Oikeuslaitos tekee itsestään oikeuden irvikuvan

Laittomien maahantunkijoiden rikoksista , raiskauksista, murhista ja taloudellisista väärinkäytöksistä paljastuksia tehnyt Ilja Janitskin on tuomittu teoistaan ankaraan rangaistukseen.

Laittomien maahantunkijoiden mukana mukana tuleet raiskaajat ja terroristit sensijaan saavat kävellä keskuudessamme vapaalla jalalla heitä suojelevien tahojen ja oikeuslaitoksemme avustuksella.

Oikeudenmukaisuutta kunnioittavana suomalaisena uskoni oikeuslaitokseemme on romahtanut.
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikeuslaitos noudattaa lievempää asteikkoa aina kun kysymyksessä on kulttuurimme rikastuttaja. Näin se vaan menee.

Äänestä

Ilja teki ihan hyvää työtä, mv-lehden myötä syntyi myös muita toisenlaisia medioita nettiin. Suomalaiselle politiikolle kaksinaamaisuuden paljastaminen on syy uhriutumiseen. Poliittisia kytköksiä tässäkin jutussa sen verran, että tulevaisuudessa on tutkijoille ihmeteltävää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LakiNiinkuinSeLuetaan kirjoitti:

Laittomien maahantunkijoiden rikoksista , raiskauksista, murhista ja taloudellisista väärinkäytöksistä paljastuksia tehnyt Ilja Janitskin on tuomittu teoistaan ankaraan rangaistukseen.

Laittomien maahantunkijoiden mukana mukana tuleet raiskaajat ja terroristit sensijaan saavat kävellä keskuudessamme vapaalla jalalla heitä suojelevien tahojen ja oikeuslaitoksemme avustuksella.

Oikeudenmukaisuutta kunnioittavana suomalaisena uskoni oikeuslaitokseemme on romahtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu