olen sietänyt vaimoni vittumaisuutta lasten ja kiihkeän seksin takia vuosikaudet. Lapset lentää nyt pesästä ja seksi ei juurikaan enää kiinnosta plösöttyneen ja nalkuttavan akan kanssa. Ehdotti / uhkasi jälleen avioeroa ja totesin, että kyllä käy, otako asunnon vai mökin? Itku-potku-raivarit alkoi kun teen juuri kuten ehdottaa?
Vaimon uhkailu kääntyikin näin!
27
1081
Vastaukset
- Kissapuussa
Tökkäppä anal..n seuraavan kerran.
- LoppuiSe
Minulle kävi juuri noin, tosin lapset olivat pieniä. Erolla uhkailu ja kiristäminen oli saanut aikaan tilanteen, jossa tein suurimman osan kotitöistä, vaikka vain itse kävin töissä. Lasten vuoksi siesin, mutta viimeisellä kerralla sanoin: ´Erotaan vaan, en tunne mitään positiivista sinua kohtaan.´ Paska loppui.
- Vaikeitaasioita
Minä yritin 15 v että exä lähtisi kävelemään omasta tahdosta, koska oli niin muiden ohjattavissa ei mitään omaa tahtoa tai mielipidettä. Väsyin ja kerroin että tämä on nyt tässä ja siitä alkoi hirmuinen haukkuminen, syyttely ja valehtelu. Me keskenään kykenimme sopimaan kaikki asiat sovussa, mutta exän kavereille tämä ei käynytkään, vaan kaikki jo sovitutkin asiat muuttuivat.
Ei ollut oikeen että yritin noin pitkään saada exää lähtemään, mutta lasten kannalta ratkaisu oli oikea.
Ihmiset ovat erillaisia, exällä ei ollut mitään ymmärrystä eikä inhimillisyyttä lapsiaan eikä muitakohtaan, hän kuunteli pelkästään ystäviä ja toimi sen mukaisesti.
Näinkin voi käydä - naisetko.sopuisia
Asiaan liittyen. Kunpa ihmiset tekisivät aina avioehdon, niin erot olisivat yksinkertaisempia.
- sitäsaamitätilaazzzz
menee puoliksi kaikki, vaikka olen suurimman osan omaisuudesta hankkinut; 400 Keur. Vaimo kuitenkin hoisi lapset kotiäitinä vuosia loistavasti, niin ansaitsee siitä korvauksen.
- oppeliini1
Mikäli vaimosi on tietoisesti ja huolellisesti harkiten nalkuttava ja ilkeä, eikä halua muuttaa käytöstään sinua kohtaan, se on todella ikävää teille kummallekin.
Olet osuutesi hoitanut, kasvattaessasi lapsesi aikuiseksi.
Vaimosi ei selvästikään halua katsella sinua enää. Tuo olisikin sinulle helpotus!
Vaikka asuisitkin yksin koko lopun elämäsi, sekin on parempaa kuin jatkuvasti tulla nolatuksi ja alennetuksi elinkumppanin taholta.
Halusi jakaa omaisuutenne tasan erotessanne, on hyvin reilua. Yksinkertaisesti ilmoitat että sinä otat talon, nainen saa halutessaan toisen asuntonne. (Tai kumman tahaansa sinä haluat) VSiinä ei ole kummalakaan nokan naputtamista ja kumpikin voi jatkaa elämänsä " puhtaalta pöydältä".
Sinä, tervejärkisempänä, tulet nauttimaan rauhallisuudesta ja lapsistasi paljon enemmän! - Tuuye
Näissä tilanteissa on aina niin että se joka kertoo, sanoo asiat itselleen parhain päin. "Minä yritin kaikkeni, minä tein kaikki kotityöt, minä olin hyvä lapsille, minä hoidin lapset... Puoliso oli aina ilkeä, laiska, ei hoitanut lapsia eikä kotia..."
Siis näin, oli kertoja mies tai nainen.
On aivan selvää ja ymmärrettävää että kun eletään huonossa avioliitossa, hermot kiristyy kummallakin. Sitten riidellään ja huudetaan. Ei mikään riita kestä kauaa yksinään riidellessä, kyllä siinä toinenkin karjuu.
Mutta ne muistikuvat on aina sellaisia että minä pysyin rauhallisena ja se toinen huusi ja ilkeili.- 12345555
Mitä tarkoittaa huono avioliitto ?
- 656
12345555 kirjoitti:
Mitä tarkoittaa huono avioliitto ?
Sitä että ilkeillään ja huudetaan toiselle/toisille.
- 12345555
656 kirjoitti:
Sitä että ilkeillään ja huudetaan toiselle/toisille.
Oletko varma että ettei tätä tehdä täysin syystä tai oletko liian herkkä ja loukkaannut.
- 656
12345555 kirjoitti:
Oletko varma että ettei tätä tehdä täysin syystä tai oletko liian herkkä ja loukkaannut.
Ja sinunko mielestä liitto on hyvä, vaikka siinä ilkeillään ja huudetaan toiselle/toisille (jos on "hyvä" syy....) ? No, se on sinun käsityksesi. Aivan sama minulle.
Liitto voi kyllä olla monella tapaa huono muutenkin, ettei sen puoleen. Jokaisen oma valinta millaisessa liitossa suostuu elämään, millaisen ihmisen kanssa elämäänsä jakamaan.
Kukaan ei ole liian herkkä. On vain erilaisia ihmisiä. - y15
656 kirjoitti:
Ja sinunko mielestä liitto on hyvä, vaikka siinä ilkeillään ja huudetaan toiselle/toisille (jos on "hyvä" syy....) ? No, se on sinun käsityksesi. Aivan sama minulle.
Liitto voi kyllä olla monella tapaa huono muutenkin, ettei sen puoleen. Jokaisen oma valinta millaisessa liitossa suostuu elämään, millaisen ihmisen kanssa elämäänsä jakamaan.
Kukaan ei ole liian herkkä. On vain erilaisia ihmisiä.Vaikuttaa siltä että sinä kerrot asiat juuri parhain päin, olet liian herkkä ja haluat matkustaa vapaamatkustajana, ilman että itse joutuisi ottamaan mitään vaastuuta ongelmien ratkaisemiseksi.
¨Ja sinunko mielestä liitto on hyvä, vaikka siinä ilkeillään ja huudetaan toiselle/toisille (jos on "hyvä" syy....) ? No, se on sinun käsityksesi. Aivan sama minulle.¨
Minun mielestä liitto saatetaan huutaa ja ilkeillä, mutta tärkeintä on sopia riidat.
SINUN KOMMENTIT VAIN OVAT EPÄREHELLISIÄ, VAIHTELET NIMIMERKKIÄ, VASTAAT ITSELLE, TROLLAAT KUN ET KYKENE AVOIMEEN KESKUSTELUUN, SYY ON AINA MUIDEN, ET TUNNISTA SITÄ ASIAA KUN OMA VASTUU OMASTA ELÄMÄSTÄ. ELÄT KUIN SADUSSA PRINSESSA. SIIRRY LASTEN OSASTOLLE. - KAMALAAKO
Kyllä extyyppi sanoi syyksi juomiseensa sen, että minä siivosin ja pesin pyykkiä. Syitä on kaikenlaisia!
- MuistanKylläHyvin
Emme me ainakaan ex-mieheni kanssa riidelleet ja huutaneet. Ei missään vaiheessa avioliittoa.
Keskustelimme ihan aikuisten tavoin epäkohdista, joita en voinut enää suhteessamme hyväksyä. Muutaman kerran mies lähti ovet paukkuen johonkin, mutta sitten kun oli rauhoittunut, jatkettiin juttua.
Jostain syystä mies kuitenkin laittoi (raha-)pelaamisen meidän edellemme, joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin eron. Moni miettii, että onpa löyhä syy erolle, mutta koittakaapa itse repiä huumoria siitä, että toinen pelaa KAIKKI rahansa palkkapäivänä. Ihan duunareita oltiin, joten oma palkkani ei vaan yksinkertaisesti riittänyt kuluihimme ja velkaa tuli koko ajan lisää. Ikinä ei ollut rahaa mihinkään ylimääräiseen kun rahani menivät asumiseen, ruokaan, autoon ja pakollisiin laskuihin.
Makselin monta kuukautta miehen velkoja sinne tänne, mutta kyllähän ne aikoinaan loppuivat. Tuolloin kyllä joka ainoa ylimääräinen penni meni velkoihin!
Voi sitä onnen päivää kun tilistä alkoi jäämään ylimääräistä ja pystyi hankkimaan lapsillekin jotain!
- patakattilaajne
Ap tietenkin kohteli vaimoaan aina kuin kukkaa kämmenellä.
- sitäsaamitätilaazzzz
kyllä olen reilusti keskivertoa parempi aviomies kaikilla mittareilla, mutta myös perinteinen, hiukka sovinistinen. Tämähän risoo naista kun ei pääse alistamaan tahtoonsa. Toki olen lähes aina tehnyt omat ratkaisuni vaimon mielipiteistä huolimatta vaivihkaan.
- NoHuhHuh
"Tämähän risoo naista kun ei pääse alistamaan tahtoonsa."
...hiukka sovinistinen."
Tämä ja aloitustekstisi antaa sinusta kaikkea muuta kuin "keskivertoa paremman aviomiehen" kuvan. Nimittelet vaimoasi ja teet asiat kuitenkin oman pääsi mukaan.
Avioliitossa ei pitäisi kummankaan "alistaa" toista, vaan asioista sovitaan yhdessä.
Tämän paremmin tuntematta väittäisin kyllä jotain muuta, kuin mitä itse olet itsestäsi mieltä.
- Todellisuutta
Uhkailu kertoo aina vain heikkoudesta. Lopeta kiltteys pahojen sanojen vastaanottamisessa, vaikka lempeäluonteinen olisitkin. Erouhkailulle on tehtävä aina loppu, puolisoa ei uhkailla. Täytyy kohdata pelkonsa ja antaa uhkaajan sanoilla takaisin. On ihmisiä jotka tajuaa uhkailujensa vaikutukset vasta kun heille käyttää samoja sanoja ja asennetta kuin he itse käyttää. Viimeistään silloin toinen osapuoli voi ymmärtää että hän itse on uhkailun aloittanut ja nyt siihen vastataan tavalla jonka hänkin ymmärtää. Ole sanojesi takana ja valmis vaikka eroamaan. Kova kovaa vastaan on joskus tarpeellista jos hyvällä sanominen ei auta. Uhkaajat vaan ovat usein niin tyhmiä että eivät ymmärrä miten inhottavia he itse ovat ja tappavat suhteen jo sanoillaan. Puolisoiden kunnioitus toista kohtaan rapisee hetkessä alas, kuka pysyy toisen rinnalla pakosta?
- Näkökulma
Onko tosiaan noin että me naiset uhkaillaan erolla? Ja joskus kyllä oikeasti mietin että täytyy olla tosi miesjoka ei lähde aina jokaisen naisen oikun perään. Tuntuu että me muutetaan monasti itse se mies ajattelemattomasti henkilöiksi . Päätetään mitä laittaa päälle ja mitä saa tehdä. Ja joskus jopa mitä ajatella. Eri mieltä ei ainakaan saa olla jos olkaa oltu pidemmän aikaa yhdessä. Ihan hullua. Sanon vaan tämän naisena.
- y15
Miehiltä kuulee usein että on parempi perheenkannalta, pyrkiä olemaan sovussa.
- Näkökulma
No näinkin.. ) sit Se persoona häviää johon alussa rakastuttiin.. ei ole särmää tms..🤔
- qwerttty
Kyllä ne miehetkin osaavat uhkailla erolla, ja väkivallalla, kaikella muullakin, kiristää, määrätä pukeutuminen/meikkaus ym ja olla muulla tavalla inhottavia. Ihan turha lähteä nyt naisia syyttämään.
- Näkökulma
Varmasti näin onkin..👍 On Se surullista vaan.. kumpi tahansa uhkailee tahi syyttele..) tien että onnistuu ihan molemmilta.
- y15
qwerttty kirjoitti:
Kyllä ne miehetkin osaavat uhkailla erolla, ja väkivallalla, kaikella muullakin, kiristää, määrätä pukeutuminen/meikkaus ym ja olla muulla tavalla inhottavia. Ihan turha lähteä nyt naisia syyttämään.
Kyllä ne miehetkin osaavat uhkailla erolla, HARVINAINEN HUOMIO ja väkivallalla, TÄMÄ ON RIKOLLISTA kaikella muullakin, kiristää, määrätä pukeutuminen/meikkaus OLISIKOHAN NIIN ETTET KYKENE AJAMAAN OMAA ETUASI, VAAN SYYLLISTÄT OMISTA TEKEMÄTTÖMISTÄ PÄÄTÖKSISTÄ EXÄÄ ym ja olla muulla tavalla inhottavia. ELÄMÄ ON JOSKUS MYÖS INHOTTAVAA, MUTTA AIKUISET JOTKA KYKENEVÄT HOITAMAAN OMAN HYVINVOINNIN, LÖYTÄVÄT RATKAISUN TÄHÄNKIN Ihan turha lähteä nyt naisia syyttämään. ETKÖ YMMÄRRÄ ETTÄ TAISTELET NAISTEN OIKEUKSIA VASTAAN.
- olenkovalheenuhri
En uhkaillut erolla tai muulla kiristänyt kun puolisoni jäi kiinni kakkosen pitämisestä. Laitoin puhtaasti itse valitsemaan. En hyväksy salasuhdetta. Sen kerroin ja mitä muille kerron eron syyksi. Totuudella on jatkettava ja kukin päättää ihan itse miten elää ja millä päätöksellä joko eroaa tai jää. Ilmoitin myös tuolle kakkoselle jottei jää mitään epäselvää. Tiedän että jatkaa edelleen puolisoni kiusaamista jne. Olen sanonut että toki se saa "vastailla sille kuten tahtoo perustella jäämisensä. Kunhan muistaa että meillä on yhteisiä tuttuja ja jos ilmi tulee salasuhde jota jatkanut silloin se myös kantaa sen maineensa puolisona ja perheen elättäjänä. Tekee kuten tahtoo ja kohtelee toisia kuten toivoo itseään kohdeltavan. Muistetaan että nämä nolot salasuhteet tulee ilmi ihan varmasti. Se joka varattua tietäen hoitelee" on muistettava että myös kantaa sen vastuun. Ei ketään uhkailla tai Valehteluilla saa.
- itseonteoistaanvastattav
Olet niin oikeassa tuossa viimeisessä kommentissasi:" Ei ketään uhkailla tai Valehteluilla saa." Muistan, että täälläkin kakkonen kiristi yhteisellä joululla ja voin vain nähdä puolisoni ahdistuksen siinä, mitä lähemmäs joulu tuli. Se henkinen pahoinvointi vain näkyi, vaikka yritti sitä kuinka peitellä. Meillä oli sinä vuonna aika erikoinen joulu, jonka kakkonen lopulta vietti yksin (ilman puolisoani, mutta todennäköisesti hänellä oli ihan mukava joulu omien lapsiensa kanssa) ja singautteli kuitenkin ikävä-viestejään pitkin juolupäivällistä suvun kanssa. Kaikkihan sen näkivät, että puoliso ei ollut samalla tavalla läsnä. Sattuuhan sitä kaikenlaista, mutta tärkeintä olisi pysyä kuitenkin totuudessa ja sillä totuudella se tilanne ratkesi aikaa myöten. Jatkossa nimittäin paljastui, että kaikenlaisilla tikusta asiaa ja keksityillä hätä-viesteillä yritti saada puolisoani luokseen. Erityistä koukutusta oli se, että lähetteli viestejään yövuoronsa aikana ja puolisoni pomppasi niitä lukemaan kahdentoista ja aamu kolmen tai neljän aikaan. Sekaisinhan ihminen tuollaisesta toiminnasta menee, kun edes öitään ei saa nukuttua rauhassa.
Koko salasuhteen kaaren nähtyäni, ymmärsin kyllä, miksi puolisoni yritti sovussa olla, kun huomasi itsekin, mihin oli sotkeutunut ja mihin se kevyt flirtti oli johtanut. Siinä vaiheessa, kun kakkonen kosti myös meille muille perheenjäsenille, totesi, ettei enää ikinä sotkeennu tuonkaltaisiin naisiin. Varsin kova oli opetus salasuhteesta, joka molempien puolesta oli vain pikkupelaamista alkuun, josta ei pitänyt seurata muuta kuin hetken huvi sen hetken tylsyyteen. Totuus oli läsnä täällä ja sitä yritettiin saada myös läpi kakkoselle. Tiedän, että jotkut eivät voi nähdä tilannetta, että pettävä rakastaa puolisoaan. Totuus siinäkin oli kuitenkin se, että olisi eronnut, jos ei olisi rakastanut petettyä. Että voin allekirjoittaa tuon: "Totuudella on jatkettava ja kukin päättää ihan itse miten elää ja millä päätöksellä joko eroaa tai jää."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899