Asia ei koske JHL:ää, mutta se haluaa vaikeuttaa

eskarilaisille ei tarjota ruokaa, eläkeläiset eivät pääse uimahalliin, muut liitot estävät sairaalan leikkauksia.

tekosyillä JHL toimii, aina selityksiä keksitään, mutta asia ei heitä koske.

Muistettakoon, että
- työt eivät ole lakossa
- lakkoon ei saa ketään pakottaa
- liiton jäsenyyteen ei saa pakottaa. Suomessa on liittymisen vapaus.
- samaan kahvipöytään pitää päästää tummaihoiset, liittoon kuuluvat ja kuulumattomat ym.
- JHL ei saa edistää työpaikkakiusaamista.
- lakkopäiviltä ei kerry palkkaa, eikä eläkettä eikä lomarahoja. Kaupunki säästää!
4273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensi vaalikaudella tulee lisää leikkauksia kuntapuolelle, koska varoja pitää säästää.
Nyt Rinteen SDP:n vaalikampanjassa harjoitellaan monessa kunnassa sitä, miten toimitaan, kun ruokaa ei tarjota yhteiskunnan puolesta. Suomi on erikoinen poikkeus maailmassa, kun me olemme tähän asti tarjonneet kouluruoan, Kouluruoka on monen lapsen päivän ainut ateria, mutta se on sivuseikka JHL:n lakkotuoksinassa.

Äänestä

JHL:n lakkoilu vastuutonta, härskiä ja täysin tuomittavaa. Toivottavasti kaikki järkevät jäsenet eroavat liitosta.

Äänestä
  • Yhteys YTK:hon, siellä neuvovat, miten pitää toimia. Hyvä palvelu!

    Äänestä

Kirjasto ei ollut lakossa, kiitokset kirjastolle siitä! Uimala oli, juuri kun olisin huonokuntoisena tarvinnut höyrysaunaa. Kuinkahan kauan muistan tämän jatkossa?
Kuntatyöpaikat eivät ole alle 10 hengen yrityksiä, joita irtisanomissuojan heikennys koskee.
Asiakas törmää joskus työntekijään, joka ei sovellu tehtäväänsä. Mitä jos sellaista ei saa irtisanoa millään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaupunkisäästää kirjoitti:

eskarilaisille ei tarjota ruokaa, eläkeläiset eivät pääse uimahalliin, muut liitot estävät sairaalan leikkauksia.

tekosyillä JHL toimii, aina selityksiä keksitään, mutta asia ei heitä koske.

Muistettakoon, että
- työt eivät ole lakossa
- lakkoon ei saa ketään pakottaa
- liiton jäsenyyteen ei saa pakottaa. Suomessa on liittymisen vapaus.
- samaan kahvipöytään pitää päästää tummaihoiset, liittoon kuuluvat ja kuulumattomat ym.
- JHL ei saa edistää työpaikkakiusaamista.
- lakkopäiviltä ei kerry palkkaa, eikä eläkettä eikä lomarahoja. Kaupunki säästää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu