vain yhdeltä järjestöltä, ei ole juuri mielekkäitä vaihtoehtoja."

        Kerrankin sanoit totuuden, koska Vapariliitto EI OLE mielekäs vaihtoehto.

        Sanojan mikä taho sitten edustaisi mielestäsi paremmin uskonnottomien näkökulmaa?

      • EroaVapareista
        hda__ kirjoitti:

        Sanojan mikä taho sitten edustaisi mielestäsi paremmin uskonnottomien näkökulmaa?

        Pitäisi olla sellainen liitto, joka oikeasti edustaa uskonnottomia. Nyt sellaista ei ole ja siksi lausuntoja ei tulisi pyytää vapareilta. Eihän niitä pyydetä PAT:ltakaan.

      • Japp3rvocki
        EroaVapareista kirjoitti:

        Pitäisi olla sellainen liitto, joka oikeasti edustaa uskonnottomia. Nyt sellaista ei ole ja siksi lausuntoja ei tulisi pyytää vapareilta. Eihän niitä pyydetä PAT:ltakaan.

        Logiikkasi ontuu. Pitäisikö sinusta Suomen miljoona uskonnotonta jättää kokonaan edustajaa vaille kunnes sinun kriteerisi täyttävä yhdistys putkahtaa esille? Uskonnottomat Suomessa ry on potentiaalinen sellainen, mutta vasta potentiaalinen. Hyvä vain jos järjestöjen välillä on kilpailua. PAT ei osallistu kisaan, sillä uskonnottomien etujen ajamisen sijaan se on keskittynyt VAL:n haukkumiseen. Toistaiseksi vain VAL on uskottava uskonnottomien oikeuksien ajaja maassamme ja sekös sinua kismittää.

    • Turhaliitto

      Mokomasta konkkaan menevästä kaljaliitosta tuskin tulee mitään järkevää sanottavaa!

      • dadaismiliitto

      • viiraakoniilläpäästä
        dadaismiliitto kirjoitti:

        Olipa heikko lausunto! Aivan perusasiat on teiltä jäänyt ymmärtämättä. Perehtykääpä ensin aiheeseen. Tuo näyttää asiaa tuntemattomasta varmaankin hyvinkin hienolta, mutta asioihin perehtyneelle koko juttu on dadaa.

        No oli totta vie järjetön. Monimutkaisia lauserakenteita ja hienoja sanoja kyllä löytyy, mutta sisältö on totta vie aikamoista roskaa.

        Voitko vielä kertoa mikä tuossa lausunnossa oli heikkoa ja miten sinä parantaisit sitä?

      • Ei.luotu.eikirj
        viiraakoniilläpäästä kirjoitti:

        No oli totta vie järjetön. Monimutkaisia lauserakenteita ja hienoja sanoja kyllä löytyy, mutta sisältö on totta vie aikamoista roskaa.

        Eli et ymmärtänyt lukemaasi, koska se oli liian vaikea sinulle?

      • niilläviiraapäästä
        Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Eli et ymmärtänyt lukemaasi, koska se oli liian vaikea sinulle?

        Ei. Se oli liian heikkotasoinen teksti minulle.

      • Ei.luotu.eikirj
        niilläviiraapäästä kirjoitti:

        Ei. Se oli liian heikkotasoinen teksti minulle.

        Eli sitä pitää yksinkertaistaa että ymmärrät mitä siinä sanotaan?
        Haluaisin että ymmärtäisit mitä siinä sanotaan, niin voisit sitten kritisoida sitä aihetta. Mutta kuten myönsit, on teksti sinulle liian vaikea haaste.

      • niilläviiraapäästä
        Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Eli sitä pitää yksinkertaistaa että ymmärrät mitä siinä sanotaan?
        Haluaisin että ymmärtäisit mitä siinä sanotaan, niin voisit sitten kritisoida sitä aihetta. Mutta kuten myönsit, on teksti sinulle liian vaikea haaste.

        Sinulla on luetun ymmärtämisessä ongelmia. Etkö todellakaan ymmärrä, mitä tarkoittaa sanapari "heikkotasoinen teksti"? Aika noloa sinulle.

      • anti-piispa
        niilläviiraapäästä kirjoitti:

        Sinulla on luetun ymmärtämisessä ongelmia. Etkö todellakaan ymmärrä, mitä tarkoittaa sanapari "heikkotasoinen teksti"? Aika noloa sinulle.

        Voisit siinä tapauksessa tietysti osoittaa konkreettisin esimerkein, mikä tekstissä onkaan vikana.

      • Ei.luotu.eikirj
        niilläviiraapäästä kirjoitti:

        Sinulla on luetun ymmärtämisessä ongelmia. Etkö todellakaan ymmärrä, mitä tarkoittaa sanapari "heikkotasoinen teksti"? Aika noloa sinulle.

        Ei ole ongelmia.

        Mutta tämän väitteen tekijä ei ole pystynyt kritisoimaan mitenkään itse aloitetta. Ja hän itsekkin myöntää että teksi on hänelle heikkotasoista, koska hän ei sitä ymmärrä. Muutenhan hän olisi jotenkin kritisoinut itse aloitetta, mutta nyt hän ei kykene, kun ei ymmärrä lukemaansa.

      • EroaVapareista
        niilläviiraapäästä kirjoitti:

        Sinulla on luetun ymmärtämisessä ongelmia. Etkö todellakaan ymmärrä, mitä tarkoittaa sanapari "heikkotasoinen teksti"? Aika noloa sinulle.

        Vapareilla ja heidän muutamalla hännystelijällään on aina ollut ongelmia ymmärtämisen kanssa. Vaparien lausunnot edustavat noin 50 vaparin näkemyksiä. Uskonnottomien suuren enemmistön kantoja ne eivät kerro

    • ÄläRuoki

      Trollia. Turha kinata.

      • EroaVapareista

        Tai ei voi kinata, koska faktat puhuvat niin selvästi vapareita vastaan. Toisessa ketjussa terävästi huomautettiin, että asiassa aktiivisten tosivaparien määrä on noin 50. Sehän on osapuilleen totta. Millä ihmeen oikeudella nämä 50 henkeä puhuvat kaikkien uskonnottomien puolesta? Stoppi tuollaisille omavaltaisille lausunnoille on oikeus ja kohtuus.

    • uuttatietoa

      Ohhoh! En ole tiennytkään, että valtio on noin erityisellä tavalla nostanut vaparien asemaa. Hyvä jos vaparit tehtäisiin tasa-arvoisiksi muiden yhdistysten kanssa, vaikka ne tietysti vastustavat perusteettomien etuoikeuksiensa leikkaamista.

      • uteliaanaodotan

        Luettele toki nämä perusteettomat etuoikeudet, jotka erottaa vapaa-ajattelijat muista järjestöistä?

    • KortsuJortsuKorruptio

      Vaparien vahvat kytkökset eräisiin tiettyihin poliittisiin viiteryhmiin tulisi jäävätä koko liitto tehtäessä minkään sortin lakimuutoksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2108
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1982
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1647
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1604
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1214
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe